Heikki Pälve Lääkäripäivien avajaisissa: Työnantajan kannettava vastuunsa lääkärien täydennyskoulutuksesta

- Työnantajamme on kannettava sille kuuluva vastuu avaintyöntekijöidensä täydennyskoulutuksesta. Valveutuneimmat työnantajat ovat jo hyväksyneet liiton täydennyskoulutussuosituksen. Koulutuksesta huolehtiminen on erinomainen keino rekrytoida lääkäreitä, huolehtia työntekijöistä ja pitää hoidot ja hoitoketjut ajanmukaisina, totesi Lääkäripäivien johtoryhmän puheenjohtaja Heikki Pälve Lääkäripäivien avajaispuheessa.

Lääkäriliitto on laatinut suosituksen lääkäreiden täydennyskoulutuksen suuntaviivoista. Sen mukaan täydennyskoulutus on lääkärin eettinen velvollisuus ja moraalinen oikeus, joka työnantajan tulee turvata riittävällä panostuksella.

Yleisesti tunnustetaan, että lääketieteellinen tieto puolittuu viidessä vuodessa.

- Moderni lääketiede on high tech -ala, jossa tieteen uusimmat saavutukset vaikuttavat sekä jokaisen lääkärin työskentelyolosuhteisiin että mahdollisuuteen diagnosoida ja hoitaa potilaitaan. Yliopistollisissa keskussairaaloissa on epäilemättä lääketieteen korkeimmat asiantuntijat, mutta lääkäreiden koulutusbudjetit ovat vain noin 0,5 prosenttia lääkäreiden palkkamenoista. Teollisuudessa käytetään 3-5 prosenttia palkkasummasta henkilöstön kehittämiseen - ja enemmänkin, jos kyseessä on uusimman teknologian hyödyntäminen ja kehittäminen. Niinpä lääkäreiden jatko- ja täydennyskoulutus on perustunut lääkäreiden omaan taloudelliseen panostukseen ja myös lääketehtaiden tukeen, muistutti Pälve.

TÄYDENNYSKOULUTUKSEN RAHOITUS TURVATTAVA

Hän totesi puheessaan, että on aiheellista vihdoin turvata täydennyskoulutuksen asianmukainen rahoitus. Täydennyskoulutusta toteuttavat mm. sosiaali- ja terveysministeriö, Kuntaliitto, sairaanhoitopiirit, lääketeollisuus, Kela ja lääketieteelliset tiedekunnat sekä erikoislääkäriyhdistykset.

- Olisi tärkeää, että nämä tahot pääsisivät yhteisymmärrykseen koulutuksen laatuun, määrään ja rahoitukseen liittyvistä asioista. Näin voitaisiin saada aikaan valtakunnallinen puitesopimus, johon sairaanhoitopiirit ja terveyskeskukset voisivat liittyä.

Pälve esitti, että määrätty osuus terveydenhuollon budjetista tulee osoittaa koulutukseen.

- Sairaanhoitopiirissä ja terveyskeskuksessa voidaan luoda täydennyskoulutuksen tasausrahasto, joka perustuu väestöpohjaan. Tasausrahaston perustaminen voi vaatia valtiovallan ohjausta ja tukea. Kansaneläkelaitoksen mahdollisuuksia toimia täydentävänä rahoittajana tulee selvittää. Esimerkit ROHTO-projektistakin osoittavat, että lääkärien täydennyskoulutukseen sijoittaminen kannattaa ja on Kelankin etujen mukaista.

LÄÄKÄRIT JOUTUNEET JUOKSEMAAN ORAVANPYÖRÄSSÄ

Pälve kertoi, että ihmisten vaatimustaso on noussut ja he haluavat tietää sairaudestaan ja hoidostaan yhä enemmän. Hänen mielestään lääkärin tulisikin kyetä antamaan yhä enemmän aikaa potilaalleen.

