Työn kokeminen mielekkääksi on työhyvinvoinnin perusedellytys. Lääkärin keskeinen syy valita ammattinsa on halu auttaa ihmisiä. Tätä kansalaisetkin odottavat ja siksi vastaanotolle pyrkivät. Valitettavasti suurimmassa osassa Suomea lääkärille pääseminen ei ole mitenkään helppoa.

Vastaanottojen sijaan lääkäreitä työllistävät erilaiset paperityöt, joita varten harva meistä on lääkärinopintoihin hakeutunut. Tämä rasittava todistusrumba on huomattu myös julkisuudessa. Minna Lindgren kirjoitti keväällä Helsingin Sanomiin otsikolla "Lääkärin tehtävä on jakaa rahaa" (HS 17.3.2013). Toimittaja kauhistelee, ettei yhteiskunta lääkäreitä sairauden hoitoon tarvitse, vaan erilaisten todistusten ja lausuntojen kirjoittamiseen.

Anamneesin ottaminen, statuksen tekeminen, tarvittaviin tutkimuksiin ohjaaminen ja hoidon määrääminen ovat perinteistä lääkärin työtä. Aikoinaan tästä toiminnasta kirjattiin muistiin vain pääkohdat. Nykyisin lainsäädäntö edellyttää, että lääkärin työ dokumentoidaan huomattavasti yksityiskohtaisemmin ja kaikki päätöksentekoon vaikuttavat asiat kirjataan potilasdokumentteihin. Tämä asettaa vaatimuksia niin kirjaamiseen tarvittavan työajan kuin siihen käytettävien työvälineidenkin suhteen.

Suurin osa lääkäreistä kirjoittaa lausuntoja työkyvyttömyyden aikaista työstä poissaoloa varten. Toisin kuin monissa muissa maissa, Suomessa sairauslomatodistus pitää hakea lääkäriltä jo ensimmäisestä poissaolopäivästä. Näin varhaisessa vaiheessa työkyvyttömyys on usein ensisijaisesti potilaan kokemus eikä sitä objektiivisesti voi todentaa. Miksi lääkärin pitää todistaa potilaan tuntemus sen sijaan, että työntekijän sanaan uskottaisiin työpaikalla? Todistuksen hakeminen voi olla ainoa syy lääkärin vastaanottoon, mikä on suoranaista lääkärin työajan ja ammattitaidon tuhlaamista.

Lääkäreillä on koulutukseensa perustuen tärkeä rooli arvioida, kuka on sairautensa vuoksi oikeutettu etuisuuksiin, ja antaa niihin oikeuttava lausunto. Viime aikoina nämä lääkärinlausuntoa edellyttävät tilanteet ovat lisääntyneet, ja samalla ovat kasvaneet lääkärin kirjalliset työt. Onko varma, että kaikki lausunnot ovat täysin tarpeellisia ja pitääkö lausunnon allekirjoittajan olla aina lääkäri?

Luottamus lääkäreihin voi heijastua jopa tilanteisiin, joihin lääkärinkään ammattitaito ei riitä. Vaikka terveyttä ja toimintakykyä tutkitaan vastaanotolla suhteellisen luotettavasti, tulevaisuuden näkeminen ei onnistu lääkäriltäkään. Henkilön terveyttä ja kykyä tehdä työtä, ajaa autoa tai käsitellä asetta voidaan arvioida, mutta tämä lausunto ei ole tae turvallisuudesta tulevaisuudessa. Siihen tarvitaan muita, terveydenhuollon ulkopuolisia toimenpiteitä.

Maallikot arvostavat lääkärin mielipidettä, mikä joskus saa aikaan surkuhupaisiakin seuraamuksia. Lääkäriä vaaditaan lausumaan kirjallinen mielipiteensä asioista, jotka eivät kuulu lääketieteen piiriin. Lääkärin etiikka velvoittaa meitä pysymään oman ammattitaitomme rajoissa. Siitä huolimatta asiakas saa usein tahtonsa läpi ja lääkäri joutuu antamaan lausuntonsa tilanteissa, jotka olisi pitänyt sopia suoraan ilman välikäsiä.

Toimittaja Minna Lindgren yhtyy juttunsa lopussa Lääkäriliton suositukseen. Vähennetään turhaa paperityötä ja annetaan lääkäreiden keskittyä enemmän omiin töihinsä, joista tärkein on potilaan hoitaminen. Tätä edellyttää lääkäreiden oma työhyvinvointi.