in memoriam: Risto Jäntti 21.1.1953-6.6.2015

Risto Juhani Jäntti syntyi Helsingissä rakennusmestari Unto Jäntin ja LL Kastehelmi Jäntin poikana. Valmistuttuaan yleislääkäriksi Helsingin yliopistosta Risto toimi aluksi pääosin terveysasemalääkärinä. Varsinaisen pitkäaikaisen palvelunsa hän suoritti kolmen lääkärin yrityksessä (Trigeminia Oy), jonka toimialoja ovat olleet lääkärikotikäynnit ja suurten yritysten työterveyshuolto.

Äiti, Vaimo Ja Lapset, Siskot

Tulevaisuuden lääkärit

Tulevaisuudessa työpaikkoja on melko varmasti vähemmän kuin nyt, tai ainakin ne ovat erilaisia. Lääkäreillä kuitenkin tulee olemaan töitä, mikäli on uskominen Helsingin Sanomien 27.9. tekemää listausta. Lehti arvioi ja listasi tulevaisuuden työvoimatarpeita, ja edelleen tarvittavien ammattiryhmien listalta löytyivät sekä erikois- että yleislääkärit. Silti meidänkin työnkuvamme muuttuu, ja olisi suotavaa, että pystyisimme itse vaikuttamaan tähän muutokseen. Listassa oli mainittu myös terveydenhuollon erityisosaajat. He saattavat olla juuri niitä henkilöitä, jotka muuttavat työskentelytapojamme.

Kristiina Aalto

Älä ohita vaikuttamisen mahdollisuuksia

Taloustutkimuksen tekemän uusimman väestötutkimuksen mukaan Lääkäriliitto on arvostetuin ammattiliitto. Vahvuudeksemme luetaan ammattijärjestön keskeiset tehtävät: hyvä palkkaedunvalvonta ja alan työpaikkojen turvaaminen. Tähän on päästy Lääkärisopimuksen pitkäjänteisellä kehittämisellä ja jatkuvalla toimintaympäristön seuraamisella sekä ylläpitämällä luotettavaa tutkimustietoa.

Tuula Rajaniemi

Miksi äänestää valtuuskunnan vaaleissa?

Lääkäriliitossa on 26 000 jäsentä. Demokraattisten järjestelmien tavoin myös Lääkäriliitossa valta kuuluu kansalle - eli liiton jäsenille. Jäseniä edustaa vaaleilla valittu 60-jäseninen valtuuskunta, joka on Lääkäriliiton korkein päättävä elin. Valtuuskuntakausi 2012-2015 lähestyy loppuaan ja valtuuskunnan vaalien äänestysaika alkaa pian. Miksi jäsenen kannattaa äänestää vaaleissa?

Veli-Pekka Puurunen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030