- Mahdollisuutta kiireettömään hoitotapahtumaan toivoo nykyään myös lääkäri. Kun rikkaan Helsingin päivystyspoliklinikalla on yli 50 potilaan jono tai kun anestesiologin tullessa lauantaiaamuna päivystämään osastoilla on yli 50 päivystysleikkausta odottavaa potilasta, ymmärtää hyvin, miksi lääkäri uupuu. Lääkäreiden sairauspoissaolot uupumuksen takia ovatkin kasvaneet viime vuosina hälyttävästi.

Hän totesi, että lääkäri on pakotettu ajattelemaan kunnan budjettia jopa ennen potilaan etua.

- Nämä budjetit on puolestaan useasti tehty alimitoitetuiksi ja mahdottomiksi toteuttaa jo alun alkaen. Siten lääkärit ovat joutuneet juoksemaan tässä oravanpyörässä yhä kovempaa pyrkien palvelemaan potilaitaan ja toteuttamaan mahdotonta budjettia. Omaa jaksamista ei ole edes ehtinyt miettiä.

Hoidon ydin on potilaan vastaanottokäynti lääkärin luona.

- Nykyinen järjestelmä ei tue riittävästi tätä koko sairaanhoidon perustapahtumaa, vaan järjestelmässä tuntuu jauhautuvan sekä lääkäri että potilas. Järjestelmää olisi siis välttämätöntä muuttaa ystävällisemmäksi potilaalle, lääkärille ja muillekin terveydenhuollon ammattiryhmille, vaati Pälve.

Hän totesi, että terveydenhuollon lisävaatimusten toteuttaminen ei saa olla työntekijöiden jatkuvan venymisen varassa.

- Myös henkilöresursseja on lisättävä, kun vaateet kasvavat.

TERVEYDENHUOLTOJÄRJESTELMÄN ON MUUTUTTAVA

Pälveen mukaan kansallista terveydenhuollon kehittämisprojektia olisi tuskin perustettu ilman lääkärilakkoa.

- Tämä projekti on ensimmäinen laajamittainen yritys terveydenhuollon rakenteiden korjaamiseen sitten kansanterveyslain. Voidakseen kohdata tulevat haasteet on myös terveydenhuoltojärjestelmän muututtava.

Hän totesi, että terveydenhuollossa on nyt 450 vakuutuslaitosta - yksittäistä kuntaa - järjestämässä palveluita.

- Palveluiden ostajien tulisikin ryhmittyä isommiksi alueellisiksi ostajarenkaiksi. Kuntia ei ole pakko sen takia yhdistää, mutta niiden toimintoja tulee yhdistää. Palveluiden tuottajien purkaantuminen pienemmiksi yksiköiksi puolestaan edesauttaisi resurssien tehokkaampaa käyttöä ja lisäisi joustavuutta. Selvää on, että valtion rahoituksen osuutta terveydenhuollossa on lisättävä ja silloin valtiolla tulee olla myös joitain ohjauskeinoja käytettävissään.

Pälve sanoi, että demokraattisessa yhteiskunnassa potilaalla tulee olla oikeus valita niin hoitava lääkäri kuin hoitopaikkakin.

- Hoitoseteli antaisi potilaalle aidon valinnanvapauden. Se voitaisiin aluksi ottaa käyttöön sairauksissa, joissa jonot ovat pitkät. Tällöin yhdellä uudistuksella voitaisiin hoitaa potilaan valinnanvapautta, sairauden hoidon kokonaiskustannuksia, jonojen pituutta ja ohjata paikallista terveydenhoidon resursointia.

Hän jatkoi, että mitään todellista muutosta ei terveydenhuoltosysteemissä voi tapahtua, niin kauan kuin ostaja ja myyjä on sama organisaatio.

- Tämä kuntien kaksoisrooli on jättänyt käytännössä monet potilaat heitteille. Kunnan terveysmenoissa onkin helpoin tapa saada säästöjä, kun ei anneta kuntalaisille terveyspalveluja. Kuntien kaksoisroolin purku ja muutos kohti parempaa terveydenhuoltoa voisi alkaa sairaaloiden kiinteistöjen ja laitteistojen yhtiöittämisellä, jonka jälkeen ne olisivat kaikkien vapaasti vuokrattavissa. Nyt on tilaisuus ja tilaus, mutta riittääkö poliittinen rohkeus, kysyi Pälve.

