Kadonnutta kokonaiskuvaa etsimässä
Menneinä vuosikymmeninä eri puolille maata ja maailmaa kehittyneet yhteenvetonäkymät, joita sairaaloissa myös kuumekurviksi kutsutaan, auttoivat niin lääkäreitä kuin hoitohenkilökuntaa saamaan nopean kokonaiskuvan potilaan senhetkisestä tilanteesta. Huonokuntoista potilasta osastolle hoitamaan hälytetty päivystävä lääkäri näki yhdellä silmäyksellä, että diabeetikon femoropopliteaalisen ohitusleikkauksen toisena postoperatiivisena päivänä oli aloitettu keftriaksoni kuumeen ja CRP:n nousun takia. Kuudentena postoperatiivisena päivänä oli alkanut ripuli ja oksentelu, CRP ja kuume olivat nousseet uudelleen ja nyt seuraavana päivänä syketaso oli noussut 60:sta 150:een ja verenpaine laskenut.
Työdiagnoosit olivat selvillä kuumekurvaa ja potilaan nenänpäätä vilkaisemalla käytännössä nopeammin kuin edes ehdit lukea ja omaksua edellä olevan yhteenvetotekstin. Tieto tallennettiin ja siirrettiin manuaalisesti, mutta hämmentävän yhteneväistä standardia noudattaen ja sen seurauksena täysin vieraassakin sairaalassa ensimmäistä kertaa päivystävänä pystyi tulkitsemaan kuumekurvaa ja aloittamaan potilaan hoidon viivytyksettä. Eipä pysty enää.
Valtakunnan valtasi kirjaamisusko. Kirjaamisprosessin kannalta hoitojakso katsotaan ilmeisen onnistuneeksi, jos septiseen infektioon menehtyneen potilaan romahtaneet verenpaineet ja korkea kuume on kirjattu kymmeniä kertoja, vaikka tieto tästä ei olisikaan ehtinyt välittyä lääkärille! Yhteenvetonäkymien laadusta huolta kantavien mielipiteet leimataan muutosvastarinnaksi tai heidän käsketään vaieta. Kirjaamisalustojen kehittäminen on ollut nähtävästi tärkeämpää kuin kirjatun tiedon hyödyntämisnäkymien kehittäminen. Ainakin, jos hyödyntäjänä yrittää toimia lääkäri, jolle vastuu diagnostiikasta lain mukaan kuitenkin kuuluu.
Ilmeisesti sen enempää potilaskertomusohjelmistojen kehittäjät kuin vaatimusmäärittelyjä tehneet ostajatkaan eivät vaivautuneet selvittämään, mitä tietoja tarvitaan sähköiseen yhteenvetonäkymään. Paperista kuumekurvaahan ei tietenkään ollut missään saatavilla mallikappaleeksi eikä kannattanut miettiä, oliko sen olemassaololle ja sisällölle jokin syy. Tai sitten uskottiin, että ohjelmistojen luvattu "lähes seuraava" -versio korjaa nyt havaitut ongelmat. Eräässäkin sairaalatyöpaikassani on tuota "kehitystyötä" seurattu vasta runsaat puoli vuosikymmentä. Vasta-argumenttina saan usein kuulla, etteivät lääkärit ole olleet kiinnostuneita tietojärjestelmien kehittämisestä, mutta tarvitaanko todella erikoislääkärin tutkinto sähköiseen kuumekurvaan tarvittavan tietosisällön ymmärtämiseksi?
Monessa sairaalassa onkin jouduttu palaamaan paperiseen kuumekurvaan potilasturvallisuuden takaamiseksi "paperittomasta" sairaalasta haaveksivien vastalauseista huolimatta. Nykyiset sähköiset hoitotaulukkoviritelmät kun eivät taida edes parhaimmillaan yltää lähellekään paperiversion tietosisältöä ja käytettävyyttä. Paperittomuus ei saa tarkoittaa tiedonkuluttomuuden hyväksymistä.
