Tutkimus: Myöhään valvomisella ei juurikaan vaikutusta elinikään Työterveyslaitoksen ja Helsingin yliopiston artikkelissa todettiin, että kuolemien syynä oli suurelta osin tupakointi ja alkoholi, ei kronotyyppi eli kehon luonnollinen taipumus nukkua tiettyyn aikaan. Hanna Kauppinen Tiede 16.6.2023 Kommentteja
Koronatartunnan saaneiden osuus on jatkanut kasvuaan THL:n tutkimuksen mukaan valtaosalla väestöstä on koronatartunnasta kertovia vasta-aineita. Sari Kosonen Terveydenhuolto 16.6.2023 Kommentteja
Mitä tehdä, kun herää epäilys glaukoomasta? Silmälääkäri Mika Harju kertoo videolla, miten tauti tutkitaan. Tiiamari Pennanen Kliininen työ 16.6.2023 Kommentteja
Munuaissyöpäpotilaan kannattaa lopettaa tupakointi Tupakoinnin lopettaminen pidensi elinaikaa leikkaushoidon jälkeen. Sirkku Jyrkkiö Lääketieteen maailmasta 16.6.2023 Kommentteja
Olen lääkäri, enkä voi vilkaista Hoitovastuuta en ota työajan ulkopuolella, kirjoittaa Isa Teeriaho. Isa Teeriaho Kommentti 16.6.2023 Kommentteja
Sairauspoissaolot lisääntyivät ja pitkittyivät kunta-alalla Sairauspoissaolojen kustannukset kasvoivat kunta-alalla lähes 200 miljoonalla viime vuoden aikana. Kaiken kaikkiaan kustannukset olivat jopa 1,3 miljardia euroa. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 15.6.2023 Kommentteja
Asiantuntijajärjestöt haluavat turvata palliatiivisen hoidon lailla Asiantuntijajärjestöt ilmaisevat huolensa Euroopan palliatiivisen hoidon päivänä. Hanna Kauppinen Terveydenhuolto 15.6.2023 Kommentteja
Tutkimus antaa myönteisen kuvan varusmiesten hyvinvoinnista Hyvinvointi on polarisoitunutta. Minna Pihlava Tiede 15.6.2023 Kommentteja
Inhaloitavat beeta-2-agonistit eivät näytä suojaavan Parkinsonin taudilta Tutkimuksessa huomioitiin astma- tai keuhkoahtaumatautidiagnoosit. Hanna Kauppinen Tiede 15.6.2023 Kommentteja
Työterveyslaitokselta työkalupakki henkisen työkyvyn tukeen Erityisesti koronapandemiasta kärsineille ammattialoille tarjotaan keinoja ja menetelmiä. Ulla Toikkanen Terveydenhuolto 15.6.2023 Kommentteja
Professori: Asiakasmaksujen korotukset vievät väärään suuntaan Terveydenhuolto Professori: Asiakasmaksujen korotukset vievät väärään suuntaan Mika Kortelaisen mukaan vankka tutkimusnäyttö osoittaa, että perusterveydenhuollon asiakasmaksujen nosto vähentää palveluiden käyttöä. Avoin artikkeli
Tekeekö hallitus tietoista politiikkaa, kysyy Jukka Mattila Terveydenhuolto Tekeekö hallitus tietoista politiikkaa, kysyy Jukka Mattila Asiakasmaksut vaikuttavat hoitoon hakeutumiseen, ja herää kysymys, mikä ajatus niiden korottamisen taustalla on. Avoin artikkeli
Kokeellinen lääke suojaa keliakiaa sairastavan elimistöä gluteenin haitoilta Tiede Kokeellinen lääke suojaa keliakiaa sairastavan elimistöä gluteenin haitoilta TG2-estäjä vaimentaa gluteenin käynnistämiä koko elimistön immunometabolisia vasteita.
Uusi lääke voi ehkäistä aivoinfarkteja ilman vuotoriskiä Lääkeuutisia Uusi lääke voi ehkäistä aivoinfarkteja ilman vuotoriskiä Asundeksiaani vähensi uusia tukoksia potilailla, jotka olivat sairastaneet aivoinfarktin tai tia-kohtauksen.
Koulutuksen korkea veisu Lääkärin ääni Koulutuksen korkea veisu Ryhmässäni on 11 eri kansallisuutta, mikä on valtava rikkaus, kirjoittaa Anu Wartiovaara.
Fimealta HTA-arviointi klesrovimabista Terveydenhuolto Fimealta HTA-arviointi klesrovimabista Se käsittelee klesrovimabin vaikutuksia RS-viruksen aiheuttamissa alahengitystieinfektioissa. Avoin artikkeli