Lääkärityövoiman laskentatyöryhmä IV: Lääkäri- ja erikoislääkärikoulutusta lisättävä
Lääkärien ja erikoislääkärien koulutustarvetta on Suomessa arvioitu 1950-luvulta alkaen monissa työryhmissä ja komiteoissa. Teema on toistuvasti muutenkin esillä terveydenhuollossa tapahtuvien nopeiden muutosten vuoksi. Edellisen kerran tilannetta arvioitiin vuonna 1993, jolloin Lääkärityövoiman laskentatyöryhmä III:n ehdotusten pohjalta silloista runsaan 500 opiskelijan sisäänottomäärää laskettiin runsaaseen 350:een.
Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 18.12.96 työryhmän, jonka tuli tehdä arvio lääkäri- ja erikoislääkärikoulutuksen tarpeesta. Työryhmän määräajaksi asetettiin 30.4.97 ja sen kokoonpano oli: puheenjohtajana neuvotteleva virkamies Martti Rissanen sosiaali- ja terveysministeriöstä, jäseninä ylilääkäri Jouko Söder sosiaali- ja terveysministeriöstä, ylitarkastaja Marja-Liisa Niemi opetusministeriöstä, apulaisjohtaja Antti Marttila Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta ja sosiaali- ja terveystoimen päällikkö Tuula Taskula Kuntaliitosta sekä sihteereinä koulutuspäällikkö Hannu Halila Suomen Lääkäriliitosta ja ylitarkastaja Eila Lindfors Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksesta. Työryhmän tuli tarkastella lääkärikoulutuksen aloituspaikkatarvetta sekä erikoislääkärien määräennusteita ja koulutustarvetta vuoteen 2010 saakka lääkärityövoiman laskentatyöryhmä III:n muistioiden pohjalta ottaen huomioon toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset.
Terveydenhuollon toimintaympäristön muutoksia
Laskentatyöryhmä III oli esittänyt uuden tarvearvion tekemistä viimeistään vuonna 1999. Tarvetta aikaisempaan arvioon ovat aiheuttaneet muun muassa työaikalaki, lääkärikoulutuksen uudistukset, perusterveydenhuollon lisäkoulutus, erityisvaltionosuuden käyttö lääkärikoulutukseen ja lääkärikunnan tuleva ikärakenne.
Toimeksiantonsa mukaisesti työryhmä kuuli 10:ssä pitämässään kokouksessa laajasti lääkärikoulutuksen ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän asiantuntijoita. Lisäksi työryhmä toimeenpani laajat selvitykset sairaanhoitopiireille/sairaaloille ja terveyskeskuksille sekä yksityissektorille lääkärin virkojen, toimien ja työsuhteiden määristä ja täyttöasteista tammikuussa 1997 sekä arviosta lääkärityövoiman kehityksestä vuosiksi 2000, 2005 ja 2010.
Työryhmän muistio (Lääkärikoulutuksen aloituspaikkatarve sekä erikoislääkärien määräennusteet ja koulutustarve vuoteen 2010 saakka, STM:n työryhmämuistioita 1997:13) luovutettiin sosiaali- ja terveysministeri Terttu Huttu-Juntuselle 13.6.1997.
Lääkärityövoimaa arvioidessaan työryhmä tarkasteli Suomessa työmarkkinoiden käytettävissä olevaa lääkärimäärää. Vuoden 1997 alussa Suomessa oli 14 579 työikäistä lääkäriä eli yksi lääkäri 351 asukasta kohti. Sen todettiin edustavan keskimääräistä läntisten teollisuusmaiden tasoa ja sinällään riittävän turvaamaan väestön terveyspalvelut. Lääkäritiheydessä on kuitenkin alueellista vaihtelua: Uudenmaan läänissä on yksi työikäinen lääkäri 268 asukasta kohti ja Lapin läänissä 574 asukasta kohti.
Lääkärimäärän kasvun myötä lääkärikunta on naisistunut. 1900-luvun alussa lääkäreistä oli 1 % naisia, nykyään naisten osuus on 46 %. Alle 30-vuotiaista lääkäreistä naisia on 65 %.
