160 osumaa

Chikungunya-virusepidemia leviää Intian valtamerellä

Chikungunya-virus leviää valtavana epidemiana Intian valtamerellä. Epidemia alkoi vuoden 2004 lopulla Komorien saarilta, ja on sittemmin levinnyt mm. Réunionille, Mauritiukselle, Madagaskarille ja Seychelleille sekä Intian eri osiin (kuvio 2). Pahin tilanne on ollut Réunionin saarella, jonka 770 000 asukkaasta WHO:n arvioiden mukaan jo yli 200 000 on saanut infektion.

Satu Kurkela, Laura Pakarinen, Olli Vapalahti

Monikulttuurisuus, eurooppalainen ydin ja Snellman

Huhtikuisessa Pariisissa, kaupungin modernin taiteen museossa (Palais de Tokyo), oivalsin asian. Euroopan pyhässä ytimessä oleva valkoihoinen ei koskaan taivu todelliseen dialogiin siirtomaamenneisyytensä kanssa. Museon kevään suurnäyttely esittelee ranskalaisen impressionistin Pierre Bonnardin (1867-1947) elämäntyötä. Näyttelytila liekehti valon, värin, vapaan viivan ja ranskalaisen elämänmuodon suloisuutta. Taiteilijan makuuhuone-, ulko-, kaupunki- ja huvilaelämää kuvaavia maalauksia ihailemaan saapuneet keskiluokkaiset ja kultivoituneet pariisilaiset täyttivät salit täyteläisellä läsnäolollaan.

Laura Kolbe

Kävelyllä

Jatko-opiskelijani palasi elämänsä ensimmäiseltä konferenssimatkalta Yhdysvalloista ja kysyin vaikutelmia: "Sietämätöntä, kun en päässyt lainkaan ulos kävelemään. Kaikki kollegat ajoivat autolla. Rämettyneet jalkakäytävät kasvoivat ruohoa". Kommentti palautti mieleen omat kokemukseni rapakon takaa. Auton takapenkille liimautuneelle kasvoi nopeasti eurooppalainen sielu. Jenkkilä ei ole kävelijöiden ja kävelyn paratiisia!

Laura Kolbe

Valkoisen miehen elämää - jos Allah suo!

Makaan sametinpehmeällä laverilla, ympärillä rauhoittavaa musiikkia ja pehmeää valaistusta. Selässäni kontallaan filippiiniläinen thaihieroja Gerri vääntelee jäseniäni eri asentoon. Puolentoista tunnin käsittelyn jälkeen lihakset lähtevät lentoon ja olkapäät irrottelevat. Olen Dubaissa, suuren Deira City Center -kauppakeskuksen ylellisessä Paris Gallery -kauneushoitolassa. Valkotakkinen ja jämäkkäkourainen Gerri kysyy huolestuneena: "Too hard, Mme?" Tätä käsittelyä on turha pyytää kotomaan kuntohoitajilta!

Laura Kolbe

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030