Kirjallisuus opettaa lääkäriä ymmärtämään ihmiskohtaloita Mahdollisuus elää monta elämää yhden ihmisiän aikana

Claes Andersson on luonut useita uria vuosien varrella: lääkärin, kirjailijan, poliitikon ja jazz-muusikon työt ovat menneet monesti toistensa kanssa limittäin. Lukuisten töiden takana on sekä uteliaisuus että jatkuva halu oppia uutta: Ettei tarvitsisi sitten vanhana katua, että ei ole kokeillut kaikenlaista.

Andersson toimi vuosikausia psykiatrina sairaaloissa ja mielenterveystoimistoissa. Hänen mielestään lääkärin tulisi olla paitsi hyvä ihmistuntija myös tuntea itsensä mahdollisimman tarkkaan. Parhaassa tapauksessa kirjallisuus auttaa lääkäriä eläytymään erilaisiin ihmiskohtaloihin, lisää empatian kykyä.

- Kirjallisuudella on aina sekä terapeuttinen että pedagoginen ulottuvuus. Mielestäni kirjoittaminen ja lukeminen ovat samantyyppisiä prosesseja: kun ihminen lukee kirjallisuutta tai kirjoittaa tekstejä, asettuu hän vuoropuheluun muiden kanssa. Kirjallisuudessa on se hyvä puoli, että sen avulla voi olla tekemisissä paitsi monta tuhatta vuotta sitten eläneiden henkilöiden kanssa myös aikalaistensa ja tulevaisuudessa elävien ihmisten kanssa. Tämä dialogi on avartava ja terapeuttinen elementti. Kaikki terapiat perustuvat dialogiin: hankalat ja traumaattiset kokemukset voidaan jakaa ja pukea sanoiksi. Tällöin niistä tulee vuoropuhelua, ja ne menettävät ainakin osan tuhoavaisuudestaan. Jos vaikeat kokemukset jäävät sisään mykkinä, pahoina möykkyinä, sairastuttavat ne ihmisen jossakin elämänvaiheessa, toteaa Claes Andersson.

- Luovalla dialogilla on parantava, terapeuttinen vaikutus, mutta siinä voi olla myös tuhon siemen. Tuhoava puoli luovassa prosessissa tulee esiin, kun ihminen uskaltautuu kontaktiin omien lapsenomaisten, regressiivisten puoltensa kanssa. Terapeuttinen ja tuhoisa puoli liittyy aina toisiinsa.

Andersson sanoo, että lääkärin, poliitikon ja kirjailijan työt ovat ruokkineet toisiaan: kukin ammatti on antanut vaikutteita muille töille.

- Lääkärin ammatissa, varsinkin psykiatrin työssä, joutuu eläytymään ihmisten kohtaloihin ja tunteisiin, mikä vaikuttaa tietysti elämänkatsomukseen ja persoonallisuuteen syvällisesti. Parhaassa tapauksessa lääkärin ammatti lisää eläytymisen kykyä, joka on hyödyllistä esimerkiksi poliittisessa toiminnassa. Psykiatrin työssä kuulee suunnattoman määrän erilaisia ihmiskohtaloita, joita ei tietenkään voi kertoa semmoisenaan, mutta asiat voi käyttää sillä tavalla muunneltuina ja naamioituina, että kukaan ei joudu kärsimään ja ketään ei voi tunnistaa. On kuitenkin tärkeää tuoda itse asiat esille.

IKÄÄN KUIN OLISI OPISKELLUT USEASSA TIEDEKUNNASSA YHTÄ AIKAA

Claes Andersson kertoo jouneensa valtakunnanpolitiikkaan miltei sattumalta. Kirjailijan ja lääkärin työt vaihtuvat kansanedustajan pestiin vuonna 1987. Andersson toimi kulttuuriministerinä 1995-1998 ja Vasemmistoliiton puheenjohtajana 1990-1998.

- Suostuin eduskuntaehdokkaaksi, koska ajattelin poliittisen työn olevan vaihtelua yksinäiselle kirjoittamiselle. Toimin pitkään psykiatrina sairaaloissa ja mielenterveystoimistoissa, välillä taas kirjoitin ja tein vähemmän lääkärin töitä. Olen ollut aina kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja olin 1960-luvulla aktiivisesti mukana yhden asian liikkeissä. Vastoin odotuksia tulin valituksi eduskuntaan ja lopulta olin yhtä aikaa sekä puolueen puheenjohtaja että ministeri.

- Minulla oli ehkä liian suuret luulot omista kyvyistäni tullessani eduskuntaan, sillä pian huomasin, että lainsäädäntötyö vaati erittäin paljon opettelua ja yksityiskohtaisempia tietoja kuin mitä minulla oli ollut. Poliitikon työ oli vaativampaa kuin olin aikaisemmin ajatellut. Käsitykseni poliitikoista paranivat: huomasin, että suurin osa kansanedustajista on ahkeria ihmisiä, jotka yrittävät perehtyä hyvin tarkkaan valiokunnissa käsiteltäviin asioihin.

- Eniten minua miellytti eduskunnassa se, että siellä joutui perehtymään koko ajan uusiin asioihin: ikään kuin olisi opiskellut neljässä tai viidessä tiedekunnassa yhtä aikaa. Huomasin, että kaikki asiat ovat mielenkiintoisia, kun niistä ottaa selvää.

JULKINEN TERVEYDENHUOLTO KANTAA VASTUUN KANSANTERVEYDESTÄ

Terveydenhuollon ongelmista Andersson nostaa esiin julkisen terveydenhuollon tilan: resurssipula on vakava vaara koko terveydenhuoltojärjestelmälle. Psykiatrista avohoitoa pitää kehittää monipuolisesti, sillä paluuta laitoskeskeiseen hoitoon ei ole.

- Mielestäni terveydenhuollon pahin uhka on tällä hetkellä se, että julkinen terveydenhuolto näivettyy koko ajan. Yksityinen sektori on täydentävä ja hyvä, mutta julkinen puoli kantaa kuitenkin vastuun koko kansanterveydestä. Onneksi julkisen terveydenhuollon taso on vähintään yhtä korkea kuin yksityisellä puolella, mutta varsinkin psykiatriassa on vakavia merkkejä siitä, että menetetään liikaa henkilöstöä.

- Aloittaessani psykiatrina 1960-luvun alussa, oli laitospaikkoja 20 000, kun taas tänä päivänä niitä on 5000- 6000. Laitokset tekivät usein enemmän pahaa kuin itse sairaudet, joiden vuoksi ihmiset oli niihin lähetetty. Juuri kun vapautuvat resurssit piti siirtää vähennetyistä laitospaikoista psykiatrisen avohoidon kehittämiseen, iski lama vuonna 1991. Psykiatria on ollut aina huutolaispoika lääketieteen perheessä, ja siitä on ryövätty useita miljardeja markkoja vuosien varrella. Vasta nyt on havaittu, että psykiatriaan tarvitaan lisää varoja paikkaamaan syntynyttä vajetta.

- Monipuolinen avohoito ei ole juuri halvempi kuin laitoshoito, mutta se on paljon inhimillisempi ja parempi sekä potilaille että yhteiskunnalle. Avohoito toimii aivan tyydyttävästi joillakin alueilla, ja kaikki kauhukuvat ihmisten heitteille jättämisistä tulevat joistakin yksittäistapauksista. Paluuta laitoskeskeiseen hoitoon ei pidä edes ajatella, summaa Andersson.