Erikoislääkärien osuus koko lääkärikunnasta on kasvanut tasaisesti, vuoden 1997 alussa lääkäreistä 57 % oli erikoistunut.
Lääkärikoulutuksen kehitys
Turun yliopiston perustamisesta vuodesta 1640 lääkärikoulutuksesta Suomessa vastasi yksinomaan Turun yliopisto ja sen siirryttyä Helsinkiin vuonna 1828 Helsingin yliopisto. Vuonna 1943 perustettiin maan toinen lääketieteellinen tiedekunta Turun yliopistoon. Oulun yliopistossa aloittivat ensimmäiset lääketieteen opiskelijat vuonna 196l. 1960-luvulta alkaen lähetettiin lisääntyvässä määrin suomalaisia opiskelijoita myös ulkomaisiin yliopistoihin. Vuonna 1972 käynnistettiin lääkärikoulutus samanaikaisesti kahdessa uudessa tiedekunnassa Tampereella ja Kuopiossa. Näiden uudistusten seurauksena aloitti Suomessa lääketieteen opinnot vuonna 1975 enimmillään 625 uutta opiskelijaa.
Kotimaisten lääketieteellisten tiedekuntien sisäänottomäärät ja suoritetut lääketieteen lisensiaatin tutkinnot kotimaassa 1950-96 ilmenevät taulukosta 1.
Vuonna 1996 sisäänottomäärät tiedekunnittain jakaantuivat seuraavasti: Helsinki 91, Turku 75, Oulu 76, Kuopio 80 ja Tampere 41. Vuonna 1996 suoritetut lisensiaattitutkinnot jakaantuivat puolestaan seuraavasti: Helsinki 108, Turku 96, Oulu 110, Kuopio 71 ja Tampere 93.
Lääkärien työllisyystilanteen kehitys
1990-luvulla lääkärien työllisyystilanne on muuttunut nopeasti. Laman myötä lääkärityöttömyys lisääntyi nopeasti ja oli korkeimmillaan vuoden 1994 alussa, jolloin työttömiä lääkäreitä oli lähes 700. Vuoden 1997 alussa työttömiä lääkäreitä oli 320. Työryhmän mukaan yksi kolmasosa työttömistä on yleensä lyhytaikaisesti työttömänä ja kaksi kolmasosaa vaikeammin työllistettäviä.
Lääkärityöttömyyden vähenemisen syinä ovat muun muassa perusterveydenhuollon lisäkoulutuksen valtionosuus, yliopistosairaaloiden erityisvaltionosuus (EVO) ja sen kautta lisääntyneet tutkimusmahdollisuudet, tutkimukseen liittyvät uudet ns. graduate schoolit, kuntien ja kuntayhtymien perustamat uudet työtilaisuudet ja lisääntynyt sijaisten palkkaaminen ja lääkärikunnan lisääntynyt siirtyminen ulkomaille. Työttömyydestä huolimatta on viime aikoina alkanut kuulua viestejä alueellisesta ja eräiden erikoisalojen vaikeudesta saada lääkärisijaisia.
Lääkärien työvoimatarpeeseen vaikuttavia muutostekijöitä
Useiden kansainvälisten selvitysten mukaan lääkärityövoiman käyttö riippuu olennaisesti bruttokansantuotteen kehittymisestä. Yleisen taloudellisen kehityksen ennustetaan vielä lähivuodet jatkuvan myönteisenä. Julkisen sektorin elpyminen on ollut kuitenkin hidasta. Työryhmässä kuultujen asiantuntijoiden mukaan kuntien talous on tilapäisesti ollut nyt hyvässä kunnossa, mutta kuntien väliset erot ovat suuria. Kuntien talous on kuitenkin uudelleen huononemassa ja taloudellinen liikkumavara on pieni. 1990-luvun lamasta huolimatta lääkärimäärä kuntasektorilla on kasvanut, vuonna 1990 se oli noin 8 500 ja vuonna 1996 noin 9 500.
