Mikä saa lääkärit pysymään julkisella sektorilla, vai saako mikään? Toinen lakkokierros on alkanut, eikä suurempaa ahdistusta ole näkynyt sopimuksen suuntaan. Mitä tapahtuukaan lakon loputtua? Riittääkö kollegojen kärsivällisyys pysyä entisissä työpaikoissaan? Ainakin terveyskeskuspuolella liikehdintää on tapahtunut ja virkoihin ei ole enää jonoa. Työtä hakevalla kollegalla on palkkatoivomus ja ehdot työolosuhteiden suhteen. Miten pitkä matka on tästä enää paikalliseen sopimiseen ilman keskitettyä VES:a? Pirkko Valtola Avoin artikkeli Liitto toimii 18/2001 Kommentteja
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää: Poliitikoilla viimeinen hetki asettaa terveydenhuolto ykkösasiaksi STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää huomauttaa, että mitä pidempään lääkäreiden lakko kestää, sitä enemmän sekä lääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa siirtyy työskentelemään yksityiselle sektorille ja jopa ulkomaille. Mika Vehkasaari Avoin artikkeli Liitto toimii 18/2001 Kommentteja
Lääkärilakko esillä suullisella kyselytunnilla eduskunnassa: Maan hallitus huolissaan lääkärilakosta Lääkärilakko herätti keskustelua eduskunnassa hallituksen suullisella kyselytunnilla 26. huhtikuuta. Asian nosti esille kansanedustaja Tanja Karpela (kesk). Peruspalveluministeri Osmo Soinivaara (vihr) totesi, että maan hallituksessa ollaan huolissaan lääkärilakosta. Mika Vehkasaari Avoin artikkeli Liitto toimii 18/2001 Kommentteja
Lääkäriliitto antanut lausunnon mielenterveyslain muuttamisesta Suomen Lääkäriliitto on pyynnöstä antanut lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi mielenterveyslain muuttamisesta. Avoin artikkeli Liitto toimii 18/2001 Kommentteja
Patologian laatutunnuksen omaavat yksiköt Suomen Lääkäriliiton laatuneuvosto myöntää IAP:n (International Academy of Pathology) laadunvarmistustyöryhmän lausunnon perusteella patologian laatutunnuksia. Laatuneuvosto on kokouksessaan 18.4.2001 myöntänyt patologian laatutunnuksen seuraaville yksiköille 1.1.2001- 31.12.2002. Laatutunnuksen mukainen toimiala on esitetty sulkeissa. Avoin artikkeli Liitto toimii 18/2001 Kommentteja
Lääkäriliiton laatupalkinto 2001 Suomen Lääkäriliitto julistaa haettavaksi kolmannen kerran laatupalkinnon. Avoin artikkeli Liitto toimii 18/2001 Kommentteja
Lääkäri - oletko kokenut vakavan sairauden? Haluaisitko keskustella asiasta kollegasi kanssa Lääkärille oman sairauden kohtaaminen on usein vaikeampaa kuin muille potilaille. Omia oireita ei helposti tunnisteta tai ne torjutaan, tutkimuksiin ja hoitoon hakeutuminen saattaa viivästyä. Vakavan sairauden toteaminen voi olla lääkärille tavallistakin vakavampi paikka. Lääkärit eivät useinkaan tiedä, kenelle puhua asiasta - on vaikeaa löytää kohtalotoveria kokemusta jakamaan. Avoin artikkeli Liitto toimii 18/2001 Kommentteja
Lääkärilakosta puuttuu solidaarisuus - ? Lääkärilakon toinen kierros on käynnistynyt - jos ei nyt sitten tämän kirjoittamisen jälkeen sellaista yllättävää käännettä ole ilmaantunut, että sopimus olisi tehty, mikä on epätodennäköistä. Toisella kierroksella tarkoitan yliopistopaikkakunnilla lakon aloittaneiden kollegoiden liittymistä uudelleen lakkoon. Heikki Pärnänen Avoin artikkeli Liitto toimii 17/2001 Kommentteja
