Rauta ja sinkki - tärkeä parivaljakko

Rauta ja sinkki ovat tärkeitä hivenaineita, joilla on paljon yhteistä: kumpaakin on kehossa muutama gramma ja niitä on saatava ruuasta kymmenisen milligrammaa päivässä. Sekä rauta että sinkki ovat mm. antioksidanttientsyymien (katalaasin, superoksididismutaasin) metalloioneja, ja molempien niukasta saannista naisilla on keskusteltu runsaasti. Viime vuosina epidemiologisissa tutkimuksissa on myös pohdittu näiden aineiden yhteyksiä sydän- ja verisuonitautiriskiin.

Mikael Fogelholm, Lauri Nuutinen

Potilaslain säännösten noudattaminen ja potilaan tahdon kunnioittaminen

Suomessa on johdonmukaisesti vahvistettu potilaan itsemääräämisoikeutta. Potilaan asemaa ja oikeuksia koskevat säännökset on jopa kirjattu erilliseen lakiin. Kentältä kantautuu kuitenkin jatkuvasti viestejä siitä, että potilaan tahtoa ei kunnioiteta. Erityisen ongelmallisina näyttäytyvät elämän loppuun liittyvät kliiniset tilanteet. Syyksi mitätöidä potilaan tahto osoittautuu milloin tietämättömyys voimassa olevan lainsäädännön sisällöstä, milloin abstrakti vastuun pelko.

Paula Kokkonen

Patientlagen och respekten för patientens vilja

I Finland har man konsekvent gått in för att stärka patientens självbestämmanderätt. De regler som gäller patientens ställning och rättigheter har t.o.m. skrivits in i en särskild lag. Trots det kommer det ständigt information från fältet om att patientens vilja inte respekteras. Situationen förefaller särskilt problematisk då det gäller klinisk vård i livets slutskede. Det visar sig att orsakerna till att patientens vilja inte respekteras antingen är okunskap om gällande lagstiftning eller en abstrakt fruktan för att ta ansvar.

Uusien beetasalpaajien asema sydän- ja verisuonitautien hoidossa

Karvediloli ja seliprololi ovat verisuonia laajentavia beetasalpaajia, joilta puuttuu useita perinteisten beetasalpaajien käyttöön liittyviä haittoja. Karvediloli on epäselektiivinen, seliprololi beeta1-selektiivinen. Karvedilolin verisuonia laajentava vaikutus perustuu alfa1-salpaukseen, seliprololin pääosin beeta2-reseptorien stimulaatioon. Niiden käyttöaiheet ovat kohonnut verenpaine ja sepelvaltimotauti. Molemmat hillitsevät sydäntä perinteisiä salpaajia vähemmän, eivätkä ne huononna ääreisverenkiertoa. Ne sopivat hyvin myös dyslipideemisille potilaille ja diabeetikoille.

Pauli Ylitalo, Kimmo Luomanmäki

Kun pikkulapsella epäillään olevan kuulovamma

Sikiön korva pystyy rekisteröimään ulkopuolisia ääniärsykkeitä jo noin 25. raskausviikolla. Sikiö vastaanottaa esimerkiksi äidin elimistön ääniä ja puheentuotosta. Vatsanpeitteet ja kohdun seinämä vaimentavat ulkopuolelta tulevat äänet. Syntymähetkellä korva on lähes valmis ja toimintakykyinen. Voimakkaat äänet aiheuttavat vastasyntyneelle säpsähdys- ja luomivasteen. Kuuloaisti ei ole kuitenkaan heti valmis. Kuuloratojen ja keskushermoston kypsyminen kestää 10-15 ikävuoteen saakka. Tämä fysiologinen prosessi häiriintyy ja hidastuu, mikäli kuuloaistissa on vaurioita.

Roger Asplund

Miten saada kokoukset ja neuvottelut toimiviksi?

Lääkärintyössä erilaiset kokoukset ja neuvottelut ovat kiistatta potilastyöstä ja muusta yksikön perustehtävästä poissa olevaa aikaa. Erään selvityksen mukaan OYS:n psykiatrian klinikan lääkärien työaikaa kuluu erilaisissa hallinnon, hoitotyöryhmien kokouksissa ja hoidonsuunnittelupalavereissa seuraavasti: apulaislääkäreillä keskimäärin 29 % työajasta (vaihteluväli 20-60 %), erikoislääkäreillä 27 % (10-40 %) ja ylilääkäreillä 33 % (20-50 %). On toki muistettava, että psykiatriassa neuvottelut ovat keskeinen osa hoitoa, ja noista ajoista yli puolet käytetäänkin potilas- ja omaisneuvotteluihin. Myös toimenpidekeskeisessä ja kahdenkeskistä potilas-lääkärisuhdetta korostavassa somaattisen lääketieteen lääkärintyössä erilaiset neuvottelut ovat keskeinen osa hallintoa, hoidon suunnittelua ja toteutusta sekä yhteistyösuhteiden hoitamista. Jokainen työntekijä, etenkin hallinnollisessa asemassa oleva, joutuu silti aika ajoin pohtimaan, onko kokouksia liikaa, sopivasti vai liian vähän, kuinka järkevästi ne toimivat ja ehkä ennen kaikkea, onko oma toimintatapa kokoukseen tai neuvotteluun osanottajana paras mahdollinen - kuluuhan kokouksiin paljon aikaa ja rahaakin.