Palvelutarpeen kysynnän kehityksessä työryhmä on tarkastellut väestön ikääntymistä, kansanterveyden parantumista, suomalaisten terveysongelmien muuttumista ja sairastavuuden alueellisia eroja. Väestön ikääntyminen kasvattaa ja muuttaa palvelujen kysyntää, joskin OECD-raportissa on todettu väestön ikääntymisen vaikutuksia yliarvioidun.
Työaikalain vaikutus lääkäri- ja erikoislääkärityövoiman kysyntään
EU:n direktiivin 93/104 seurauksena Suomessa astui voimaan 22.11.96 uusi työaikalaki. Työryhmässä kuullut asiantuntijat ovat todenneet, että työryhmän määräaikana ei ole mahdollista tehdä lopullisia arvioita työaikalain vaikutuksista lääkärityövoiman tulevaan tarpeeseen. Lisätarpeen on arvioitu kohdistuvan erityisesti erikoissairaanhoitoon, mutta arviot kokonaistarpeesta ovat vaihdelleet suuresti. Työaikalain seurauksena tarvittavan lääkärityövoiman määrä selviää tammikuun lopussa 1998 päättyvän virkaehtosopimuskauden jälkeen. Työryhmä on lähtenyt arvioita tehdessään siitä, että vastauksissa työryhmän tekemiin kyselyihin lääkärityövoiman tarpeesta vuonna 2000 on otettu huomioon työaikalain vaikutukset.
Perusterveydenhuollon lisäkoulutus
EU:n yleislääkärin erityiskoulutusta käsittelevän direktiivin 86/457 pohjalta luotu perusterveydenhuollon lisäkoulutus käynnistyi Suomessa vuoden 1995 alusta. Lisäkoulutuksen suorittamiseen valtiovallan toimesta on myönnetty valtionosuutta terveyskeskuksille ja sairaaloille (6 000 mk/kk koulutettavaa kohti). Ylimääräinen valtionosuus on parantanut vastavalmistuneiden lääkärien sijoittumista työelämään. Kun kyseessä on kaksivuotinen koulutus, on valtionosuuden työllistävä vaikutus kohdistunut vuosiin 1995-96. Vaikutus ei jatku samalla volyymilla enää tämän jälkeen.
Erityisvaltionosuuden käyttö lääkärikoulutukseen
Vuoden 1997 alusta alkaen tällä EVO-rahalla voidaan korvata erikoistumiskoulutuksesta aiheutuvia kustannuksia myös muihin terveydenhuollon toimintayksiköihin kuin yliopistollisiin sairaaloihin. Korvaus perustuu yliopiston hyväksymän koulutusohjelman mukaisiin toteutuneisiin koulutuskustannuksiin. Korvaus vuonna 1997 on 6 000 mk koulutuskuukautta ja koulutuksessa ollutta lääkäriä kohti. Laskentatyöryhmän näkemyksen mukaan EVOn uudet käyttöperiaatteet mahdollistavat terveydenhuollon yksiköiden mahdollisimman monipuolisen käyttämisen erikoislääkärikoulutukseen. Se mahdollistaa myös väliaikaisesti ylimääräisten koulutusvirkojen perustamisen sekä antaa tiedekunnille mahdollisuuden kehittää erikoislääkärikoulutusta aikasempaa paremmin.
Eläkkeelle siirtyminen
Aiemmissa laskelmissa lääkärien eläkkeelle siirtymisikänä on käytetty 63 vuotta. Julkisella sektorilla ollaan eläkeikää nostamassa 65 vuoteen. Tämän muutoksen vaikutus tarkasteluvälillä eläkeikään tulevien lääkärien kohdalla ei ole vielä merkittävä. Toiseen suuntaan vaikuttavana tekijänä on se, että lääkärikunta on lisääntyvässä määrin alkanut käyttää yksilöllisiä ennenaikaisia eläkeratkaisuja. Työryhmä on lähtenyt arvioissaan siitä, että lähivuosina eläkkeelle jäämisikä painottuu 62 vuoteen.
62 vuoden iän saavuttavat lääkärit ilmenevät taulukosta 2.
Nykyisiin sisäänottomääriin perustuen vuonna 2003 valmistuvien lääkärien määrä ylittää hieman 62 vuoden iän saavuttavien lääkärien määrän. Tällä perusteella työryhmä esittää aloituspaikkamääriä lisättäväksi jo vuodesta 1997 alkaen.
