Lääkäriliitolta ei rahallista tukea puolueille tai ehdokkaille
Ammattiyhdistysten antamat vaalituet ovat herättäneet runsaasti keskustelua viime aikoina. Lääkäriliitolta ei ole herunut euroja puolueille eikä yksittäisille ehdokkaille. Sen sijaan ehdokkaille on tarjottu tietoa terveyspolitiikasta sekä mahdollisuuksia esittäytyä.
- Lääkäriliitto ei ole tukenut yhtäkään puoluetta eikä ehdokasta yhdessäkään vaalissa, vakuuttaa Lääkäriliiton toiminnanjohtaja
Heikki Pälve
.Kirjallista linjausta liitolla ei ole puolueiden tai ehdokkaiden tukemisesta vaaleissa, mutta lähtökohta on se, ettei rahallista tukea anneta.
- Liiton jäsenet edustavat ja kannattavat montaa eri puoluetta ja olisi jäsenmaksuvarojen väärinkäyttöä lähteä tukemaan yhtä tai paria puoluetta. Sen sijaan on jäsenten edun mukaista, että aktiivisesti yhteiskunnalliseen päätöksentekoon osallistuvat lääkärit ovat tietoisia liiton terveyspoliittisista linjauksista ja keskusteluyhteys heidän suuntaansa on avoin, Pälve sanoo.
Rahallisen tuen sijaan Lääkäriliitto on ollut niin eduskunta- kuin kuntavaaleissakin aktiivisesti mukana koko 2000-luvun järjestämällä keskustelutilaisuuksia sekä jakamalla terveyspoliittista tietoa lääkäriehdokkaille.
Maakunnissa avoimia keskustelutilaisuuksia
Ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja järjestettiin Helsingin yliopistolla avoin keskustelutilaisuus, jossa eri puolueiden lääkäriehdokkaiden oli mahdollisuus osallistua terveyspoliittiseen keskusteluun. Salin täydeltä yleisöä keränneen tilaisuuden jälkeen päätettiin seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä jalkautua myös maakuntiin terveyspoliittisin teemoin.
- Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa olimme aktiivisesti mukana. Järjestimme eri vaalipiireissä yhteensä 12 suurelle yleisölle avointa terveydenhuollon kysymyksiin liittyvää keskustelutilaisuutta, jossa keskustelua veti joku Lääkäriliiton toimiston johdosta. Tilaisuuksissa lääkäriehdokkaiden oli mahdollisuus paneelin kautta esiintyä oman alueensa äänestäjille. Samassa yhteydessä tavattiin paikallisen median päätoimittajia, Pälve kertoo.
Lisäksi Helsingissä järjestettiin kaikille ehdolla oleville lääkäreille oma keskustelutilaisuus, jossa jaettiin terveydenhuollon uudistuksiin ja niiden taustaan liittyvää tietoa. Vuonna 2008 liitto järjesti samanlaisen tilaisuuden kunnallisvaaleissa ehdolla oleville jäsenilleen.
- Ehdokkaat olivat tilaisuuteen erittäin tyytyväisiä ja kokivat sen hyödylliseksi vaalityössään. Vastaava tilaisuus järjestetään varmasti myös tulevien vaalien yhteydessä.
Kaikissa vaaleissa lääkäriehdokkaille on tarjottu mahdollisuus esittäytyä Lääkärilehdessä ja liiton kotisivuilla.