Miksi kunnallinen henkilöstöhallinto on niin hankalaa?

Miksi terveydenhuollon työpaikoilla on jatkuvasti sijaistamatonta työtä?

Miksi työpaikoilla on käymättömiä yhteistoimintaneuvotteluja ja pitämättömiä johtoryhmien kokouksia, joissa yhteisiin asioihin voisi osallistua?

Miksi erikoislääkärille tarjotaan säännönmukaisesti uudelle alalle erikoistuessa ensin erikoistuvan palkkaa, vaikka on sovittu toisin?

Miksi vuosia toimineisiin paikallisiin sopimuksiin halutaan kajota ja murskata ne, juuri kun niitä olisi käytettävä entistä enemmän potilaiden hoitamiseksi?

Miksi ensi vuoden talousarvio suunnitellaan kunnissa nollan prosentin kasvulle, vaikka tiedetään, että palkkakustannukset nousevat joka tapauksessa?

Miksi jononpurku unohdetaan ja annetaan jonojen kasvaa? Miksi otetaan mieluummin halvemmat sakot kuin jononpurun kustannukset? Miksi jonoista puhutaan vain operatiivisen toiminnan osalta?

Miksi sovitut asiat eivät pidä ja käydyt neuvottelut eivät tuota tulosta?

Miksi työntekijät kyllästyvät työpaikkaansa ja miksi kymmeniä vuosia samassa työpaikassa olleet kollegat vaihtavat työnantajaa? Miksi joissakin kaupungeissa syntyy joukkopako kunnallisen työnantajan palveluksesta? Miksi uusia luottamusmiehiä on hankala löytää?

Niin. Siksipä siksi. Kollegat turhautuvat työnantajansa velttouteen. Kollegat uupuvat kyvyttömyyteen tehdä päätöksiä. Kollegat alistuvat terveydenhuoltoa ravistelevien uudistuksien sekamelskassa. Useilla alueilla hyvää ja toimivaa perusterveydenhuoltoa romuttava PARAS-hanke ei ole kerinnyt maaliinsa, kun jo suunnitellaan uusia sosiaali- ja terveysalueita. Toimiva terveyskeskushanke on vielä tulossa - tosin sillä välillä on jo tuhottu monta erinomaisesti toimivaa yksikköä "vaikealla" henkilöstöpolitiikalla. Taloudellinen taantuma, suomeksi lama, antaa työnantajalle oikeutuksen rikkoa perussopimuksia. Vai antaako? Olisiko nykyisillä sosiaali- ja terveydenhuollon "alueilla" syytä ryhdistäytyä?