Työryhmä on arvioinut vuoden 1993 työryhmän tapaan, että lääketieteen opintojen keskeyttäneiden prosenttiosuus on 5 %.
Ulkomailla koulutetut ja työvoiman liikkuvuus
Ulkomailta valmistuvien suomalaisten lääkärien määrä on viimeisten 10 vuoden aikana ollut keskimäärin noin 30 lääkäriä vuodessa. Tällä hetkellä suomalaisia opiskelee lääketiedettä ulkomailla noin 250, suurimmat ryhmät Ruotsissa ja Virossa. Etenkin Virossa opiskelevien määrä on kasvanut runsaasti viime vuosina. Työryhmän arvion mukaan valtaosa Virossa opiskelevista suomalaisista suunnittelee jatkossa paluuta Suomen työmarkkinoille.
Suomalaisten lääkärien kiinnostus ulkomailla työskentelyä kohtaan on lisääntynyt, kiinnostuksen kohteena ovat olleet erityisesti Norja ja Englanti. Ulkomailla työskentelevien työikäisten lääkärien prosenttiosuudessa ei ole kuitenkaan tapahtunut merkittäviä muutoksia. Vuonna 1993 prosenttiosuus oli 5,0 % ja tämän vuoden alussa 5,4 %. Suomen liittyminen ETAan ja sittemmin EU:iin ei ole juurikaan lisännyt ulkomaalaisten lääkärien määrää Suomessa. EU-sopimuksen perusteella Suomeen on tullut runsaat 50 ulkomaalaista lääkäriä. Sen sijaan EU:n ulkopuolisten lääkärien määrä on viime vuosina vähentynyt suomalaisten työmarkkinoiden kiristyessä. Vuoden 1996 lopussa lupa toimia lääkärinä Suomessa oli 170 ulkomaisella lääkärillä, vastaava luku vuoden 1992 lopussa oli 348 lääkäriä. Yhteenvetona työryhmä toteaa, että lääkärien muuttoliikkeen vaikutus lääkärityövoiman tarjontaan ei ole olennaisesti muuttunut Suomessa.
Lääkärikunnan sukupuolijakauma
Lääkärikunta on naisistunut siten, että alle 30-vuotiaista lääkäreistä naisia on 65 % ja kaikista lääkäreistä 46 %. Naisten osuuden lisääntymisen katsotaan jossain määrin vähentävän työpanosta äitiyslomien ja hoitovapaiden vuoksi. Työryhmä on lähtenyt arvioissaan kuitenkin siitä, että naisten osuuden lisääntymisen vaikutus on jo tapahtunut, koska äitiyslomien määrien prosentuaalisessa osuudessa ei ole oleellisia muutoksia.
Työryhmän suorittamat kyselyt
Työryhmä teki laajan selvityksen lääkäritilanteesta sairaanhoitopiireissä ja terveyskeskuksissa sekä yksityissektorilla tammikuussa 1997. Samalla tiedusteltiin arviota työvoiman kehityksestä vuosiksi 2000, 2005 ja 2010. Sairaanhoitopiirien ja terveyskeskusten pyydettiin keräävän tiedot koko alueensa yksiköiden osalta. Kyselyihin vastattiin miltei 100 prosenttisesti.
Sairaanhoitopiirit
Tammikuussa 1997 ilmoitettiin sairaanhoitopiireissä olevan yhteensä 6 076 lääkärin työtilaisuutta, näistä 4 449 erikoislääkärin pätevyyttä ja 1 627 erikoistumattoman lääkärin työtilaisuutta. Erikseen tiedusteltiin niiden työtilaisuuksien määrää, jotka ovat avoinna, jäädytettyinä tai täytettynä epäpätevällä. Erikoislääkärin pätevyyttä edellyttävissä työtilaisuuksissa näitä oli yhteensä 513, erikoistumattomien lääkärien työtilaisuuksia oli 101. Erikoisaloista eniten erikoislääkärivajetta oli seuraavilla aloilla: psykiatria (156), radiologia (48), kirurgia (34), anestesiologia (32), sisätaudit (30), silmätaudit (28), keuhkosairaudet (25), lastentaudit (22) ja lastenpsykiatria (20). Eniten koulutusvajetta suhteessa valmistuvien erikoislääkärien määrään oli anestesiologiassa, keuhkosairauksissa, lastenpsykiatriassa, patologiassa, psykiatriassa, radiologiassa ja silmätaudeissa.
