Lehti 36: Liitto toi­mii 36/2012 vsk 67 s. 2481

Lääkäri, on aika vaikuttaa!

Vuokko Maria Nummi

Jäsenet valitsevat liiton ylimmän päättävän elimen lokakuussa. Nyt väistyvä valtuuskunta päätti isoista asioista, kuten liiton uudesta strategiasta.

- Tämä on ollut työntäyteinen ja antoisa jakso erityisesti strategiatyön ansiosta, sanoo valtuuskunnan puheenjohtaja Mikko Pietilä, kardiologian ja sisätautien erikoislääkäri TYKS:stä.

Neljä kautta valtuuskunnan jäsenenä vaikuttanut Pietilä kertoo edunvalvonnan kysymysten taas korostuneen. Vaikeissakin tilanteissa lääkärikunnan ansiokehitys on kehittynyt myönteisesti. Ei mikään pieni saavutus sekään.

- Vaikutamme asioihin monella muullakin tavalla kuin vain määräaikaisilla virkaehtosopimuksilla. Edunvalvonnassa tarvitaan entistä enemmän pitkäpitkäjänteistä asioihin paneutumista.

Viime vuonna toteutunut kaksoislaillistuksen poisto on myös merkittävä saavutus. Eurolääkärikoulutusta ei enää vaadita lääketieteen lisensiaateiksi valmistuneilta täyslaillistuksen ehtona.

Uusiakin haasteita riittää. Miten turvata lääkärien työskentelyolot terveydenhuollon muutosmyllerryksessä? Onko perusterveydenhuollon kriisi siirtymässä myös erikoissairaanhoitoon?

- Erikoissairaanhoidon järjestämisvastuuseen suunnitellut muutokset edellyttävät tarkkaavaisuutta Lääkäriliitolta myös tulevaisuudessa.

Vaikuttavaa toimintaa

Pietilä huomauttaa, että lääkärimäärän kasvu ei jatkossa takaa automaattisesti hyviä työn tekemisen edellytyksiä. Hän tervehtii ilolla sitä, että ammattikunnan kokeneet ja pitkän lääkärinuran tehneet ovat aktiivisia, mutta erityisen tärkeänä hän pitää nuoren sukupolven aktiivisuutta Lääkäriliitossa.

Lääkäri vaikuttaa oman ammattikuntansa - ja myös laajemmin terveydenhuollon - tulevaisuuteen äänestämällä ja panemalla itsensä likoon luottamustehtävissä.

Lue myös

Tätä mieltä on myös sisätautien erikoislääkäri Harri Hyppölä KYS:stä. Kapellimestari jättää valtuuskunnan viiden kauden jälkeen. Hän on toiminut myös hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana.

- Tämä on ollut hieno kokemus ja pitkä jakso elämässä. Yksi luottamustehtävien hienoista puolista on osallistua edunvalvontaan. Saamme seurata aitiopaikalta terveyspolitiikkaa laajemminkin. Olen ollut työvaliokunnassa muun muassa haastattelemassa liiton johtoon Risto Ihalaista ja Heikki Pälvettä. Valiokunnissa päätetään paitsi kollegojen asioista niin myös yleisemmin terveydenhuollon tulevaisuuteen vaikuttavista asioista. Kannattaa olla mukana hoitamassa yhteisiä asioita, Hyppölä sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030