Potilaat kärsivät ja jonot pitkittyvät KT:n viivyttelyn takia Suomen Lääkäriliitto kummeksuu kuntatyönantajan piittaamattomuutta hiljaisista kärsijöistä ja alati pitkittyvistä jonoista. Kuuden lakkoviikon aikana on ennalta suunnitelluista, ei-kiireellisistä leikkauksista jäänyt tekemättä noin 10 prosenttia koko maassa, mikä merkitsee noin 7 500 leikkausta. Mika Vehkasaari Avoin artikkeli Liitto toimii 17/2001 Kommentteja
Lääkäriliiton lakko saa Sosiaalityöntekijäin liiton tuen Akavalaisen Sosiaalityöntekijäin liiton mukaan lakossa oleva Lääkäriliitto työskentelee kaikkien julkisella sektorilla työtä tekevien puolesta, kun se testaa poliittisen tahdon kehittää julkista sektoria. Mika Vehkasaari Avoin artikkeli Liitto toimii 17/2001 Kommentteja
NLY:n valtuuskunta: KT välttelee rakentavia neuvotteluja Nuorten Lääkärien Yhdistyksen (NLY) valtuuskunta on vakavasti huolissaan Kunnallisen työmarkkinalaitoksen (KT) neuvotteluhaluttomuudesta. Mika Vehkasaari Avoin artikkeli Liitto toimii 17/2001 Kommentteja
Lakkoavustus ja ylimääräinen jäsenmaksu Lakkoavustuksen suuruus on 400 markkaa päivältä ja sitä maksetaan jokaiselta lakkopäivältä eli enimmillään 2 800 markkaa viikossa. Lakkoavustus on 70 mk päivältä ylittävältä osaltaan veronalaista tuloa. Avustusta haetaan viikoittain lomakkeella, joka palautetaan paikalliselle lakkojohdolle. Avoin artikkeli Liitto toimii 17/2001 Kommentteja
Ensihoidon erityispätevyys perustettu Suomen Lääkäriliiton hallitus päätti kokouksessaan 22.2.2001 perustaa ensihoidon erityispätevyyden. Erityispätevyyden tarvetta perustellaan sillä, että lääketieteen perusopetuksen ja erikoistumisen aikainen koulutus ei anna riittäviä valmiuksia ensihoitotehtävien ja -tilanteiden menestykselliseen hoitamiseen. Erityispätevyystoimikunta voi hakemuksesta esittää kolmen vuoden siirtymäaikana ensihoidon erityispätevyyttä tietyille erikoislääkäreille. Per Rosenberg, Tom Silfvast Avoin artikkeli Liitto toimii 17/2001 Kommentteja
Postmoderni lakko Lääkärilakon kohtelu mediassa on ollut odotettua parempaa. Lääkäriliiton 311 artikkelin seurantatutkimuksessa runsas kolmannes suhtautui työtaisteluun myötämielisesti ja kolmannes neutraalin toteavasti. Kielteisesti suhtautui vain noin neljäsosa artikkeleista. Kriittiset mielipiteet kuuluvat luonnollisesti asiaan. Pääministerin mukaan kaikkien pitäisi olla tupossa - pakosta. Peruspalveluministerin pitenevään syytelistan kuuluu mm. väite tupo-koneiston nöyryyttämisaikeista. Lääkäripuolen kannalta yksi ikävimmistä kysymyksistä on lakon ja korotusvaatimuksen oikeutus: miksi lääkäreitten pitäisi saada suurempi korotus kuin muitten ammattikuntien? Outi Aikio Avoin artikkeli Liitto toimii 15-16/2001 Kommentteja
Palkansaaja-keskusjärjestöjen yhteiset periaatteet työtaistelutilanteissa SAK, STTK ja Akava ovat sopineet 31.10.2000 pelisäännöistä, joita työtaistelutilanteessa noudatetaan. Julkaisemme sopimuksen ohessa. Avoin artikkeli Liitto toimii 15-16/2001 Kommentteja
Hallituksen kokous 4.4.2001 Lääkäriliiton hallitus keskusteli kokouksessaan ajankohtaisesta työtaistelutilanteesta. Todettiin, että lakko on sujunut hyvin ja suunnitelmien mukaan ja ettei lakon alkamisen jälkeen ole tapahtunut mitään varsinaista sovittelutoimintaa. Mika Vehkasaari Avoin artikkeli Liitto toimii 15-16/2001 Kommentteja
