Suomen Lääkäriliiton suositus terveydenhuollon hallinnon järjestämisestä ja lääkärien virkarakenteista

1. Suosituksen tausta

Muutokset terveydenhuollossa ovat nopeutuneet jatkuvasti

Suomen terveydenhuolto on kokenut suuria muutoksia erityisesti 1990-luvulla. Kansanterveyslain (1972) myötä terveyskeskusjärjestelmä kehittyi hitaasti ja vakaasti ja saatiin valmiiksi 1980-luvun loppupuolella. Samanaikaisesti terveyskeskusjärjestelmän luomisen kanssa järjesteltiin pala palalta myös erikoissairaanhoitoa uudelleen 1980-luvun aikana. Uudelleenjärjestelyjen ja kehittämisen seurauksena lakkautettiin tai siirrettiin muihin tehtäviin mm. entiset tuberkuloosisairaalat ja toteutettiin mielisairaanhoidon puolella ylimääräisen laitoskapasiteetin purku ja aloitettiin avohoitojärjestelmien kehittäminen.

Vuoden 1991 alusta voimaan tullut erikoissairaanhoitolaki muutti kerralla hyvin voimakkaasti erikoissairaanhoidon hallinnon järjestelyjä, kun maahan perustettiin aikaisempien vajaan 100 erikoissairaanhoidon alueella toimineen kuntainliiton sijaan 21 sairaanhoitopiiriä.

Vuoden 1993 alusta toteutettiin valtionosuusuudistus. Sen yhteydessä siirryttiin kustannusperusteisesta laskennalliseen, ennalta määrätyn suuruiseen ja "korvamerkitsemättömään" valtionosuuteen, joka suoritetaan tuottajien sijasta suoraan peruskunnille. Tämä yhdessä samanaikaisesti syvenneen laman kanssa on parissa vuodessa muuttanut koko terveydenhuollon rakenteita ja toimintoja ehkä enemmän kuin edellä mainitut kansanterveyslaki ja erikoissairaanhoitolaki yhteensä saivat aikaan. Lisäksi terveydenhuoltoon tuotiin jo ennen valtionosuusuudistusta ja laman alkua uusia johtamisjärjestelmiä, joissa päätösvaltaa on delegoitu toiminnasta vastuussa oleville virkamiehille.

Terveydenhuollossa tapahtuneet muutokset ovat kiihdyttäneet muutosprosessia, josta on tullut jatkuva. Suomen Lääkäriliiton aloitteesta maassa on käynnistynyt keskustelu terveydenhuollon rahoitusjärjestelmien tulevista muutostarpeista.

SLL:n virkarakennesuositus 1989

Suomen Lääkäriliitto on toimintansa aikana aina ottanut aktiivisesti kantaa terveydenhuollon hallintoon ja terveydenhuollon alueen virkarakenteisiin. Liiton hallitus asetti helmikuussa 1985 työryhmän, jonka tehtävänä oli määritellä liiton virkarakennetavoitteet ottaen huomioon mm. eri sairaalatyypit ja terveyskeskukset. Työryhmä sai työnsä valmiiksi helmikuussa 1987. Muistiosta pyydettiin lausuntoja liiton alaosastoilta, paikallisosastoilta ja ns. päälausunnonantajajärjestöiltä. Koska samanaikaisesti tapahtui jo edellä kuvattuja muutoksia, hallitus päätti vuonna 1989, että muistio täytyisi ajanmukaistaa johtuen alueella tapahtunutta kehitystä ja erilaisten uusien johtamisjärjestelmien käyttöönoton muuttamaa todellisuutta vastaavaksi.

Terveydenhuollon virkarakennesuositus hyväksyttiin liiton hallituksessa 5.10.1989 ennen erikoissairaanhoitolain voimaantuloa. Suositus tehtiin olemassa olleista tosiasioista lähtien. Heti edessä olevien suurten muutosten johdosta se oli jo valmistuessaan osin vanhentunut.

SLL:n linjaukset terveydenhuollon hallinnossa 1992

Toimintojen yhdistäminen peruskunnissa terveyskeskuksen ja sosiaalitoimen välillä lisääntyi 1990-luvulle tultaessa. Myös sairaanhoitopiirit ovat läpikäyneet voimakkaita muutoksia koko erikoissairaanhoitolain ajan. Hallitus hyväksyi 11.6.1992 Lääkäriliiton linjaukset terveydenhuollon hallinnon kysymyksissä vastaamaan tapahtuneita muutoksia.

