Lehti 1-2: Liitto toi­mii 1-2/2008 vsk 63 s. 82

Myös yksityisten ammatinharjoittajien annettava jälleen toimintakertomus

Laki yksityisestä terveydenhuollosta edellyttää, että terveydenhuollon yritykset ja itsenäiset ammatinharjoittajat toimittavat vuosittain toimintakertomukset lääninhallitukselle.

Edunvalvontatoimiala

Viime vuonna myös yksityiset ammatinharjoittajat antoivat ensimmäisen kerran toimintakertomukset vuoden 2006 tiedoista. Viime vuonna lääninhallituksista lähetettiin kaikille yrityksille erillinen kirje, ohje sekä lomakkeet, mutta isojen läänien itsenäisille ammatinharjoittajille erillistä kirjettä ei lähetetty. Viranomaisten perustelivat tätä mm. valtakunnallisen rekisterin puutteellisilla tiedoilla.

Lääkäriliitto on aktiivisesti peräänkuuluttanut viranomaisilta ohjeistusta nimenomaan yksityisten ammatinharjoittajien osalta. Lääninhallituksista saadun tiedon mukaan Oulun, Lapin ja Itä-Suomen lääninhallitukset lähettävät ensi viikon aikana erikseen kirjeen, ohjeen ja lomakkeen sekä yrityksille että yksittäisille ammatinharjoittajille, mutta Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen läänit lähettävät ne vain yrityksille. Näidenkin läänien ammatinharjoittajat joutuvat kuitenkin antamaan tiedot ja ne toimitetaan vastaavalla tavalla kuin viime vuonna. Toimintakertomusta koskeva ohje ja lomakkeet löytyvät lääninhallituksen nettisivuilta (www.laaninhallitus.fi) viikon 3 alusta lukien.

Lue myös

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030