Ruohonleikkurivammat ovat lapsilla harvinaisia mutta usein vakavia, eikä niiden ilmaantuvuus ole vähentynyt (1,2). Yhdysvalloissa tapahtuu vuosittain noin 78 000 ruohonleikkureihin liittyvää vammaa, joista noin 9 400 (10,6/100 000) lapsille (3,4,5).

Vammat kohdistuvat useimmiten alaraajoihin (1,6) ja ovat tyypillisesti viiltohaavoja, murtumia ja amputaatioita (7,8,9). Ruohonleikkuritapaturmat ovat Yhdysvalloissa kolmanneksi yleisin alle 18-vuotiaiden traumaattisten amputaatioiden syy ja yleisin varvas- ja jalkateräamputaatioiden syy (10,11). Muita ruohonleikkureiden aiheuttamia vammoja ovat pehmytkudosvauriot, kuten jänne-, hermo- ja verisuonivammat (8,12). Lievemmät vammat, kuten palovammat ja pinnalliset haavat, syntyvät laitteen kuumista osista ja ruohikosta lentävistä kivistä ja kepeistä (5). Vammojen hoito vaatii usein haavojen puhdistusta ja sulkua, ihosiirteitä, verisuoni-, jänne- tai hermokorjauksia sekä amputaatioita (13). Suurin osa potilaista tarvitsee sairaalahoitoa (14,15,16). Lapsen ja hänen perheensä psykologinen tuki on myös keskeinen osa hoitoa (4).

Lasten ruohonleikkurivammojen riskitekijät tunnetaan huonosti, ja niiden ilmaantuvuudesta Euroopassa on rajallisesti tietoa. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia lasten leikkaushoitoa vaativia ruohonleikkuriperäisiä raajavammoja, tunnistaa niiden taustatekijöitä sekä määrittää vammojen ilmaantuvuus.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimukseen sisällytettiin kaikki alakouluikäiset (< 13 vuotta) lapset, joille oli vuosina 2009–2023 tehty Oulun yliopistollisessa sairaalassa (Oys) leikkaus ruoholeikkuritapaturman aiheuttaman raajavamman vuoksi. Pois rajattiin potilaat, joilla oli vain lieviä vammoja, sillä heitä ei ensisijaisesti hoideta Oysissa, joka on alueensa ainoa lasten ympärivuorokautista, monialaista ja vaativaa erikoissairaanhoitoa tarjoava yksikkö.

Koska ruohonleikkurivammoille ei ole omaa ICD-10-koodia, potilaat tunnistettiin sairaalan tietokannoista tekstintunnistuksella. Kävimme läpi kaikki nurmikon kasvun aikana (touko-syyskuu) vamman vuoksi tehdyt leikkaukset ja keräsimme tiedot taannehtivasti sairauskertomusmerkinnöistä. Tutkimuksessa huomioitiin vain mukaanottokriteerit täyttäneet ruohonleikkurin aiheuttamat raajavammat, jotka vaativat leikkaushoitoa, sekä niiden yhteydessä todetut lievemmät vammat.

Tapaturmaan liittyvistä seikoista selvitettiin ruohonleikkurityyppi, leikkurin käyttäjä, aikuisen osallisuus onnettomuuteen ja leikkaamisen yleisten turvallisuusohjeiden noudattaminen (17). Lisäksi kerättiin yksityiskohtaiset tiedot tapaturmasta: potilaan ikä, sukupuoli, tapahtuma-aika ja -paikka sekä onnettomuuden kulku. Potilaista kerättiin tiedot vaurioituneista raajoista, vammojen lukumäärästä ja tyypeistä. Hoidosta kirjattiin teho- ja sairaalahoidon tarve ja kesto, kirurgisten toimenpiteiden määrä ja tyyppi, komplikaatiot, seuraukset, uusintaleikkaukset, apuvälineiden pitkäaikainen tarve, psykologisen avun saaminen sekä seurannan kesto.

Ruohonleikkurivammojen vuosittainen ilmaantuvuus alueen väestössä määritettiin käyttämällä Tilastokeskuksen virallisia väestötietoja. Tutkimusjakson aikana alle 13-vuotiaiden keskimääräinen vuosittainen riskiväestö oli 69 533 lasta (normaalivaihtelu 3 729). Ilmaantuvuus raportoitiin 100 000 lasta kohden. Vähäisen vuosittaisen tapausmäärän vuoksi ilmaantuvuuden muutosta tarkasteltiin viiden vuoden ajanjaksoissa (2009–2013, 2014–2018, 2019–2023).