Vuoteen 2000 mennessä sairaanhoitopiirit arvioivat erikoislääkärien työtilaisuuksien lisääntyvän 420:llä. Eniten työtilaisuuksia arvioitiin tulevan seuraaville erikoisaloille: anestesiologia (36), gastroenterologinen kirurgia (22), ortopedia (20), thorax- ja verisuonikirurgia (35), lastentaudit (19), neurologia (24), psykiatria (35), silmätaudit (19) ja kardiologia (16). Tiedusteltaessa muutosta vuoteen 2000 muiden kuin erikoislääkärien osalta sairaanhoitopiirit arvioivat lääkärien työtilaisuuksien pysyvän ennallaan. Tätä työryhmä piti huolestuttavana ja ristiriitaisenakin, kun samalla sairaanhoitopiirit toivat esiin edellä mainitun erikoislääkärityövoiman lisätarpeen.
Vuoteen 2010 mennessä sairaanhoitopiireissä arvioitiin erikoislääkärien työtilaisuuksien lisääntyvän 15 %:lla. Muiden kuin erikoislääkärien osalta sairaanhoitopiirit arvioivat lääkärien työtilaisuuksien pysyvän ennallaan.
Terveyskeskukset
Terveyskeskuksissa vastattiin tammikuussa 1997 lääkärin työtilaisuuksia olevan yhteensä 2 994, näistä erikoislääkärin pätevyyttä edellyttäviä työtilaisuuksia 614 ja muita lääkärin työtilaisuuksia 2 380. Terveyskeskuksissa oli sellaisia virkoja, jotka ovat avoinna, jäädytetty tai täytetty epäpätevällä yhteensä 208, näistä 72 erikoislääkärin pätevyyttä edellyttävää ja 136 muuta virkaa.
Vuoteen 2000 mennessä terveyskeskuksissa arvioitiin lääkärien työtilaisuuksien lisääntyvän yhteensä 162:lla, tästä erikoislääkärilisäystä vastattiin olevan 80. Vuoteen 1997 verrattuna terveyskeskusten lääkärien työtilaisuuksien lisäyksen arveltiin olevan vuoteen 2000 mennessä 5 %, vuoteen 2005 mennessä 9 % ja vuoteen 2010 mennessä 11 %.
Muu terveydenhuolto
Muihin sairaaloihin ja yksiköihin (esimerkiksi valtion mielisairaalat, pääesikunnan terveydenhuolto-osasto, yksityiset sairaalat, vankeinhoito-osasto) kohdistetussa kyselyssä lääkärien työtilaisuuksien määriksi tammikuussa 1997 arvioitiin 255. Arvio työtilaisuuksien määrästä vuonna 2010 oli samaa luokkaa (264).
Lääkärikeskusten yhdistyksen ilmoituksen mukaan päätoimisten yksityislääkärien osuus kaikista lääkäreistä on pysynyt pitkään noin 7 %:ssa. Työtilaisuuksien suhteellisen määrän arvioitiin pysyvän samalla tasolla jatkossakin.
Valmistuvien lääkärien ja työelämästä poistuvien lääkärien suhde
Vuosien 1992-96 aikana suomalaisista lääketieteellisistä tiedekunnista on valmistunut vuosittain keskimäärin noin 300 lääkäriä enemmän kuin työelämästä on poistunut. Seuraavan viiden vuoden aikana valmistuvien lääkärien määrä on vuosittain noin 200 suurempi kuin työelämästä poistuvien lääkärien määrä. Vuosina 1998-2002 työelämästä poistuu vuosittain noin 200 lääkäriä, vuosina 2003-2006 vuosipoistuma on noin 350 lääkäriä ja vuosina 2007-2010 noin 400 lääkäriä. Näin ollen tarkastelujakson loppupuolella työelämästä poistuvien lääkärien määrä ylittää valmistuvien lääkärien määrän nykyisellä uusien opiskelijoiden tasolla.