Matti Isohanni

Fungerande sammanträden

På sjukvårdsinrättningar upptar möten och sammanträden av olika slag en del av den tid som läkarna kunde ägna patienterna och andra primära vårduppgifter. En utredning vid universitetssjukhuset i Uleåborg visar hur stor andel av arbetstiden som läkarna vid psykiatriska kliniken ägnar åt sammanträden och konferenser med anknytning till antingen adminstrativa frågor, vårdarbets-grupper eller planering av vården. Assistentläkarna använder i genomsnitt 29 procent (variationsbredd 20-60 procent), specialistläkarna 27 procent (10-40) och överläkarna i medeltal 33 procent (20-50). Inom psykiatrin är överläggningar dock en viktig del av vården och över hälften av de angivna tiderna utnyttjas för diskussioner med patienterna eller deras anhöriga. Också inom den somatiska medicinen är möten och rådplägningar betydelsefulla i anslutning till administration, vårdplanering och behandling.

Happi - soluhengityksen potentiaalisesti vaarallinen polttoaine

Molekulaarista happea (O2) ei aina ole ollut maapallomme ilmakehässä siinä määrin kuin nyt. Noin 2000 miljoonaa vuotta sitten sen pitoisuus kasvoi suhteellisen nopeasti oltuaan sitä ennen hyvin vähäinen. Syyt tähän eivät ole aivan selviä; on mahdollista, että olosuhteet muuttuivat tuolloin erityisen suotuisiksi vihreille leville. Näin ilmakehän happi on mahdollisesti tuotettu vedestä fotosynteettisesti auringon valoenergian avulla. Sedimenttilöydösten perusteella on kuitenkin varmaa, että maapallolla oli elämää ennen happipitoisuuden suurenemista, elämää, joka perustui anaerobiseen aineenvaihduntaan.

Mårten Wikström

Topiramaatti - uusi epilepsialääke

Topiramaatti on uusi epilepsialääke, joka poikkeaa rakenteeltaan ja vaikutusmekanismiltaan olennaisesti perinteisistä ja myös muista uusista epilepsialääkkeistä. Topiramaatilla on hyvä teho partiaalisissa kohtauksissa, mutta sillä on varsinkin lääkityksen alussa melko runsaasti sivuvaikutuksia, joskin ne ovat yleensä ohimeneviä. Sivuvaikutuksia voitaneen välttää suurentamalla lääkkeen annosta hitaasti.

Tapani Keränen

Onko tämä pahaa unta?

Viimeaikaiset kirjoitukset tulevasta työaikalaista ja ennen kaikkea lääkärien mahdollisesta vuorotyöstä ovat painajaismaista luettavaa äitiyslomalaiselle. Jos kuntatyönantaja saa tahtonsa lävitse, niin minä ja aviomieheni (kollega) juoksemme kiltisti vuorotyössä seuraavat 35 vuotta; jompi kumpi on aina töissä; yhteiset illat, viikonloput ja perhe-elämä on mennyttä unelmaa. Tehdään vain töitä kuin laupiaat samarialaiset, ilman kunnollista korvausta ja ilman mahdollisuutta viettää normaalia perhe-elämää.

Laura Kupila

Lääkärikunta - hampaaton tiikeri

Lääkärikunnan etujen ollessa uhattuna, kuulee runsaasti moittivia kommentteja Lääkäriliitosta. Olen syyllistynyt siihen itsekin. Ajatellaanpa hetkinen. Kansalla on sellainen hallitsija kuin se on ansainnut. Lääkärikunnalla on siis sellainen ammattiliitto kuin se on ansainnut. Miten ammattiliitto voi neuvotella etuja sellaiselle jäsenkunnalle, josta osa on heti lipeämässä eli tekemässä tyhjäksi liiton neuvottelut, jos jotkut asiat eivät satu menemään juuri oman mielipiteen mukaisesti.

Kari Karppinen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030