TYÖUUPUMUS UHKAA

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara totesi valtioneuvoston tervehdyksessään avajaisissa, että kansalliselta terveysprojektilta odotetaan ratkaisua terveydenhuollon ongelmiin.

- Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on hyvä ja halpa, mutta se on monien ongelmien edessä yhtä aikaa. Hankkeelta on odotettavissa tuloksia, joilla terveydenhuollon tulevaisuus voidaan varmistaa kohtuullisin kustannuksin, lupasi Soininvaara puheessaan.

Hän totesi, että perusterveydenhuolto uhkaa kriisiytyä niissä terveyskeskuksissa, joihin ei saada lääkäreitä edes rahalla.

- Työolot eivät ole kunnollisia, ja lääkärit näyttävät arvostavan urbaania elinympäristöä. Pula eräiden erikoisalojen osaajista julkisissa sairaaloissa pahenee. Ortopedit, silmäkirurgit ja psykiatrit pääsevät leveämmän leivän ääreen helpommalla työllä yksityissektorilla.

Soininvaaran mielestä Suomen terveydenhuollon edullisuus on osittain seurausta kovin niukasta henkilökuntamitoituksesta.

- Työuupumus uhkaa nyt alalla olevia, mikä ei myöskään ole hyvää mainosta niille nuorille, joita pitäisi houkutella alalle. Suurten ikäluokkien ikääntyminen luo suuria paineita terveyspalveluille, niin henkilökunnan riittävyydelle kuin rahoituksen kestävyydellekin.

RAKENTEELLISET ONGELMAT RATKAISTAVA

Vaikka terveydenhuoltomme onkin Soininvaaran mielestä paremmin järjestettyä kuin useimmissa muissa maissa, siihen liittyy rakenteellisia ongelmia.

- Tarvitaan huomattavasti lisää rahaa, jotta edes hoidon nykyinen taso voidaan säilyttää. Rahasta tulee aina olemaan niukkuutta. Siksi järjestelmään liittyvät rakenteelliset heikkoudet on ratkaistava. Erään ongelmakokonaisuuden muodostavat liian pienet terveyskeskukset, liian suuri määrä liian itsenäisiä aluesairaaloita, liian monta sairaanhoitopiiriä ja liian suuri juopa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä, hän listasi.

Soininvaaran mielestä perusterveydenhuolto tulisi järjestää pääsääntöisesti vähintään kymmenen lääkärin ja mielellään väestöpohjaltaan 20 000 hengen kokoisiin yksiköihin. Vaihtoehtona voisivat olla aluesairaalaverkon ympärille muodostetut terveydenhuoltopiirit.

- Eräät terveyskeskukset joutuisivat luopumaan hallinnollisesta itsenäisyydestään, mutta saisivat korvaukseksi lääkärin vastaanottoa pitämään, hän totesi.

- Kun perustason erikoissairaanhoito organisoitaisiin osaksi perusterveydenhuoltoa, nykyinen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välinen raja siirrettäisiin aluesairaaloiden ja keskussairaaloiden väliin. Perusterveydenhuolto toimisi hoidon tilaajana ja vaativan tason erikoissairaanhoito sen tuottajana. Tässä mallissa vaativan erikoissairaanhoidon ei välttämättä tarvitsisi enää olla kuntapohjaista, vaan tilaa olisi myös muille yksiköille. Maa on kuitenkin kovin erilainen, joten samoja ratkaisuja ei pidä yrittää tuputtaa joka paikkaan.

Soininvaaran mukaan myös hallintoa ja organisaatiota on kehitettävä.

- Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon raja on paikoin liian jäykkä ja keinotekoinen, eivätkä hoitoketjut suju katkoitta ja päällekkäisyyksittä. Sairaaloiden johtoon tarvitaan enemmän johtamisen osaamista. Johtaminen vaatii omaa erityisosaamista, siihen ei pelkkä substanssiosaaminen riitä.