Hajota ja hallitse
Sote-uudistuksessa käytetään roomalaisten vanhaa hallintametodia ja se vielä toimiikin pirullisen tehokkaasti.
Ihmismieli pyrkii suojelemaan itseään. Sotien kaltaisissa tilanteissa sotilaat selviävät sillä ajatuksella, että joku muu kokee sankarikuoleman kuin sotilas itse. Stalinin vainojen aikana kansalaiset uskottelivat itselleen, etteivät kuulu puhdistettavien joukkoon vaan joku muu kuuluu. Vangittujen ajateltiin olevan automaattisesti syyllisiä, koska siten halutiin lieventää omia pelkoja. Tätä ihmismielen mekaniikkaa on käyttänyt hyväkseen jo muinainen Rooma. Divide et impera, hajota ja hallitse.
Mielenkiintoista on se, miten tämä ihmismielen suojamekanismi toimii menossa olevissa terveydenhuollon uudistussuunnitelmissa. Uudistuksessa käytetään joko tietoisesti tai tiedostamatta roomalaisten vanhaa hallintametodia ja se vielä toimiikin pirullisen tehokkaasti.
Sote-uudistuksessa nykyiset keskussairaalat jaetaan kahteen kategoriaan, joita voisi rinnastaa totalitaarisen yhteiskunnan vangittaviin ja ei-vangittaviin. Vangitut ovat automaattisesti syyllisiä vangitsemiseensa ja ei-vangitut ovat helpottuneita ja selittävät itselleen, miksi heitä ei pidäkään vangita.
Eräs keskussairaala luokiteltiin laajan päivystyksen sairaalaksi enemmän maantieteensä kuin väestöpohjansa suuruuden perusteella. Tämän sairaalan tai sairaanhoitopiirin edustaja lausui jo viime syksynä reippaasti, että erikoissairaanhoitoa pitääkin keskittää. Lausunnon sisältö olisi aivan varmasti ollut päinvastainen, jos sairaalan tuleva status olisi ollut toinen. Lausunnon mekaniikka noudattelee samaa kuin vainojen kohteeksi joutuneella: suppean päivystyksen sairaalat ovat oikeastaan itse syyllisiä tulevaan päivystystoiminnan supistamiseen ja laajan päivystyksen sairaalat ovat omalla toiminnallaan ansainneet tulevan statuksensa.
Keskussairaaloiden toiminta on Suomessa ollut varsin yhtenäistä ja niiden lääkärit ovat mielestäni kokeneet yhteenkuuluvaisuutta. Keskussairaalan lääkärin on usein ollut pakkokin astua erikoisalansa raja-aidan ylitse ja tämä on vaikuttanut siihen, millaista on olla lääkäri keskussairaalassa. Keskussairaalat ovat osaltaan tuottaneet suomalaista erikoissairaanhoitoa, mikä on ollut kansainvälisesti varsin kustannustehokasta.
Kun erilaiset sairaalat Suomessa on saatu jaettua kahteen tai kolmeen luokkaan, nämä lakkaavat olemasta kavereita keskenään. Naruja käsissään pitäville tilanne on kuin unelma. Jos ja kun keskussairaaloiden kenttä hajotetaan, on sen myllääminen uuteen uskoon helppoa. Nyt on tavallaan pudotettu pelistä pois nämä ei-laajan päivystyksen sairaalat ja muissa pyyhitään otsalta hikeä. Mutta odottakaahan, kohta teidänkin ovellenne voidaan kolkuttaa… Siihen saakka voidaan hajottaa ja hallita.
Heikki Laine
Kirjoittaja on anestesiologian ja tehohoidon erikoislääkäri Mikkelin keskussairaalassa.