Styrelsenytt den 4 april Den pågående läkarstrejken var givetvis uppe till diskussion då Läkarförbundets styrelse sammanträdde den 4 april. Styrelsen kunde konstatera att strejken förlöpt bra och planenligt och att ingen egentlig medling förekommit sedan stridsåtgärderna inleddes. Avoin artikkeli Liitto toimii 15-16/2001 Kommentteja
Suunnitelmissa rekrytoida myös suomalaisia lääkäreitä Ruotsi aloittaa kampanjan ulkomaalaisten lääkärien palkkaamiseksi Ruotsi aloittaa tänä vuonna erityisen kampanjan ulkomaalaisten lääkärien rekrytoimiseksi maahan. Tarkoituksena on palkata pelkästään tänä vuonna 200-250 lääkäriä muista maista. Määrä on kaksi kertaa niin paljon kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä, jolloin maahan rekrytoitiin noin 120 lääkäriä. Suunnitelmissa on rekrytoida ja houkutella myös suomalaisia lääkäreitä. Mika Vehkasaari Avoin artikkeli Liitto toimii 15-16/2001 Kommentteja
Lakkokuvat esiin liiton Internet-sivuille Paras lakkotapahtuma palkitaan Eri puolilla Suomea järjestetään nyt tapahtumia reippaan lakkohengen ylläpitämiseksi. Jotta tieto niistä leviäisi laajemminkin, on tapahtumia tarkoitus esitellä liiton Internet-sivuilla ja Lääkärilehdessä. Paras lakkotapahtuma palkitaan työtaistelun päättyessä laatikollisella samppanjaa. Avoin artikkeli Liitto toimii 15-16/2001 Kommentteja
Tsemppiä Lääkäriliitolle lastentarhanopettajilta Lastentarhanopettajien hallitus on lähettänyt Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälveelle korusähkeen, jossa se toivottaa tsemppiä. Avoin artikkeli Liitto toimii 15-16/2001 Kommentteja
Avi: Pohjois-Pohjanmaalla puutteita kiireettömään hoitoon pääsyssä Terveydenhuolto Avi: Pohjois-Pohjanmaalla puutteita kiireettömään hoitoon pääsyssä Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon palveluihin ei ole päässyt säädetyssä ajassa. Avoin artikkeli
Korona meni, mutta vieläkään ei ole lasten ja nuorten vuoro Kommentti Korona meni, mutta vieläkään ei ole lasten ja nuorten vuoro Uusliberaali aalto viis veisaa lapsivaikutusten arvioinneista, kirjoittaa Silja Kosola.
Alueiden välillä suuria eroja alkoholisairauksissa Terveydenhuolto Alueiden välillä suuria eroja alkoholisairauksissa Myös ammatilliseen kuntoutukseen pääsy vaihtelee hyvinvointialueittain, ilmenee Kansallisen terveysindeksin tuloksista. Avoin artikkeli
”Voimme olla tyytyväisiä” Jäsen ”Voimme olla tyytyväisiä” Uuteen Lääkärisopimukseen saatiin yleisen linjan mukaiset palkankorotukset ja pysyvä määräys säännöllisen työajan sijoittamisesta. Avoin artikkeli
TerveSos-palkinnot Kainuuseen, Keski-Uudellemaalle ja Etelä-Pohjanmaalle Terveydenhuolto TerveSos-palkinnot Kainuuseen, Keski-Uudellemaalle ja Etelä-Pohjanmaalle Nuorten mielenterveyden, lapsiperheiden ja suonensisäisiä huumeita käyttävien tuen toimintamallit palkittiin. Avoin artikkeli
Jo yksi annos beetametasonia parantaa erittäin ennenaikaisen keskosen ennustetta Tiede Jo yksi annos beetametasonia parantaa erittäin ennenaikaisen keskosen ennustetta Lyhytkin viive lääkkeen annosta syntymään parantaa eloonjäämistä.