Uuden suosituksen tarve

Loppuvuodesta 1993 todettiin tarpeelliseksi uudistaa liiton virkarakenteita koskeva suositus. Vuoden 1994 toimintasuunnitelman mukaan tarkistetaan ja tarvittaessa uusitaan hallituksen vuoden 1989 vahvistama terveydenhuollon virkarakennesuositus osana terveyspoliittista toimintaa.

Suosituksen käsittely liitossa

Terveyspoliittinen valiokunta käsitteli terveydenhuollon virkarakennesuositusta ja liiton linjauksia terveydenhuollon hallinnon kysymyksissä useissa kokouksissa loppuvuodesta 1993. Valiokunta katsoi, että vuoden 1989 virkarakennesuositus ei ole enää ajan tasalla. Terveydenhuoltoon kohdistuneiden nopeiden muutosten vuoksi ei katsottu tarkoituksenmukaiseksi laatia yksityiskohtaisia organisaatiomalleja tai virkanimikkeitä. Tämän sijaan päätettiin kehittää vuonna 1992 hyväksytyn linjauspaperin mukainen suositus, jossa virkarakenteisiin otetaan joustavasti kantaa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut selvityksen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja koskevasta lainsäädännön uudistustarpeesta. Koska maassa joka tapauksessa on syntymässä keskustelua perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistämisestä toiminnalliseksi kokonaisuudeksi, tulee Lääkäriliiton varautua myös tätä koskeviin kannanottoihin. Samoin tulee varautua terveydenhuollon rahoitusjärjestelmää koskeviin uusiin muutoksiin.

2. Yleiset linjaukset terveydenhuollon hallinnon kehittämisessä

Seuraavat linjaukset koskevat kaikkea terveydenhuoltoa järjestämistavasta riippumatta.

Potilaiden tarpeista asiantuntemuksen korostamiseen ja byrokratian vähentämiseen

Terveydenhuollon hallinnon järjestämisessä tulisi aikaisempaa selvästi enemmän lähteä potilaiden tarpeista ja ottaa huomioon terveydenhuollon palvelujen käyttäjien asiakasnäkökulma. Tämä tuo automaattisesti mukaan terveydenhuoltoon ja sen hallintoon parhaan mahdollisen asiantuntemuksen. Hallinto tulee silloin sidotuksi varsinaiseen terveydenhuollon perustehtävään eikä se jää irralliseksi byrokraattiseksi koneistoksi, jollaiseksi se aikaisemmin usein muodostui.

Riittävät väestöpohjat palveluorganisaatioille

Terveydenhuollon organisaatiota kehitettäessä tulisi kustannusvastuun perustua riittävän suurille väestöpohjille ja kestävälle taloudelliselle kantokyvylle. Tavoitteena tulee olla, että paras asiantuntemus palvelee tasa-arvoisesti kaikkia suomalaisia ja että järjestelmät pystytään luomaan toimiviksi ja taloudellisiksi.

Paikalliset olosuhteet huomioon

Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa erilaisten mallien muodostamisen erilaisista paikallisista olosuhteista ja tarpeista lähtien. Hallintomallia muodostettaessa tulee lähteä siitä, että hallinnosta tehdään mahdollisimman kevyt ja vähäportainen. Lisäksi päätösvalta tulee viedä sille tasolle, missä on terveydenhuollon palvelujen tuotantovastuu.

Terveydenhuollon kokonaisbudjetti priorisoinnin perusta

Lääkäriliitto näkee tärkeänä, että muodostetaan hallinto sitten minkälaiseksi tahansa, sen tulee mahdollistaa terveydenhuollon kokonaisbudjetin tarkasteluun perustuva priorisointi sekä paikallisella, alueellisella että valtakunnallisella tasolla. Vain täten pystytään myös jatkossa arvioimaan olemassa olevien järjestelmien taloudellisuutta ja toimivuutta ja tekemään vertailuja myös erilaisin rahoitusjärjestelyin toteutettaviin terveydenhuoltojärjestelmiin. Terveydenhuollon menoja on pystyttävä tarkastelemaan erillisinä sosiaalimenoista sekä kunnallisella että valtakunnallisella tasolla.

