in memoriam: Tapio Harald Hollmén
17.5.1941-8.9.2013

Kliinisen kemian laboratorion ylilääkäri Tapio Hollmén kuoli 8.9.2013 Porissa 72 vuoden ikäisenä. Tapio syntyi ekonomi Osmo ja Hilja Hollménin perheeseen 17.5.1941 Lappi TL:ssä. Satakunnassa Hollménien laaja suku on tunnettu monista lahjakkaista ja aktiivisista jäsenistään. Tällainen oli myös Tapio Hollmén. Hän valmistui ylioppilaaksi Rauman lyseosta 1960 loistavin arvosanoin ja siirtyi opiskelemaan lääketiedettä Turun yliopistoon, josta valmistui lääkäriksi 1966.

Pertti Kunelius, Jouko Remes

in memoriam: Seppo Tapio Kirjavainen
16.7.1933-30.1.2014

Ylilääkäri, LKT Seppo Kirjavainen menehtyi 80-vuotiaana 30.1.2014 Hämeenlinnassa yllättävän sairastumisen jälkeen. Seppo oli syntynyt luovutetulla alueella Laatokan Karjalassa Suistamon pitäjässä, jossa molemmat vanhemmat toimivat kansakoulunopettajina. Karjalaisuus leimasi Seppoa henkisesti ja myös ulkoiselta olemukseltaan. Äidin puolelta perinteet olivat ortodoksisessa kirkossa. Sotien jälkeen oli edessä muutto rajan pintaan Parikkalaan, jossa Seppo kirjoitti ylioppilaaksi Parikkalan yhteiskoulussa 1952. Sen jälkeen oli tavoitteena valmistuminen johonkin hyödylliseen palveluammattiin. Loppumetreillä lääkärinura vei voiton. Opinnot Helsingin yliopistossa, harjoitteluaika sen lääketieteellisen tiedekunnan teoreettisissa laitoksissa ja Helsingin yleisen sairaalan klinikoilla johtivat valmistumiseen lääkäriksi 1960.

Seppo Koskenranta, Rolf Nordman, Olavi Kauranen

in memoriam: Ilmo Louhimo 17.2.1931-3.2.2014

Professori Ilmo Louhimo kuoli 3.2.2014 kotonaan Espoossa pitkän vaikean sairauden jälkeen 82-vuotiaana. Hän syntyi Artjärvellä 17.2.1931 opettajaperheeseen, tuli ylioppilaaksi Lahden lyseosta 1949 ja lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1956. Hän suuntautui heti kirurgiaan toimien apulaislääkärinä HYKS:n klinikoilla ja Lontoon Hammersmithin sairaalassa. Erikoistuttuaan kirurgiaan 1963 ja lastenkirurgiaan 1969 hän toimi Helsingin Lastenklinikan kirurgian osastolla erikoislääkärin viroissa 1969 alkaen, vastaten erityisesti lasten sydänkirurgiasta. Hän siirtyi eläkkeelle ylilääkärinä 1996.

Jaakko Perheentupa, Heikki Sairanen, Leena Tuuteri, Jarmo Visakorpi

Lääkärit johtamaan

Suomalaisissa yliopistosairaaloissa on käytäntö, jossa ylilääkärien ja osastonylilääkärien virkoihin on pätevyysvaatimuksena dosentuuri. Dosentuurin pätevyysvaatimukset ovat tiedekunnissamme lähes samanlaiset, ja käytännössä edellytetään 20-25 tieteellistä alkuperäisjulkaisua. Väitöskirjan lisäksi pitää siis tuottaa n. 20 muuta julkaisua - tai olla niissä mukana kirjoittajana. Yliopistosairaaloiden ylilääkäreiden ja osastonylilääkäreiden virkojen kelpoisuusvaatimuksena dosentuuri on ollut nähtävästi siksi, että on haluttu korostaa sairaaloiden yliopistollisuutta ja yhteyttä opetukseen ja tutkimukseen.

Juuso Tamminen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030