Neurokirurgian jono typistyi Husissa – ennätysmäärä leikkauksia
Edelleen jonossa on satoja potilaita.
Neurokirurgian leikkausjonoa on saatu merkittävästi lyhentymään, kertoo Hus. Tällä hetkellä yli hoitotakuun, eli enemmän kuin kuusi kuukautta, leikkausta odottaneita potilaita on jonossa 13.
Syksyllä 2023 heitä oli yli 600.
Linjajohtaja, ylilääkäri Mika Niemelä arvioi, että maaliskuuhun mennessä kenenkään ei tarvitse odottaa leikkaukseen yli hoitotakuun.
– Viime vuonna teimme historiamme eniten leikkauksia, yhteensä 3 850 toimenpidettä. Näihin sisältyvät myös lasten neurokirurgiset toimenpiteet ja suonensisäiset toimenpiteet, hän kertoo tiedotteessa .
Neurokirurgian hoitojono lähti kasvuun alkuvuodesta 2022 ja huipentui kesällä 2023. Pahimmillaan hoitotakuujonossa oli liki 1 400 potilasta. Yli 6 kuukautta jonottaneiden määrä kasvoi samassa tahdissa.
Nyt hoitotakuun piirissä jonottaneita on noin 350 potilasta, eli tuhatkunta vähemmän kuin puolitoista vuotta sitten.
Päiväkirurgian lisääminen, osaston toiminnan tehostuminen ja hoitoaikojen lyhentyminen vaikuttivat jonotilanteen parantumiseen.
Neurokirurgian saleihin ja osastolle on myös rekrytoitu ja koulutettu lisää hoitohenkilökuntaa. Siltasairaalan kaikki kuusi leikkaussalia on saatu käyttöön.
Suurin osa pitkään odottaneista potilaista jonottaa selän jäykistysleikkaukseen.




