Mihin mennään?
Vuosituhat alkoi talouden kannalta vireänä, noususuhdanne oli hyvässä vauhdissa ja suurin piirtein kaikki talousbarometrit myöskin ennustivat talouskasvun jatkuvan yhtä ruusuisena kuin aikaisemminkin. Tänä keväänä lääkärilakon alkaessa alettiin kuitenkin nähdä jo merkkejä talouden hiipumisesta, joskaan ei vielä puhuttu mistään taantuman tulemisesta. Useimmat ekonomistit povasivat tälle vuodelle jopa neljän prosentin talouskasvua. Ennusteita on sittemmin laskettu reilusti alaspäin ja varsinkin tiistain 11.9.2001 tapahtumat vaikuttavat myöskin meihin ehkä vieläkin ennalta arvaamattomammalla tavalla kuin luullaan. Joka tapauksessa talouskasvu hiipuu loppuvuonna ehkä jonkin verran negatiiviseksikin, emmekä voi olla mitenkään varmoja ensi vuoden talouskehityksestäkään. Kollega Hyppölä käsitteli tällä samalla palstalla koulutusasioita ja olen aivan samaa mieltä päätösten lyhytnäköisyydestä ja siitä, onko mitään järkeä peruskouluttaa joka 100. ikäluokastaan lääkäriksi.
Nousu- ja laskusuhdanteet kuuluvat normaaliin elämään markkinatalousmaissa samoin kuin muissakin maissa. Valtiovallan käytössä olevat vaikutusmahdollisuudet ovat vähentyneet: devalvaatioiden ja revalvaatioiden aika on ohi, mutta finanssipolitiikalla suhdanteisiin pystytään vaikuttamaan edelleenkin. Hyvin toimiva terveydenhuolto ja riittävä sosiaalihuolto korkeatasoisen koulutuksen kanssa muodostavat hyvän puskurin myöskin heikkeneviä talousnäkymiä tai pahimmassa tapauksessa jopa talouslamaa vastaan. On paljon helpompaa ylläpitää motivoitunutta henkilökuntaa riittävin taloudellisin resurssein, kun maksaa ylimääräisiä kustannuksia väestön terveydentilan ylläpitämisestä ja lisääntyvistä työttömyyskustannuksista.
Työvoiman saamiseksi useilla paikkakunnilla maksetaan nykyään lääkäreille sekä perusterveydenhuollossa että erikoissairaanhoidossa erilaisia lisiä yli virkaehtosopimusten. Tässäkin toimii luonnollisesti kysynnän ja tarjonnan laki. Toivottavasti jatkossa heiluriliike yksityisen ja julkisen terveydenhuollon välillä saataisiin vähenemään tai ainakin tasoittumaan. Suurimpana syynä tähän on ollut lyhytnäköisyys sekä säästämisen varjolla suoritetuissa erilaisten etujen poistamisessa että esimerkiksi virkojen jäädyttämisissä. Tulevaisuudessa on entistä tärkeämpää, että lääkärit miettivät erilaisia uusia toimintamalleja sekä perusterveydenhuoltoon että erikoissairaanhoitoon. Vaihtoehtoja löytyy kun niitä aletaan hakea. Ammatinharjoittajana toimiminen onnistunee hyvin perusterveydenhuollossa enkä näe mitään syytä miksi se ei voisi toimia myöskin erikoissairaanhoidossa. Suomalaisten yleisesti hyväksymä verorahoitusjärjestelmä ei myöskään millään tavoin vähennä mahdollisuuksia toimia vaikka äsken mainitulla mallillakaan. Tärkeintä tässäkin on oikeudenmukaisuuden toteutuminen palvelujen saamisessa asuinpaikasta ja varallisuudesta riippumatta.
Jokaisen lääkärin tulee jatkossa varautua entistä enemmän uusiin haasteisiin ja ottaa mahdollisuutena myöskin suorat palkkaneuvottelut työnantajan kanssa miltä pohjalta tahansa. Lääkäriliitto tulee luonnollisesti näissä asioissa antamaan yleisesti asiantuntija-apua, mutta ei voi hoitaa yksittäisiä paikallisneuvotteluja.
Lopuksi haluan antaa vilpittömän tunnustuksen liiton henkilökunnalle ja hallituskollegoille hyvästä yhteistyöstä. Tänä lakkovuonna tietysti operatiiviset asiat ovat olleet päällimmäisinä, mutta kiitettävän paljon on keskusteltu myöskin strategiasta nyt ja tulevaisuudessa toivottavasti vieläkin enemmän.
