Tuottavuusloikkaa terveydenhuoltoon
Sitran tuore raportti peräänkuuluttaa terveydenhuollon tuottavuuden parantamista. Ensikuulemalta lisätuottavuuden tiristäminen täystyöllistetyistä terveydenhuollon ammattilaisista kuulostaa utopialta, mutta avaus on tarpeellinen.
On aika priorisoida terveydenhuollon ydintehtävää, vaikuttavaa, oikea-aikaista hoitoa.
Terveydenhuollon tuottavuutta voidaan reilusti parantaa, eikä kyse ole siitä, että aletaan juosta kovempaa. Kun aika käytetään oikeiden asioiden tekemiseen ja luovutaan turhasta, päästään samalla työmäärällä huomattavasti pidemmälle.
Terveydenhuoltosysteemi on täynnä päällekkäisyyksiä, sekavia hoitopolkuja ja osaoptimointia. Näiden seurauksena potilas toimii viestin viejänä ja soittelee ja digittää moneen paikkaan. Kontakteja syntyy, mutta asia ei hoidu, eikä vastaanotolle pääse.
Ammattilaiset ovat kiireisiä hoitaessaan ja järjestellessään jonoja, digiviestejä ja silpuksi muuttunutta työtä. Hallinta puuttuu sekä systeemiltä että ammattilaisilta.
Perustyön priorisoimisen sijaan terveydenhuollossa kuluu valtavasti aikaa ja energiaa toimimattomiin tietojärjestelmiin. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa uusi työvuorosuunnittelujärjestelmä, joka työllistää hyvinvointialueen jokaisen terveysaseman lääkärijohtajan suunnittelemaan tekijän tuhansille työtehtäville 4 viikon jaksoissa. Toki lääkärit tietäisivät tekevänsä perustyötään suunnittelemattakin. Kiirevastaanottovuorot ja sektorityö suunnitellaan joka tapauksessa erikseen, sillä uudessa järjestelmässä lääkäri ei voi itse varata vuoroja, eikä järjestelmä näytä kokonaiskuvaa suunnitelmasta.
Eipä järjestelmä tarjoa työntekijällekään luotettavaa tietoa tuntisaldoista, eikä saldo näy mobiiliversiossa lainkaan. Aikaa tuhlataan valtavasti, kun esihenkilöiden työaikaa ja hermoja kuluu turhaan suunnittelutyöhön ja työntekijät seuraavat työaikaansa Exceleiden avulla.
Terveydenhuollossa katse pitäisi kohdistaa potilaan hyvään ja saavutettavaan hoitoon ja miettiä, miten ammattilaisten sujuva työ mahdollistetaan. Jos ammattilaisilla olisi vielä tiedossa selkeä, yhdessä jaettu tavoite, johon pääsemistä he voisivat itse selkeillä ja viisaasti valituilla mittareilla seurata, oltaisiin jo pitkällä.
Omalääkärimalli olisi vahva ase osaoptimointia vastaan. Oikein toteutettuna se voisi palauttaa työn hallinnan tekijöilleen.