Lääkärintyön ammatillinen itsenäisyys

Lääkärin tehtävä on koulutuksensa mukaisesti päättää potilaan diagnoosista, hoidosta ja kuntoutuksesta. Tätä edellyttää myös 1.7.1994 voimaan tullut laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä. Lain 22 pykälä:n mukaan lääkäri päättää potilaan tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen liittyvästä hoidosta. Lääkärin tulee myös voida pitää organisaatiossa huolta siitä, että asianmukainen hoito toteutuu. Terveydenhuollon hallintoa kehitettäessä pitää jatkossakin huolehtia siitä, että kansanterveystyön ja erikoissairaanhoidon sisällöstä vastaavana johtajana toimii johtava lääkäri. Johtava lääkäri vastaa jatkossakin potilaiden hoidon yleisjärjestelyistä terveyskeskuksissa ja sairaaloissa. Myös niissä tilanteissa, joissa hallinto on järjestetty kuntatasolla yhdessä sosiaalitoimen kanssa ja lääkärillä on muun koulutuksen saaneita esimiehiä, ei potilaan hoitoa koskevia määräyksiä voi antaa muu kuin lääkäri.

Terveyskeskuksissa tulee huolehtia siitä, että kansanterveyslain 17 pykälä:n mukaisella terveyskeskuksen vastaavalla lääkärillä on myös käytännössä mahdollisuudet toteuttaa eri laeissa määrättyjä tehtäviä siten, että niiden hoito ei ole ristiriidassa organisaation muun johtamisjärjestelmän kanssa.

Edelleen tulee huolehtia siitä, että erikoissairaanhoidossa vastuu potilaan hoidosta kuuluu erikoissairaanhoitolain määräysten mukaisesti erikoisalan ylilääkärille.

Näin turvataan myös yksittäisten terveyskeskuksissa ja sairaaloissa työskentelevien lääkärien työn ammatillinen itsenäisyys potilashoidon parhaaksi.

Asiantuntemuksella laadukkaita ostopalveluja

Ostopalvelutoiminnan merkitys terveydenhuollon järjestämistapana on jatkuvasti lisääntymässä. Tämän hallinnoimisessa tulee huolehtia riittävän lääkäriasiantuntemuksen käyttö niin ostaja- kuin tuottajaorganisaatiossa. Ilman sitä ei jatkuva laadun arviointi, sen varmennus ja parantaminen onnistu.

3. Linjaukset kansanterveystyön hallinnossa

Tulosvastuu

Lääkäriliitto kannattaa terveydenhuollon hallinnon rationalisointia ja toimintojen järjestämistä selkeään johtamisvastuuseen perustuen.

Lääkäriliiton mielestä ei ole järkevää yhdistää sosiaali- ja terveydenhuollon hallintoa tai toimintoja. Sillä ei välttämättä saada aikaan edes tarpeellisenkaan yhteistyön syntymistä varsinaisessa asiakas/ potilastyössä olevien työntekijöiden kesken eikä säästöjä ole pystytty osoittamaan. Jatkossakin pitäisi pystyä säilyttämään terveydenhuollon kokonaisuus siten, että terveydenhuollolla on esimerkiksi oma budjettinsa ja terveydenhuollon kustannuksia pystytään vertailemaan kuntien välillä ja kunnan sisällä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintojen kehittämisessä huomattavasti tärkeämpänä on pidettävä varsinaista työntekijätasolla tapahtuvaa yhteistyön parantamista kuin hallintojen pakkoyhteenliittämistä.

Terveydenhuollon kokonaisuus kuntatasolla

Kaikesta huolimatta on mahdollista, että paikallisista olosuhteista johtuen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintoja yhdistetään hallintojen tai toimintojen tasolla. Tällöin organisaatio tulee toteuttaa siten, että terveydenhuollolle taataan itsenäinen toimivalta ja riittävät vaikutusmahdollisuudet. Asioita tulee pystyä käsittelemään siten, että terveydenhuollon kokonaisuus kuntatasolla niin toiminnallisessa kuin taloudellisessa mielessäkin on selkeästi rajattu. Lisäksi terveydenhuollon johtaville viranhaltijoille tulee taata mahdollisuus esittää asiat suoraan päättäville luottamusmieselimille.

Mikäli sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnat järjestetään kunnassa yhdessä ja alueelliselta pohjalta (kaupunginosittain/kylittäin/postipiireittäin) kunnan sisällä, Lääkäriliiton mielestä on viisainta pitää sosiaali- ja terveydenhuolto hallinnollisesti toisistaan erillään näillä tasoilla. Sen sijaan käytännön yhteistyön kehittämistä Lääkäriliitto pitää erittäin tärkeänä.

