Keikkalääkärit epävakailla terveysmarkkinoilla
Keikkalääkärit ovat nousseet suomalaisen terveyspoliittisen keskustelun ytimeen lyhyessä ajassa. Palvelujen järjestämisestä vastaavat kunnat ja kuntayhtymät ovat yhä useammin kääntyneet lääkäripalveluja välittävien yhtiöiden puoleen lääkäripulansa ratkaisemiseksi. Tällaisten yhtiöiden ja niiden palkkalistoilla työskentelevien lääkärien määrä on nopeasti kasvanut. Kysyntä on kohdannut tarjonnan.
Markkinat ovat kuitenkin reagoineet myös toisella tavalla. Viranomaistaholta on noussut varsin rajuja paineita keikkalääkäritoiminnan rajoittamiseen. Lääkäripalveluja välittävät yhtiöt eivät ole saaneet toimilupia, ja tällaisille yhtiöille työtä tekevien nuorten lääkärien mahdollisuuteen suorittaa perusterveydenhuollon lisäpalvelua on haluttu puuttua. Kaiken kaikkiaan keikkalääkärin työtä on pidetty julkisen terveydenhuollon kannalta arveluttavana. Epäilyjä on kohdistunut myös keikkoja tekevien lääkärien etiikkaan ja heitä on syytetty rahanahneudesta.
Keikkalääkäri on tämän hetken ilmiö suomalaisessa terveydenhuollossa. Ilmiö ei kuitenkaan ole mitenkään suomalaisen kulttuurin erityistuote. Keikkalääkäritoiminta eli lääkärityövoiman välitys alkoi Ruotsissa ennen meitä, ja sitä esiintyy myös Norjassa. Onko keikkalääkäri-ilmiö sitten jotenkin arveluttava?
Keikkalääkäri on terveydenhuollon työvoimamarkkinoiden vastaus uudenlaiseen kysyntään. Ei ole mielestäni oikein eikä perusteltua arvioida keikkalääkäreitä ikään kuin he olisivat jokin muusta terveydenhuollosta erillinen ja ominaispiirteidensä vuoksi paheksuttava ilmiö. Keikkalääkärit ovat osa tämän hetken terveyspalvelujärjestelmää, ja heitä tulee arvioida järjestelmän osana. Jos keikkalääkäri-ilmiö olisi jotenkin moraalisesti kyseenalainen, eivätkö silloin olisi vieläkin kyseenalaisempia ne ilmiöt, jotka ovat aiheuttaneet keikkalääkäreiden kysynnän?
Terveydenhuollon kehitys 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa on monella tavalla analoginen suomalaisten pankkien 1990-luvun historian kanssa. Rahamarkkinat vapautettiin jälkikäteen arvioiden liian nopeasti sääntelystä. Pankkitoiminta eteni suuntaan, joka sisälsi suuria riskejä, mutta joka oli tullut mahdolliseksi uuden vapauden myötä. Pankit joutuivat kriisiin, säännösteltyjen rahamarkkinoiden avaaminen liian yhtäkkisesti osoittautui virheeksi. Samoin on käynyt terveydenhuollon.
Julkisen talouden tiukka säätely terveydenhuollossa purettiin, kunnista tehtiin uusia, säätelystä riippumattomia terveydenhuollon vakuutusyhtiöitä, valtio irtautui vastuusta. Kunnat saivat terveysmarkkinoilla vapauden toimia itsenäisesti samaan tapaan kuin pankit olivat saaneet vapauden rahamarkkinoilla. Myös terveysmarkkinat ajautuivat kriisiin, jonka syveneminen on kuitenkin ollut hitaampaa kuin rahamarkkinoilla. Terveysmarkkinoiden kriisissä on osa-alueita, jotka ovat edenneet nopeammin kuin toiset. Yksi tällainen kriisialue on ollut päivystys. Suurella rahallakaan ei ole löydetty riittävästi halukkaita virkalääkäreitä, jotka olisivat päivätyön lisäksi halunneet runsaita päivystyksiä. Tähän työmarkkinahäiriöön ovat tarjonneet apuaan keikkalääkärit. Työllä, jota kukaan ei ole halunnut tehdä, on ollut korkeampi hinta. Se on markkinoiden yleinen sääntö. Missä sitten piilee keikkalääkärityön arveluttavuus?
Terveyskeskusten päivystyksistä keikkalääkärit hoitavat tällä hetkellä noin 10 %. Toimintaan osallistuu 350 lääkäriä, joista 70 on päätoimisia. Keikkalääkärit vastaavat täten terveyskeskusten päivystystoiminnan varsin merkittävästä osasta.
Tosiasiassahan keikkalääkäreitä on ollut aina ennenkin. Päivystyksiä on lääkärivajeen vallitessa hoidettu nuorten keikkalaisten voimin. Tästä raskaasta työstä on ennenkin maksettu hyvin. Uutta nykytilanteessa on se, että lääkärityövoimaa välitetään ammattimaisesti yhtiöiden kautta. Tämä kuitenkin on enemmän merkki toimialan järjestäytymisestä ja tehostumisesta kuin arveluttavuudesta. Terveysalalla toimii paljon muitakin yhtiöitä, eikä sitä ole nähty pahana asiana. Lääkärityövoimaa välittävien firmojen joukossa on myös yksittäisen kunnan omistama yhtiö.
Missä siis piilee se arveluttavuus, josta keikkalääkäritoimintaa syytetään?
Nuoret keikkalääkärit ovat joutuneet syntipukin rooliin paljon suuremmassa asiassa kuin itse keikkalääkäritoiminta. Kriisissään kamppaileva terveydenhuolto toimii epävakaasti ja poukkoillen. Kun tärkeimpiin ongelmien syihin ei jakseta paneutua niiden liian suuren vaikeuden takia, ajaudutaan helposti hakemaan syyllisiä. Uusi ilmiö, keikkalääkärit, ovat joutuneet heti tuoreeltaan kantamaan syyllisen roolia.
Keikkalääkäritoiminta on syntynyt vastauksena päivystyspalvelujen kysyntään ja uusien rakenteiden tarpeeseen. Se on tarjonnut yhden ratkaisumallin suureen ja polttavaan ongelmaan. Mutta jotenkin keikkalääkäreistä onkin nyt tulossa syyllisiä itse ongelmaan, jota he ovat auttaneet ratkaisemaan. Kysynnän keikkalääkärille aiheutti lääkärivaje. Heidän on katsottu olevan pois julkiselta sektorilta. Kun heidän työpanostaan ei tilastoida, sitä ei koeta olevan olemassa, vaikka he suorittavat juuri julkisen sektorin tehtäviä erityisen raskaassa päivystystyössä. Sanotaan, että keikkalääkärit katkaisevat hoidon jatkuvuuden. Eivätkö he pikemminkin turvaa hoidon jatkuvuutta mahdollistamalla vakinaisten viranhaltijoiden työpaikalla tavoitettavissa olemisen katkeamattomuuden, koska heidän olemassaolonsa vähentää päivystysvapaista aiheutuvia poissaoloja.
Kun julkisen terveydenhuollon ongelmat ovat keskellämme, julkisessa terveydenhuollossa, niiden ratkaisua ei auta se, että yritämme nähdä niiden olevan firmoissa, joilta julkinen terveydenhuolto ostaa palveluja.
