in memoriam: Pirjo Kirsti Inkeri Pennanen (o.s. Lantto) 25.7.1956–24.5.2015
Toukokuisena sunnuntaiaamuna saimme viestin, että kollegamme Pirjo Pennasen taistelu vakavaa sairautta vastaan oli päättynyt. Pirjo syntyi Pellossa opettajaäidin ja kauppiasisän kolmilapsisen perheen nuorimmaisena ja vietti lapsuutensa Lampsijärven "koulun mäellä", joka säilyi Pirjolle rakkaana paikkana elämän loppuun saakka. Kuusivuotiaana Pirjo oli äidin luokassa kuunteluoppilaana, ja oman koulutaipaleensa hän aloitti suoraan toiselta luokalta. Ylioppilaaksi Pirjo kirjoitti Pellon lukiosta 1974 ja valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Oulun yliopistosta 1980. Varsin pian valmistumisensa jälkeen Pirjo suuntautui lasten- ja nuorisopsykiatriaan. Pirjo suoritti Oulun yliopistossa lastenpsykiatrian erikoislääkärin tutkinnon 1989 ja nuorisopsykiatrian erikoislääkärin tutkinnon 2000. Erikoislääkärinä Pirjo toimi aluksi Oulun perheneuvolassa ja sittemmin OYS:n lastenpsykiatrian klinikassa. Psykoterapeutiksi Pirjo valmistui 2001.