Lääkärijohtajuus

Terveydenhuollon rahavirrat määräytyvät tehokkaassa toiminnassa ensisijaisesti yksittäisten lääkärien potilaidensa hoidossa tekemien hoitopäätösten ja toimenpiteiden seurauksena. Näin ollen lääkärin toimiminen hallinnosta vastaavana on ainoa järkevä kyseeseen tuleva malli. Tämä on korostunut valtionosuusuudistuksen myötä. Lama on edelleen vahvistanut tätä asiaa. Lääkärintyötä tekevillä tulee olla sekä ammatillisessa että hallinnollisessa mielessä esimiehenä lääkäri, joka pystyy työn sisältöä arvioiden tekemään mahdolliset taloudesta johtuvat rajaukset toiminnalle.

Tulosyksikkö/itsenäisyys

Muodostettaessa tulosalueita/yksikköjä/vastuualueita terveyskeskuksiin, tulee sairaanhoidon/terveydenhoidon yksikköjen toimia lääkärijohtoisina kaikilla niillä alueilla, joissa lääkäreitä työskentelee. Lisäksi tulosyksiköillä tulee olla itsenäinen toimintavalta vastuulleen annetun sairaanhoidon/ terveydenhoidon toteuttamisessa. Tulosalueen/tulosyksikön johtajalle tulee delegoida riittävä päätösvalta mm. henkilöstön valinnassa ja palkkauksessa vaikuttamismahdollisuuksissa. Suurin osa Suomen terveyskeskuksista on kooltaan hyvin pieniä. Tulosvastuuta ei ole järkevää viedä liian pienten yksikköjen tasolle.

Erikoissairaanhoidon järjestäminen terveyskeskustoimintana

Useissa suurissa terveyskeskuksissa toteutetaan myös erikoissairaanhoidon tehtäviä. Viime aikoina on erityisesti ollut esillä psykiatrian palvelujen eri asteinen toteuttaminen terveyskeskuksissa. Erikoisalakohtaisten palvelujen korkea laatutaso ja erikoisalan riittävä itsenäisyys on turvattava mm. huolehtimalla myöhemmin esitettävän virkarakenteen toteuttamisesta siten, että erikoisalan toimintoja johtaa erikoisalan ylilääkäri.

Lääketieteellisten päätösten toimeenpano

Terveyskeskuksissa on edelleen esiintynyt ongelmia siitä, tuleeko hoitohenkilökunnan huolehtia lääkärin antamien määräysten toteuttamisesta. Selkeyden vuoksi sääntöihin on viisainta jatkossakin vaatia määräykset siitä, että hoitohenkilökunta huolehtii lääkärin antamien määräysten mukaan potilaiden/asiakkaiden terveyden-/sairaanhoidosta.

4. Linjaukset erikoissairaanhoidon hallinnossa

Tulosvastuullinen johtamisjärjestelmä

Lääkäriliitto kannattaa erikoissairaanhoidon hallinnon edelleen rationalisointia ja samanaikaisesti toteutettavaa toimintojen järjestämistä tulosvastuulliseen johtamisjärjestelmään perustuen.

Kevyt hallintorakenne keskushallintoon

Sairaanhoitopiirin/erikoissairaanhoidon kuntayhtymän tehtävänä on erikoissairaanhoitolain mukaan erikoissairaanhoidon palvelujen järjestäminen. Sairaanhoitopiirin hallinto tulee järjestää siten, että kaikilla tasoilla on riittävää, vain lääkäreillä olevaa, erikoissairaanhoidon asiantuntemusta.

Sairaanhoitopiirin hallinto tulee järjestää siten, että keskushallinto on hyvin kevyt ja vastaa ensisijaisesti erikoissairaanhoidon suunnittelusta ja koordinoinnista piirin sisällä. Voimavarojen hankinnan koordinointi kuuluu keskushallinnolle. Varsinaisessa voimavarojen hankinnassa korostuu kuitenkin jatkossa palveluja tuottavien yksiköiden rooli, olivatpa ne sitten yksittäisiä sairaaloita tai niiden alayksikköjä.

Lääkinnällisen toiminnan koordinaatio keskushallinnossa

Sairaanhoitopiirin keskushallinnossa tulee olla lääkärivirkamies, joka vastaa erikoissairaanhoidon tehtävien suunnittelusta ja koordinoinnista ja päättää kiistatapauksissa viimekädessä yksittäisen potilaan hoidon järjestelyistä niin sairaanhoitopiirin sisällä kuin ulkopuolellakin. Tällä ei kuitenkaan saa rajata yksittäisen lääkärin päätösvaltaa varsinaisessa potilaan hoidossa.