Tutkimusaineisto koottiin Microsoft Excel -ohjelmaan (versio 2407; Microsoft Co, Redmond, Washington, USA) ja tilastoanalyysit tehtiin StatsDirect -ohjelmalla (versio 4.0.4; StatsDirect Ltd, Liverpool, Englanti).

Tutkimusyksikkö myönsi tutkimukselle luvan. Tutkimusyksikön lainopilliselta osastolta sekä tietosuojavastaavalta saatiin ohjausta. Eettisen toimikunnan arviota ei edellytetty. Kaikista tuloksissa raportoiduista tutkimuspotilaista saatiin tietojen ja kuvien julkaisulupa joko huoltajilta tai lapselta itseltään.

Tulokset

Lasten ruohonleikkurivammojen riskitekijät

Onnettomuudet tapahtuivat pääosin heinä–elokuussa ja useimmiten iltapäivällä (taulukko 1). Yhtä lukuun ottamatta kaikki tapaturmat (9/10) tapahtuivat kotipihalla maaseutuympäristössä, kaupungin taajama-alueen ulkopuolella.

Valtaosa vammoista liittyi päältä ajettaviin ruohonleikkureihin (8/10). Ruohonleikkuria ohjasi neljässä tapauksessa potilaan aikuinen huoltaja, kahdessa alaikäinen sisarus ja kahdessa muu aikuinen. Yksi vamma aiheutui siimaleikkurista (isovarpaan osittainen amputaatio ohuen ihokannaksen varaan) ja yksi työnnettävästä moottorikäyttöisestä leikkurista (kantapään syvät haavat ja rasvapatjan amputoituminen).

Seitsemässä tapauksessa lapsi juoksi ohjaajan huomaamatta ruohonleikkurin alle. Kolmessa tapauksessa lapsi putosi ruohonleikkurin kyydistä ja jäin sen alle. Päältä ajettava ruohonleikkuri liikkui taaksepäin viidessä, eteenpäin kahdessa ja sivulle yhdessä kahdeksasta onnettomuudesta. Pudonneiden kolmen lapsen yliajossa leikkuri liikkui taaksepäin. Kahdessa tapauksessa lapsella oli jalassa kumisaappaat, jotka suojasivat jalkaterää pahimmilta vammoilta.

Kaikki vammautuneet olivat joko kyydissä (3/10) tai sivullisia. Yksikään vammautunut ei käyttänyt itse ruohonleikkuria. Onnettomuuksilla ei ollut muita aikuisia silminnäkijöitä, kuin ruohonleikkuria käyttäneet aikuiset (8/10). Kahdessa tapauksessa alaikäiset lapset leikkasivat nurmikkoa keskenään. Yhdessäkään tapauksessa ei noudatettu ruohonleikkureiden käytön yleisiä turvallisuusohjeita.

Vammojen esiintyvyys ja potilasjoukko

Tutkimusjaksolla todettiin yhteensä 10 ruohonleikkurivammaa. Keskimääräinen vuosittainen ilmaantuvuus oli 1,1/100 000 lasta. Ilmaantuvuudessa ei havaittu tilastollisesti merkitsevää muutosta tutkimusjakson aikana (P = 0,289). Tapauksia todettiin yksittäisinä vuosina seuraavasti: 2009 (1), 2010 (1), 2011 (1), 2015 (2), 2019 (1), 2022 (1) ja 2023 (3) (vuosittainen vaihteluväli 0–3).

Potilaista kahdeksan (80 %) oli poikia ja kaksi tyttöjä ja mediaani-ikä oli 4 vuotta (vaihteluväli 2–11).

Vammojen anatominen sijainti ja vammatyypit

Kaikilla (n = 10) todettiin useampi kuin yksi vammadiagnoosi. Keskimäärin jokaisella oli 3 diagnoosia (vaihteluväli 1–10).

Anatominen sijainti

Alaraajojen vammoja oli kahdeksalla (80 %) ja yläraajojen kahdella potilaalla. Yhdellä oli raajavamman lisäksi välilihan repeämä.

Vammatyypit

Murskavammat: Tavallisin leikkaushoitoa vaativa vammatyyppi oli raajan murskavamma (7/10). Alaraajojen murskavammoja oli viidellä potilaalla ja yläraajojen kahdella potilaalla.