Työryhmän suositukset
1. Lääkärikoulutuksen aloituspaikkamäärien lisääminen
Työryhmä ehdottaa, että lääkärikoulutuksen aloituspaikkamääriä lisättäisiin asteittain vuodesta 1997 alkaen. Kun vuonna 1996 aloitti 363 uutta lääketieteen opiskelijaa, aloituspaikkojen vähimmäismäärän tulisi olla 400 vuonna 1997, 440 vuonna 1998 ja vuodesta 1999 alkaen 480. Mikäli aloituspaikat vuonna 1997 ovat nykyisellä tasolla, aloituspaikkojen vähimmäismäärän tulisi olla vuodesta 1998 alkaen 480.
2. Erikoislääkärikoulutuksen tehostaminen ja lisääminen
Työryhmä ehdottaa, että lääketieteelliset tiedekunnat perustaisivat viivytyksettä opetusministeriön EU-erikoislääkärityöryhmän ehdottamat yliopistosairaalan erityisvastuualueen sairaanhoitopiireistä ja terveyskeskuksista muodostuvat alueelliset neuvottelukunnat selvittämään erikoisaloittain alueen erikoislääkäritarve ja laatimaan ohjelma sen tyydyttämiseksi.
Työryhmä katsoo, että lääketieteellisten tiedekuntien tulisi nykyistä joustavammin ja enemmän hyväksyä (yksilöllisesti) yliopistosairaalan ulkopuolista koulutusta erikoislääkärikoulutuksessa. EVO-lainsäädännön muuttuminen vuoden 1997 alusta alkaen mahdollistaa erikoislääkärikoulutuksen lisäämisen yliopistosairaaloiden ohella myös muissa terveydenhuollon toimintayksiköissä.
Työryhmän mielestä niillä erikoisaloilla, joilla on tai lähivuosina syntyy erikoislääkärivajetta, tulisi erityisesti harkita yliopistosairaalaosuuden lyhentämistä erikoislääkärikoulutuksessa. Työryhmä kannattaa myös sellaista järjestelyä, että yliopistosairaalat kohdentaisivat lääkärikoulutukseen saamaansa erityisvaltionosuutta erityisesti näiden erikoisalojen erikoislääkärikoulutuksen lisäämiseen. Asiantuntijakuulemisten perusteella näin on eräissä yliopistosairaaloissa myös suunniteltu tehdä sekä lisäksi tarkistaa, että erikoistuva lääkäri on erikoistumisvirassa vain koulutusohjelmaan kuuluvan ajan.
Mikäli lääketieteellisten tiedekuntien, yliopistosairaaloiden ja muiden terveydenhuollon toimintayksiköiden omat mahdollisuudet eivät osoittaudu riittäviksi erikoislääkärivajeen poistamiseen, työryhmä ehdottaa harkittavaksi lääkärikoulutuksen ja terveystieteellisen tutkimustoiminnan erityisvaltionosuuden painottamista koulutukseen ja/tai erikoislääkäritutkintopisteiden ja koulutuskuukausien markkamääräisen arvon painottamista siten, että niiden erikoisalojen, joilla on vajetta, tutkintopisteet ja koulutuskuukaudet tuottaisivat muita enemmän.
3. Lääkärityövoiman uusi tarvearvio vuonna 2000
Työryhmä katsoo, että mm. työaikalain vaikutukset, valmisteilla olevat muutokset erikoislääkärien koulutusohjelmiin ja lääkärien eläkkeelle jäämisen oletettu aikaistuminen edellyttävät, että lääkärityövoiman tarve tulisi arvioida uudelleen vuonna 2000.
