Hoitajaresepti ristiriitainen ammattihenkilölain kanssa
Lääkäriliitto ei innostu sosiaali- ja terveysministeriön esittämästä hoitajareseptistä. STM:n jatkovalmistellun esityksen mukaan oikeus lääkkeen määräämiseen annettaisiin lisäkoulutetulle sairaanhoitajalle terveyskeskuksen vastaavan lääkärin määräyksellä.
Lääkäriliiton näkemyksen mukaan lääkkeen määräämisestä annetun asetuksen muuttaminen on ristiriidassa nykyisen ammattihenkilölain kanssa, koska lain perusteella sairaanhoitajalla ei ole oikeutta taudinmääritykseen. Asetuksella ei liiton mukaan voida säätää sairaanhoitajalle oikeutta lääkkeen määräämiseen tapauksissa, joissa lääkäri ei ole tehnyt diagnoosia.
Lääkäriliitto katsoo, että sairaanhoitajan oikeus jatkaa lääkärin aloittamaa lääkitystä on juridisesti vähemmän ongelmallinen.
Lääkäriliitto oli kuultava asiasta sosiaali- ja terveysministeriössä viime viikolla.
Uutena asiana ministeriö ehdottaa lakiin määräaikaista lääkkeenmääräämisoikeutta lisäkouluttamattomille sairaanhoitajille epidemian aikana.
- Pidämme ehdotusta huonosti harkittuna reaktiona mediakohuun. Jopa epidemiaoloissa, ja juuri silloin, on potilaalla tarve ja oikeus yksilölliseen diagnoosiin, Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen sanoo.
Lääkäriliiton mielestä mutkikkaan hoitajareseptijärjestelyn sijaan kannattaisi harkita reseptien voimassaoloajan pidentämistä esimerkiksi kahteen vuoteen sekä tutkia käsikauppalääkkeiden listan laajennusmahdollisuus.
- Tällä saavutettaisiin todennäköisesti toiminnallisia ja julkismenosäästöjäkin, joita nykyisellä ehdotuksella ei voida odottaa, Ihalainen sanoo.
Mitä hoitajat voivat määrätä?
Liitto katsoo, että asetusluonnoksessa hoitajan jatkamien, pitkäaikaisiin kansantauteihin tarkoitettujen lääkkeiden listaan on otettu kunkin hoidon keskeiset, Käypä hoito -suositusten mukaiset lääkeaineet. Muista Käypä hoito -suositusten periaatteista aiottaisiin kuitenkin merkittävästi poiketa. Esimerkiksi kakkostyypin diabeteksen hoidossa tulisi pitää kiinni lääkärin vuosikontrollista.
Liiton näkemyksen mukaan hoitajan aloittamien lääkkeiden listalta tulee poistaa antibiootit resistenssin leviämisen ehkäisemiseksi.
Sen sijaan ennaltaehkäisevät valmisteet voisivat liiton mukaan kuulua sairaanhoitajien määräysoikeuden piiriin. Lisäkoulutetut sairaanhoitajat voisivat määrätä hormonaalisia ehkäisyvalmisteita, jos potilas on alle 35-vuotias ja muuten terve. Ehkäisevää hoitotyötä ovat myös puudutusvoiteen käyttö ennen neulanpistoa tai rokotteiden määrääminen.
Asetukseen tulisi kirjata hoitajan suorittaman reseptin uusinnan ehdoksi, että kyseessä on yksittäinen sairaus.
Hoitajan vastuut kirjattava selkeästi
Hoitajan itsenäisen toiminnan vastuut tulee kirjata selvemmin. Lääkäriliiton mukaan esitysluonnoksen perusteella vastuu jakautuisi terveyskeskuksen vastaavan lääkärin ja lääkkeitä määräävän sairaanhoitajan kesken. Kun sairaanhoitajan lääkkeenmääräysoikeus olisi riippuvainen vastaavan lääkärin määräyksestä, jättää tämä merkittävän osan vastuusta lääkärille.
Asetuksen muutosesityksen mukaan sairaanhoitajalle on turvattava mahdollisuus konsultoida lääkäriä lääkkeen määräämistä varten. Tämä korostaa niin ikään lääkärin vastuuta asiasta, ja hämärtää sitä periaatetta, että ammattihenkilöllä on kliinisen autonomian vastineena vastuu tekemisistään.
- Vastuukysymysten selkeyttäminen vahinkotapauksissa on tarpeen, jos halutaan vastaavien lääkäreiden antavan määräyksiä määrätä lääkkeitä lisäkoulutetuille sairaanhoitajille, Ihalainen sanoo.
Lääkäriliiton näkemyksen mukaan ammattikorkeakouluille kaavailtu 45 opintopisteen ohjelma hoitajien lisäkouluttamiseksi on niukka lääkkeiden uusimistakin ajatellen. Vastuunjako ammattikorkeakoulujen ja yliopistollisen farmaseuttisen ja farmakologisen toiminnan kesken jää esityksessä epäselväksi.