Amputaatiot: Seitsemältä lapselta amputoitiin raaja (70 %) (kuva 1). Kaksi potilasta sai sääriproteesin.

Murtumat: Murskavammojen ohella todettiin kuusi avomurtumaa. Kahdella oli ainoastaan avomurtuma ilman murskavammaa.

Pehmytkudos-, hermo- ja verisuonivammat: Syviä pehmytkudosvammoja todettiin kaikilla. Seitsemällä potilaalla todettiin laajoja viiltohaavoja. Kolmella todettiin jännevamma, yhdellä ison verisuonen vamma ja yhdellä ison hermon vamma.

Tehohoito, kirurginen hoito ja sairaalassaoloaika

Seitsemän lasta oli tehohoidossa. Tehohoitoaika oli keskimäärin 4 vuorokautta (vaihteluväli 1–9). Sairaalahoidon keston keskiarvo oli 15 vuorokautta (vaihteluväli 2–39), ja kaikki olivat osastohoidossa.

Yhdeksälle tehtiin useampi kuin yksi kirurginen toimenpide. Keskimäärin toimenpiteitä tehtiin potilasta kohden kuusi (vaihteluväli 1–14). Toimenpiteisiin kuuluivat haavanpuhdistus, revisio, amputaatio, murtumien kirurginen kiinnitys, jännekorjaus sekä ihon- rasvan- tai luunsiirto. Seitsemältä amputoitiin raaja.

Kotiutumisen jälkeen kahdeksan lasta on käynyt erikoissairaanhoidon kontrolleissa ja neljä on joutunut uusintaleikkaukseen.

Komplikaatiot ja myöhäistulokset

Leikkauksen jälkeisiä komplikaatioita tai myöhäisongelmia todettiin yhdeksällä potilaalla kymmenestä, yhteensä 22. Yleisin komplikaatio oli leikkaushaavan infektio (7/9 potilasta). Kuusi infektioista oli pinnallisia ja hoidettiin antibiooteilla ja paikallishoidolla. Yhdessä tapauksessa epäiltiin luuinfektiota, mutta diagnoosi ei varmistunut jatkotutkimuksissa. Potilasta hoidettiin kirurgisilla revisioilla ja suonensisäisellä antibiootilla.

Pitkäaikaisina seurauksina todettiin poikkeava arvenmuodostus (4), amputaatiotyngän pitkittynyt kipu (2) (kuva 2), raajan osan virheasento (kyynärvarressa ja sääriluussa) sekä hitaasti ohimenevä pohjehermon halvaus.

Kaikille jäi pysyvää haittaa, mutta lapset toipuivat kävelykykyisiksi. Yksi ei pysty käyttämään vammautunutta yläraajaa päivittäisissä toiminnoissaan sormien amputaation, kyynärvarren virheasennon ja heikkojen käsivoimien vuoksi. Kukaan ei tarvinnut proteesin lisäksi muita pysyviä apuvälineitä. Mediaani seuranta-aika oli 3 vuotta (vaihteluväli 1 kk–16 vuotta). Kahdeksan lapsen seuranta oli tutkimuksen tekoaikana kesken. Kaikki lapset perheineen saivat psykologista kriisiapua sairaalassa.

Päätelmät

Tässä väestöpohjaisessa tutkimuksessa ruohonleikkurivammojen vuosittainen ilmaantuvuus oli 1,1 tapausta 100 000 lasta kohden, mikä on hieman pienempi kuin aiemmissa yhdysvaltalaisissa tutkimuksissa raportoitu 1,8–11,9/100 000 (9,13,18). Ero voi selittyä tutkimusmenetelmällä, sillä aiemmat tutkimukset ovat perustuneet päivystysyksiköiden rekistereihin ja sisältäneet myös lievät vammat. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin ainoastaan leikkaushoitoa vaatineita vakavia ruohonleikkuriperäisiä raajavammoja. Ilmaantuvuudessa ei havaittu muutosta 15 vuoden seurannassa, mikä on linjassa aiemman kirjallisuuden kanssa. Aiemmissa yhdysvaltalaisissa ja australialaisessa tutkimuksissa ilmaantuvuuden on raportoitu pysyneen ennallaan tai lisääntyneen (4,13,16).

