Ylilääkäri Mirja Tuomiranta tutki johtajarooleja Lääkärijohtaja tasapainoilee odotusten ristipaineissa

- Jouduin Seinäjoen keskussairaalan tulosyksikön johtajaksi vuonna 1994, aloittaa lääket.lis. Mirja Tuomiranta - ja naurahtaa sitten. Lääkärijohtajia tutkinut Tuomiranta käyttää huomaamattaan itsekin joutua-verbiä. Harva lääkärijohtajahan nimenomaan haluaa johtotehtäviin.

Ihotautien erikoislääkäri Mirja Tuomiranta huomasi pian, että lääkärinkoulutus antaa toki kattavan akateemisen pätevyyden, mutta kliinikon taidoista on kovin vähän apua budjettien laadinnassa tai henkilöstöjohtamisessa. Hakiessaan lisäoppia Tuomiranta kiinnostui yhä enemmän mm. sosiologiasta, hallintotieteistä ja psykologiasta. Monen mutkan kautta väitöstyön aiheeksi kehittyi tutkimus lääkärijohtajan roolijännitteistä ja johtamisroolin omaksumisesta erikoissairaanhoidossa. Tutkimuksen monitieteisyydestä kertoo sekin, että työ kuuluu biometrian alaan.

Tuomiranta otti tutkimuksensa pohjaksi kolmisenkymmentä vuotta vanhan, kansainvälisen rooliristiriitamittarin, jonka käännätti suomeksi. Mittari oli aikanaan kehitetty johtajan ristiriitatilanteiden selvittämiseen, ja Tuomiranta totesi sen istuvan hyvin omaankin työympäristöönsä.

- Lääkärinä olen sisällä sairaalassa, joka on organisaatio, johon ulkopuolisen on todella vaikea päästä sisälle. Toisaalta yritin katsoa sairaalan johtamista riittävän ulkopuolisena tutkijana, mihin taas muut lukuharrastukseni sekä aiempi työ- ja elämänkokemukseni loivat edellytyksiä. Sekä omat kokemukseni että tämä tutkimus vahvistivatkin näkemystäni siitä, että sairaalassa tarvitaan ehdottomasti lääkärijohtajia. Heiltä edellytetään vankkaa kliinistä osaamista, jotta he voivat nauttia johtajalle tärkeää arvostusta kollegojen silmissä. Mutta se ei vielä riitä hyvän johtajan ominaisuuksiksi, Tuomiranta kertoo.

Hyvä johtaja joustaa

Tutkimusta varten Mirja Tuomiranta teki postikyselyn ylilääkäreille ja apulaisylilääkäreille Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä vuonna 1999. Tutkimuksessa todettiin lääkärijohtajien tekevän suurimman osan, 70-80 prosenttia viikkotyöajastaan potilastyötä. Asia- ja henkilöstöjohtamistyölle jäi loput ajasta, ja henkilöstöjohtamiseen lääkärit paneutuivat kaikkein vähiten.

Vain noin puolet oli edes kiinnostuneita johtamistyöstään. Naisjohtajat olivat kiinnostuneempia kuin yli 48-vuotiaat miesjohtajat.

- Kuitenkin jokainen työyksikkö tarvitsee johtajan, Tuomiranta korostaa. Alaisilla on oikeus odottaa johtajaltaan, että tämä on edes kiinnostunut heistä. Lisäksi johtajalta edellytetään sekä pitkien strategisten linjojen vetämistä, että pieniin arkipäivän pulmiin paneutumista.

- Varsinkin pienessä yksikössä lääkärijohtaja joutuu pakostikin paneutumaan kliiniseen työhön varsinaista johtamistyötä enemmän. Toisaalta ison yksikön lääkärijohtajalla on tuntuvasti enemmän alaisia sekä byrokratiaa vastuullaan. Johtamistyö on molemmissa tapauksissa tunnustettava työn osa-alueeksi, johon tulee paneutua ja jolle on annettava aikaa ja resursseja. Johtajalääkärillä on myös osastonhoitaja työparinaan, ja heidän keskinäisestä arvostuksestaan ja hyvin suunnitellusta työnjaostaan on etua sekä työyksikölle että koko organisaatiolle. Koulutuksensa perusteella lääkärijohtaja hallitsee pitkän tähtäimen strategisen suunnittelun, mutta hänen on hallittava myös asiantuntijaorganisaation arkipäivän johtaminen, sanoo Tuomiranta.

Roolijännitteitä tutkija havaitsi lääkärijohtajilla erityisesti liittyen työnkuvaan, työn tavoitteisiin, ristiriitaiseen toimintaympäristöön, työjärjestelyihin ja aikapaineeseen sekä oikeudenmukaiseen kohteluun. Toimintaympäristöön tuovat ristiriitaa mm. sairaanhoitopiirien hallinto, jossa luottamushenkilöillä, talousjohtajilla, hallintoväellä sekä lääkäreillä ja hoitajilla on usein aivan eri näkemyksiä organisaation tavoitteista.

- Roolijännitteiden todennäköisyyttä lisäsivät naissukupuoli, yli 48 vuoden ikä sekä joustava persoonallinen tyyli, sanoo Mirja Tuomiranta, mutta huomauttaa, ettei roolijännitteiden kokeminen ole mikään huono ominaisuus. Päinvastoin. Tutkimustulos johtuu siitä, että naiset yleensä havaitsevat työpaikan ilmapiiritekijät miesjohtajaa herkemmin.

Tuomiranta korostaa, että lääkärijohtajankin pitää hyväksyä olevansa myös johtaja. Johtajaroolin omaksumista ennustivat oikeudenmukainen kohtelu, hyvä johtamismotivaatio, suuri työyksikkö sekä joustava persoonallinen tyyli.

- Oikeudenmukaisesta johtajuudesta on työtäni tukevia muitakin tutkimustuloksia. Motivoitunut johtaja luo hyvää henkeä koko yksikköön. Joustava persoonallinen tyyli taas on asia, jota jokainen voi opetella. Oppia voi tulla vaikka perhe-elämästä, joka on muuten ihan hyvä johtamiskoulu, naurahtaa kolmosten äiti Mirja Tuomiranta.

- Johtamista pitää opiskella, ja yliopistoissa siihen tarjotaan mahdollisuus. Sitä jokaisen tulisi käyttää hyväkseen, jos joutuu johtajaksi, Tuomiranta sanoo.