Lehti 42: Liitto toi­mii 42/2001 vsk 56 s. 4326 - 4327

Ay-liikkeen maailmanjärjestö: 209 ay-aktiivia murhattiin tai katosi viime vuonna

Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton mukaan ay-toiminnan ja -aktiivien vaino lisääntyy maailmalla. Viime vuoden aikana liiton vuosikatsauksen perusteella murhattiin tai katosi 209 ay-aktiivia. Se on 50 prosenttia enemmän kuin sitä edeltäneenä vuotena.

Lisäksi toiminta ay-liikkeessä on johtanut siihen, että 8500 ay-aktiivia on pidätetty, 3000 loukkaantunut, yli 100 000 joutunut vainotoimien uhriksi ja lähes 20 000 saanut potkut työpaikastaan.

Mika Vehkasaari

Vapaiden ammattiyhdistysten kansainväliseen liittoon kuuluu kaikkiaan 148 maan ammattijärjestöjä. Niillä arvioidaan olevan yhteensä yli 150 miljoonaa jäsentä. Sen suomalaiset jäsenjärjestöt ovat SAK, Akava ja STTK.

- Ay-aktiivit ovat siis maksaneet kovan hinnan sitoutumisestaan ay-toimintaan. Silti nämä luvut ovat vain jäävuoren huippu, toteaa järjestö tiedotteessaan.

VAKL:n katsaukseen sisältyy tietoja 140 maasta. Sen perusteella tilanne ay-oikeuksien osalta on pahin Kolumbiassa, Guatemalassa, Venezuelassa, Costa Ricassa, Kiinassa, Etelä-Koreassa, Swazimaassa, Zimbabwessa, Valko-Venäjällä ja Persianlahden maissa. Maita oli vuonna 2000 mukana 27 enemmän kuin vuonna 1999.

Kolumbia on edelleen ay-aktiiveille maailman vaarallisin maa. Vuonna 2000 maassa murhattiin tai katosi 153 ay-aktiivia, mikä on sata prosenttia enemmän kuin vuonna 1999.

Vuosikatsauksessa on nostettu esiin 108 maata, joissa ammattiliittojen perustamiselle on asetettu esteitä maan lainsäädännössä. Joissakin maissa, kuten Bhutanissa, Burmassa ja Päiväntasaajan Guineassa ammattiliitot on kielletty kokonaan. Persianlahden maissa ammattijärjestöjä ei ole käytännössä juuri lainkaan. Bahrainissa, Qatarissa, Omanissa ja Yhdistyneissä Arabiemiraateissa ammattiliitot on korvattu ns. neuvottelukomiteoilla. Saudi-Arabiassa ammattiliitot on yksinkertaisesti kielletty.

LAKKO-OIKEUS UHATTUNA

VAKL:n mukaan työnantajat tai poliisi tukahduttivat viime vuonna yli 300 lakkoa tai mielenosoitusta, joissa ay-liike oli mukana, kaikkiaan 90 maassa ympäri maailmaa.

Lue myös

Niissä maissa, joissa ei turvauduta väkivaltaan, viranomaiset rajoittavat usein lakko-oikeutta lainsäädännöllä. Selvityksen piirissä olleista maista 80 prosenttia oli säätänyt lakko-oikeutta rajoittavia lakeja. Afrikassa prosenttiluku oli 84.

Monessa valtiossa lakko-oikeus on evätty kokonaisilta toimialoilta laatimalla pitkä luettelo niin sanotuista välttämättömyyspalveluista. Katsauksesta käy ilmi, että tätä taktiikkaa käyttää 59 prosenttia kaikista maista. Jotkut valtiot tyytyvät asettamaan vain joitakin rajoituksia, mutta osassa maita kielletään yksinkertaisesti kaikki lakot. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Kuuba, Pohjois-Korea, Egypti ja Saudi-Arabia.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030