Päältä ajettavat ruohonleikkurit aiheuttivat suurimman osan vammoista (8/10), kuten aiemmissakin tutkimuksissa on todettu (6,20). Leikkureiden suuri koko, noin 200 kg:n paino, nopeus ja melu vaikeuttavat kuljettajan kykyä havaita lapsia ja hallita laitetta äkillisissä tilanteissa. Leikkuuterien suuri nopeus aiheuttaa kudokseen osuessaan suurienergisiä vammoja (4,6). Valtaosa vammoista tapahtui kotipihalla (9/10). Tutkimusalueeseen kuuluu tiheästi asutun kaupunkiympäristön lisäksi laajoja maaseutualueita, joilla päältä ajettavat ruohonleikkurit ovat yleisiä.

Yleisin vammatyyppi oli raajan murskavamma (7/10), joista kuusi johti amputaatioon. Amputaatioiden osuus (7/10, 70 %) oli suurempi kuin aiemmissa julkaisuissa (20–40 %) (4,8,13,16). Tämä voi liittyä potilaiden nuoreen ikään; pienillä lapsilla kehonosat ovat pienemmät ja raaja mahtuu leikkurin alle helpommin kuin aikuisen raaja. Pienempi lapsi on myös vaikeampi havaita eikä ruohonleikkurin käyttäjä ehdi reagoida vamman välttääkseen (5,8,10,11). Kaikki lapset perheineen saivat sairaalassa psykologista tukea, mikä on tärkeää perhettä koskevan kriisitilanteen käsittelyssä ja traumaperäisten oireiden ehkäisyssä (4).

Potilaiden mediaani-ikä, neljä vuotta, on matalampi kuin aiemmissa tutkimuksissa (mediaani-ikä 13, 6 ja 10,6 vuotta) (1,6,9). Pienet lapset eivät kykene tunnistamaan vaaratilanteita, mikä korostaa aikuisten vastuuta tapaturmien ehkäisyssä. American Academy of Pediatricsin vuonna 2001 julkaisemien ohjeiden mukaan alle 16-vuotiaiden ei tulisi käyttää päältä ajettavia ruohonleikkureita eikä lasten tulisi koskaan olla niiden kyydissä (4,11,17,21,22,23). Suosituksia ei noudatettu yhdessäkään tämän tutkimuksen tapauksista. Turvallisuusohjeiden noudattaminen olisi estänyt suurimman osan tapaturmista.

Suurin osa vammautuneista oli poikia (8/10, 80 %), mikä vastaa aiempaa kirjallisuutta (60–90 %) (4,8,13,15). Pojat ovat tyypillisesti yliedustettuja traumatologisissa tutkimuksissa, lukuun ottamatta vammoja, jotka liittyvät perinteisesti tyttöjen suosimiin urheilulajeihin.

Huolestuttavaa on, ettei ruohonleikkurivammojen määrä ole vähentynyt turvallisuussuosituksista huolimatta. Tietoisuutta tulisi lisätä erityisesti ennen ruohonleikkuukauden alkua nostamalla asiaa esiin valtamedioissa. Riskeistä tulisi muistuttaa muiden kesävammoja käsittelevien uutisten yhteydessä. Myös valmistajilta tulisi edellyttää ajantasaisia turvallisuusvaatimuksia ja teknologisia ratkaisuja, kuten liikettä tunnistavia sensoreita, peruutuskameroita ja automaattisia pysäytysjärjestelmiä. Aikuisten tulisi suhtautua päältä ajettaviin leikkureihin kuten moottorisahaan, eikä kuten samankokoiseen lasten mönkijään, joka mielletään huviajeluvälineeksi.

Tutkimuksen heikkouksina ovat pieni otoskoko pitkästä tutkimusjaksosta huolimatta ja rajoittuminen leikkaushoitoa vaativiin raajavammoihin. Ruohonleikkurivammoja esiintyy tutkimusalueella vain kesäkuukausina, mikä selittää pienemmän vuosi-ilmaantuvuuden verrattuna maihin, jossa kesä- ja ruohonleikkuukausi ovat pidempiä.

Tutkimuksen vahvuutena on väestöpohjainen asetelma, sillä alueen kaikki vakavat lasten tapaturmat hoidetaan samassa yksikössä ja käytettävissä olivat kattavat tiedot potilaiden hoitojaksoilta. Tutkimus lisää tietoa harvinaisista mutta vakavista ja pääosin estettävissä olevista vammoista.