Lehti 17: Liitto toi­mii 17/2009 vsk 64 s. 1601 - 1602

Paikallinen sopiminen on muutakin kuin säästöistä sopimista

Nykyistä kunnallista lääkärisopimusta tehtäessä poistettiin loputkin rajoitteet paikalliselle sopimiselle, mutta muutoksesta huolimatta paikallisia virkaehtosopimuksia on syntynyt vain muutama. Lääkäriliitossa ihmetellään kuntatyönantajan halukkuutta paikalliseen sopimiseen vasta nyt, kun on tarvetta säästää ja leikata.

Heidi Mäenpää

Kuntatalouden vajotessa yhä synkempiin lukemiin on työnantajan puheissa paikallinen sopiminen alkanut lähes yksinomaan tarkoittaa säästöistä ja leikkauksista sopimista. Tuoreessa Kuntatyönantaja-lehdessä työmarkkinajohtaja

Markku Jalonen

moittii palkansaajajärjestöjä siitä, että ne eivät suostu paikallisiin säästösopimuksiin.

Lääkäriliiton edunvalvontajohtaja

Markku Kojo

ei kritiikkiä niele. Lääkärisopimuksesta 2007-2010 on poistettu kaikki paikallisen sopimuksen sisällölliset rajoitteet sopimuskauden ajaksi, mutta siitä huolimatta paikallisia virkaehtosopimuksia ei ole juuri syntynyt.

- Paikallinen sopiminen on muutakin kuin säästöistä sopimista. On surullista, että työnantaja haluaa edistää paikallista sopimista vain tässä kohtaa, Kojo sanoo.

Jo aiemmin kunnissa on ollut hyvät mahdollisuudet paikalliseen sopimiseen, mutta tällä sopimuskaudella on ensimmäistä kertaa voitu paikallisesti sopia varsinaisen palkan mitoittamisesta lääkärisopimuksessa määritellyn vähimmäistason alle.

Rajoitusten poistojen tarpeellisuus puntarissa

Laajemmalle paikalliselle sopimiselle koettiin olevan tarvetta perusterveydenhuollon uudelleenjärjestämisen takia.

- Listautumismalleihin liittyvien palkkausjärjestelmien kehittämisessä on ollut halukkuutta suoritepainotteisuuden nostamiseen, jolloin palkan kiinteä osa pienenisi. Tällaisessa tapauksessa lääkärisopimukseen kirjattu palkan vähimmäistaso saattaa alittua.

Kojon mukaan on tarpeen pohtia, onko seuraavassa lääkärisopimuksessa tarvetta palata vanhoihin paikallisen sopimisen raameihin, kun tälläkään sopimuskaudella neuvottelut eivät ole johtaneet lopputulokseen.

- Jos kerran mahdollisuutta ei käytetä hyvinäkään aikoina, onko rajoitteiden poistolla todellista merkitystä.

Luottamusmiehet tarvitsevat tiedonsaantioikeudet

Kojo korostaa luottamusmiehen tiedonsaantioikeutta työehdoista paikallisesti sovittaessa.

- Paikallisen sopimisen edellytyksenä on luottamusmiehen oikeus saada laajasti ja ajallisesti kattavasti tietoa palkoista ja kaikista palkan osatekijöistä. Tämä ei valitettavasti toteudu kaikissa työpaikoissa.

Kojo näkee paikallisen sopimisen vahvuudet joustavuudessa sekä mahdollisuudessa huomioida sekä työnantajan että työntekijän tarpeet.

- Paikallisella sopimuksella voitaisiin kehittää sellaisia asioita, joita ei KT:n kanssa ole pystytty sopimaan.

Uusien paikallisten virkaehtosopimusten syntyyn Kojo ei enää usko ennen sopimuksen umpeutumista eli ensi vuoden tammikuuta. Taloudellinen tilanne syrjäyttää kuntien viimeisetkin halut sopia paikallisesti muusta kuin säästöistä.

Jos paikallisista virkaehtosopimuksista kuitenkin neuvotellaan, luottamusmiehen on pyydettävä liitosta allekirjoittamislupa, jos uudet ehdot huonontaisivat sopimusta joltain osin.

- Jos on epävarmuutta sopimuksen laadusta, kannattaa ottaa yhteyttä liittoon avun saamiseksi.

Lomarahan vaihto mahdollinen

Minkäänlaisia paikallisia säästösopimuksia luottamusmiehillä ei ole Jukon ohjeen perusteella lupa tehdä.

Lue myös

- Lääkäreillä on kuitenkin lääkärisopimuksen perusteella mahdollisuus käyttää lomarahojen vaihtamista hyväkseen, jos yksittäinen lääkäri havaitsee sen itselleen edulliseksi ja sopivaksi, Kojo sanoo.

Muut kunnalliset virka- ja työehtosopimukset eivät sisällä mahdollisuutta vaihtaa lomarahoja vapaaksi.

- Työnantajalla on tilanteeseen omat sopeuttamiskeinonsa, jos sinne asti on pakko mennä. n

Ennemmin lyhyt kuin pitkä ja maltillinen

Kunta-alan työmarkkinajohtaja

Markku Jalonen

on korostanut puheissaan tarvetta pitkälle ja maltilliselle työmarkkinasopimukselle. Kunta-alan nykyiset virka- ja työehtosopimukset ovat voimassa tammikuun 2010 loppuun.

Lääkäriliiton edunvalvontajohtaja

Markku Kojo

ei näe syytä lähteä tekemään pitkää sopimusta epävarman taloustilanteen takia. Sen sijaan sopimuksen maltillisuuteen heikko taloustilanne vaikuttanee.

- Korotukset tulevat todennäköisesti olemaan matalampia kuin edellisellä kierroksella.

Kojon mukaan tulevassa ratkaisussa on huomioitava sekä Tehyn pöytäkirja että muiden kunta-alan järjestöjen tavoitteet. Näiden yhteensovittaminen tulee olemaan haasteellista.

- Tehy on jo neuvotellut itselleen yhteensä lähes kolmen prosentin korotuksen vuodelle 2010.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030