Yksityisiä laitoksia lähes 400 Yksityisissä kuntoutuskodeissa on hoidossa tuhansia nuoria
Nuorten laitoshoitoa tarkasteltaessa ei pidä jättää laskuista sosiaalihuollon alaisia yksityisiä perhe- ja kuntoutuskoteja, joissa on yli 3 000 laitospaikkaa, muistuttaa Nuotta-projektin projektipäällikkö, johtajapsykiatri Kari Pylkkänen.
Yksityisissä perhe- ja kuntoutuskodeissa olevien nuorten määrä yllätti nuorisopsykiatrian hoitotakuun toteutumista selvittäneen Nuotta-projektin täysin.
- Nuotta-projektin auditointeja tehtäessä kävi ilmi, että valtava määrä pääkaupunkiseudun ja Etelä-Suomen nuoria on sijoitettu ruuhka-Suomen ulkopuolelle, Pylkkänen kertoo.
Yllätyksiä nämä nuoret ovat aiheuttaneet varsinkin hakeutuessaan polikliiniseen hoitoon sijoituspaikkakunnillaan, missä ei ole lainkaan osattu varautua suureen määrään ennustamatonta hoidon tarvetta.
- Kodin ulkopuolelle sijoitettujen alle 18-vuotiaiden osuus oli 1,2 prosenttia ikäluokasta vuonna 2001. Näiden nuorten hoidon tarve on varsin suuri - sitä kauttahan heidän määränsä meidänkin tietoomme tuli. Noin puolet yksityisissä laitoksissa asuvista nuorista saattaa olla nuorisopsykiatrisen hoidon tarpeessa, sanoo Pylkkänen vuonna 1999 tehtyyn tutkimukseen viitaten.
VAARANA NUORTEN B-SAIRAALA-JÄRJESTELMÄ
Nuotta-projektin lääninhallituksille tekemä tiedustelu osoitti, että sosiaalihuollon kustantamia yksityisiä perhe- ja kuntoutuskoteja oli vuonna 2002 kaikkiaan 392. Niiden määrä on kasvanut erittäin nopeasti, pelkästään vuosina 2001-2002 perustettiin 110 uutta perhe- ja kuntoutuskotia.
- Nämä laitokset ovat varmasti vastanneet oikeaan tarpeeseen. Kuntien sosiaalitoimi on huolehtinut tehtävästään, kun perheen ja suvun verkostot eivät riitä vastaamaan nuorten tarpeisiin. Kehitys on kuitenkin ollut aika hallitsematonta. Vaarana on, että tästä muodostuu nuorten B-sairaalajärjestelmä, Pylkkänen huomauttaa.
Yksityisissä perhe- ja kuntoutuskodeissa laitospaikkoja oli kaikkiaan 3080. Sairaanhoitopiireillä oli samaan aikaan 342 nuorisopsykiatrista sairaansijaa 41 nuorisopsykiatrisella osastolla.
- Nuorten laitoshoito painottuu siis 90-prosenttisesti sosiaalihuoltoon, Pylkkänen toteaa.
HOIDON SAATAVUUS VAIHTELEE KOHTUUTTOMASTI
Nuotta-projektin tehtävänä oli selvittää, pääsevätkö nuoret nuorisopsykiatriseen hoitoon vuonna 2001 määritettyjen aikarajojen mukaisesti, sekä selvittää hoitoketjujen toimivuutta.
Kari Pylkkäsen mukaan projekti osoitti, että nuorisopsykiatrisen hoidon saatavuus vaihtelee asuinpaikan mukaan jopa kohtuuttomasti. Vuonna 2002 vain noin puolessa sairaanhoitopiireistä voitiin turvata tutkimukseen pääsy kolmessa viikossa, kuten asetus edellyttää. Jotta nuorisopsykiatrian lakisääteiset aikarajat toteutuisivat, kuntien nuorisopsykiatrinen avohoito olisi kaksinkertaistettava, projekti arvioi.
Palvelujen saatavuus vaihtelee myös ikäryhmittäin: selvitys tuotti tulokseksi kymmenen eri tapaa määritellä, mitkä ikäluokat lasketaan nuorisopsykiatrian piiriin.
- Kohdeikäluokkien määrittäminen on tapa priorisoida hoitoa. Nuorten palvelut kohdennetaan näille ikäluokille, muut siirtyvät kuormittamaan aikuis- tai lastenpsykiatrian palveluja, Pylkkänen huomauttaa. Hoitotakuuta koskevat säädöksethän eivät koske aikuisia.
Nuotta-projekti ehdottaakin nuorisopsykiatrian kohdeikäryhmien yhtenäistämistä: nuorisopsykiatrinen avohoito olisi kohdistettava ikäryhmään 13-22 vuotta. Muutos lisäisi palveluihin oikeutettujen nuorten määrää kolmanneksella nykyisestä, eli 144000:lla.
AVOHOITO ENSISIJAISEKSI
Nuotta esittää kaikkiaan 18 suositusta nuorisopsykiatrian palvelujen kehittämiseksi. Projekti korostaa avohoidon ensisijaisuutta.
Nuorisopsykiatrian voimavaroista kohdentuu nyt kaksi kolmasosaa laitoshoitoon. Työryhmä esittääkin avohoidon voimavarojen lisäämistä samalle tasolle kuin laitoshoidossa, mikä merkitsisi avohoidon resurssien kaksinkertaistamista nykyisestä. Uusia avohoidon virkoja tarvittaisiin noin 450.
Nuorisopsykiatriassa ei käytännössä ole varsinaista perusterveydenhuoltoa, vaan sentyyppiset palvelut ovat hajaantuneet esimerkiksi terveyskeskuksiin, sosiaalitoimeen ja kouluihin. Nuotta-projekti esittää useita suosituksia perustason ja erikoissairaanhoidon välisen työnjaon selkeyttämiseksi. Niiden välimaastoon ehdotetaan myös uusia matalan kynnyksen palveluja, joilla varmistettaisiin varhainen tutkimukseen ja hoitoon pääsy.