Jatkotoimenpiteet
Vaikka työryhmä suosittaa aloituspaikkamääriä lisättäväksi jo tänä vuonna, määrä lääketieteellisten tiedekuntien ilmoituksen mukaan tuskin merkittävästi nousee. Aloituspaikkoja koskevat päätökset on tehty jo paljon ennen tätä kesää. Laskentatyöryhmä on STM:n asettama ja sisäänottomääriä koskevat päätökset kuuluvat opetusministeriön hallinnonalaan. Olennaista jatkon ja tiedekuntien kannalta on se, miten mahdollisten sisäänottomäärien lisäysten edellyttämät lisäresurssit turvataan.
Erikoislääkärikoulutusta koskevat uudistusehdotukset koulutusmäärien lisäämiseksi ja koulutuksen tehostamiseksi on mahdollista toteuttaa vaikka välittömästi ja yliopistosairaaloissa on tämän suuntaisiin toimenpiteisiin osittain jo ryhdyttykin.
Lääkäriliiton kommentteja työryhmän suosituksista
Työryhmän muistiosta ei näillä näkymin pyydettäne lausuntoja. Lääkäriliiton hallitus on asiaa käsitellessään päättänyt kuitenkin antaa lausunnon. Lausunnosta keskusteltaessa hallituksessa tuotiin esiin seuraavanlaisia näkemyksiä.
Liiton mukaan suositus sisäänottomääristä on oikean suuntainen, mutta ylimitoitettu. Seuraavien kuuden vuoden aikana Suomessa valmistuu reilut 1 200 lääkäriä enemmän kuin jää eläkkeelle. On epävarmaa pystyykö terveydenhuolto työllistämään tämän lääkäriylimäärän, jolla suomalainen lääkäritiheyskin kasvaa jo selvästi nykyisestä tasosta.
Edellisen laskentatyöryhmä III:n ehdotusten mukaisesti vuonna 1993 lääkärikoulutuksen aloituspaikkoja vähennettäessä supistettiin samalla lääketieteellisten tiedekuntien resursseja noin 20 %:lla. Mikäli nyt sisäänottoja päätetään lisätä, tulee tämä liiton mielestä kompensoida tiedekunnille resuresseja palauttamalla. Tämä on tarpeellinen ennen kaikkea opetuksen laadun turvaamiseksi.
Liiton mielestä kuntataloudesta esitetyt asiantuntijanäkemykset viittaavat siihen, että sairaanhoitopiirien ja terveyskeskusten ilmoittamat työtilaisuuksien lisäykset ovat epärealistisia.
Liitto toteaa sairaanhoitopiirien ilmoituksessa erikoislääkärivajeesta olevan mitä ilmeisimmin liioittelua. Piirit ilmoittivat tammikuussa 1997 olevan 500 sellaista erikoislääkärin työtilaisuutta, jotka oli täytetty epäpätevällä tai jotka olivat avoinna tai jäädytettyjä. Tämä on yli kolminkertainen määrä verrattuna sairaanhoitopiirien johtajaylilääkäreiltä tiedusteltuun erikoislääkärivajeeseen marraskuussa 1996.
Liitto kannattaa alueellisen erikoislääkäritarpeen selvittämistä varten perustettavia alueellisia neuvottelukuntia. Yliopistosairaalan ulkopuolista koulutusta voidaan yksilöllisesti hyväksyä nykyistä laajemmin, liiton tekemät erikoislääkärikoulutuksen laatua koskevat arvioinnit tukevat tätä seikkaa.
Liitto kannattaa EVO-rahan kohdentamista niiden erikoisalojen koulutukseen, joilla on tai lähivuosina syntyy vajetta. Työryhmän muistiossa todetaan työryhmän työskentelyn aikana nostetun esiin kysymys siitä, mikä osuus muun muassa sairausvakuutuksen korvausjärjestelmillä on eräiden erikoisalojen lääkärien sijoittumisessa yksityissektorille. Liiton näkemyksen mukaan sairausvakuutuksen korvausjärjestelmien muuttaminen ei ole oikea tapa tämän asian ratkaisemiseksi.
Vaikka tarkasteluaikaväli on lääkärikoulutuksen pituus huomioon ottaen melko tiheä, liitto kannattaa terveydenhuollon nopeiden ja vaikeasti ennakoitavissa olevien muutoksien vuoksi uuden tarvearvion tekemistä vuonna 2000.
