Koulutusmäärät puhuttivat pohjoismaisia lääkäriliittoja
Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa käydään aktiivista keskustelua aloituspaikoista ja erikoislääkäritarpeesta.
Pohjoismaisten lääkäriliittojen koulutusasiantuntijat tapaavat toisiaan säännöllisesti sekä kokoontumalla yhteen että verkkokokouksissa. Tapaamisissa jaetaan tietoa ja kokemuksia lääkärikoulutuksen ajankohtaisesta tilanteesta.
Tänä vuonna 140-vuotisjuhlaansa viettävä Norske Legeforening isännöi kesäkuun alussa järjestettyä kokousta Norjan lääkäriliiton Legenes husissa Oslossa. Koolla oli koulutuksen, tutkimuksen, kansainvälisten asioiden ja lääkärityövoimakysymysten asiantuntijoita Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Suomesta, sekä Lääkäriliitosta että Duodecimista.
– Nämä tapaamiset ovat hyvin hedelmällisiä. Pohjoismaat käyttävät toisiaan verrokkeina monenlaisessa kehittämisessä, ja on hyödyllistä kuulla, millaista keskustelua muualla käydään lääkärikoulutuksen teemoista ja miten haasteita ratkotaan, toteaa Lääkäriliiton koulutuspäällikkö Sami Heistaro.
Kokouspäivän asialistalla olivat muun muassa maakohtaiset katsaukset lääketieteen perus- ja erikoistumiskoulutuksen tilanteeseen sekä kliiniset harjoittelujaksot, osaamisperustaisuus ja se, miten ulkomailla perustutkinnon opiskelleita käsitellään koulutusjärjestelmässä.
– Kaikki pohjoismaiset lääketieteen koulutusjärjestelmät etsivät toimivia ratkaisuja samankaltaisiin haasteisiin. Niitä liittyy demografisiin tekijöihin, kuten ikääntyvän väestön monipuolisen terveydenhuollon tarpeisiin, ja eritoten erikoislääkärien saatavuuteen harvaan asutuilla ja kaupunkiseutujen ulkopuolisilla alueilla.
Sekä Norjassa, Tanskassa että Ruotsissa käydään aktiivista keskustelua sekä lääkärikoulutuksen aloituspaikkojen määrästä että erikoislääkäritarpeesta.
– Norjassa iso kysymys on pullonkaula pääsyssä peruskoulutuksen jälkeiseen, erikoistumista edeltävään LIS1-jaksoon. Jopa puolet paikkaa hakevista jää sitä vaille. Tanskassa peräänkuulutetaan samaan aikaan sekä koulutusmäärien nostamista että laskemista. Tanskan Lääkäriliiton näkemys on, että merkittävin haaste on erikoislääkäritarve, jota ei voi ratkaista pelkästään kasvattamalla peruskoulutuksen aloituspaikkoja, joita pikemmin kannattaisi vähentää.
Ruotsissa erityinen haaste liittyy siihen, että erikoislääkärien ja erikoistuvien lääkärien työvoimatarvetta ei suunnitella yhteisesti koko maan tasolla, vaan suunnittelu on 21 alueen vastuulla.
– Ruotsin edustajat kertoivat, että keskustelua käydään parhaillaan siitä, että vastuu kansallisen tason suunnittelusta ja tilastoinnista annettaisiin Socialstyrelsenille. Tämä on kiinnostava kehitys, ja helpottaisi myös nyt varsin puutteellisen tilastotiedon keräämistä, arvioi Suomen tilastokatsauksen kokouksessa esitellyt Lääkäriliiton tutkija Anna Sirviö.