Tulosyksikkö/itsenäisyys

Erikoissairaanhoidossa sairaanhoidollisen yksikön johtajana tulee olla lääkäri, jaetaanpa toiminta sitten vastuualueisiin, tulosalueisiin, tulosyksikköihin tai vastuuyksikköihin. Luonnollisin tulosyksikkö erikoissairaanhoidossa on yleensä klinikka/erikoisala. Tulosalue/ tulosyksikköjako tulee kuitenkin suorittaa paikallisiin olosuhteisiin soveltuvalla tavalla ja siinä voidaan käyttää myös ns. blokkijärjestelmää (useiden erikoisalojen yhteinen tulosyksikkö), mikäli siitä paikallisesti saavutetaan yksimielisyys erikoisalojen välillä. Blokin koostumuksen tulee tällöin muodostaa toiminnallinen kokonaisuus, joka tuottaa synergiaetua.

Tulosvastuu

Tulosyksiköillä tulee olla itsenäinen toimintavalta vastuulleen annetun sairaanhoidon toteuttamisessa. Tulosyksikön johtajalle tulee delegoida riittävä päätösvalta mm. henkilöstön valinnassa ja palkkaukseen vaikuttamisessa. Mikäli tulosjohtamista viedään tulosyksikkötasoa pienempiin yksikköihin, sairaanhoidon vastuuyksiköitten johtajiksi tulee määrätä aina lääkäreitä.

5. Linjaukset terveyskeskusten virkarakenteissa

Terveyskeskuksen johtaja on johtava lääkäri. Terveyskeskusten lääkärikunnan muuta virkarakennetta mietittäessä on huomioitava, että terveyskeskustoiminta on koko maassa siirtymässä väestövastuuperiaatteella toimivaan omalääkärijärjestelmään. Kyseinen toiminta voidaan järjestää paikallisista olosuhteista riippuen hyvin monella tavalla. Näin ollen virkarakenteiden on sovelluttava kaikkiin paikallisiin järjestelmän toteuttamistapoihin. Järjestelmän myötä tulosvastuu tulee siirtymään vähitellen lähemmäs yksittäistä väestövastuullisesti toimivaa lääkäriä ja näin ollen moniportaisen hierarkian tarve tulee vähenemään.

Kliinisen työn asema

Terveyskeskuksissa valtaosa työpanoksesta käytetään jatkossakin kliiniseen työhön. Tästä syystä tehokkaan toiminnan takaamiseksi ei niissä ole syytä pyrkiä järjestelmään, jossa lisätään sellaisten hallinnossa toimivien henkilöiden määrää, jotka ovat kokonaan irti kliinisestä työskentelystä.

Nimikkeet

31.1.1994 terveyskeskuksissa käytettiin ainakin seuraavia nimikkeitä: johtava ylilääkäri, ylilääkäri, johtava lääkäri, apulaisylilääkäri, vastaava lääkäri, osatoiminnoista vastaava lääkäri, erikoislääkäri, terveyskeskuslääkäri, orientoivan vaiheen apulaislääkäri. Näitä nimikkeitä tultaneen orientoivan vaiheen apulaislääkärin nimikettä lukuunottamatta jatkossakin käyttämään. Jatkossa voitaisiin kuitenkin miettiä harvempien nimikkeiden käyttöä. Samassa yhteydessä tulisi uudistaa koulutuksessa olevien lääkärien nimikkeistö.

Ylilääkärinimike on oltava ainakin niillä erikoislääkäreillä, jotka toimivat erikoisalan esimiehenä tai johtavat toimintaa tai toimintayksikköä.

Palkkausjärjestelmiä on jatkossa kehitettävä siten, että ne huomioivat riittävässä määrin työn vastuullisuuden ja tuloksellisuuden virkanimikkeistä riippumatta.

Erikoissairaanhoito terveyskeskuksessa

Kuten sairaanhoitopiireissä myös terveyskeskuksissa toteutettavan erikoissairaanhoidon johdossa on oltava pääsääntöisesti alan ylilääkäri. Suurissa yksiköissä saatetaan erikseen tarvita tulosjohtajana toimivaa erikoisalan johtavaa lääkäriä. Aina kun on kyse erikoisalan työryhmän toiminnasta, jossa on useita lääkäreitä, yksikön esimiehenä toimii ylilääkäri.

Väestövastuu

Terveyskeskusten siirtyessä väestövastuulliseen toimintaa, jolloin omalääkäreinä toimivat terveyskeskuslääkärit entistä enemmän vastaavat kaikista toimintasektoreista, ei jatkossa ole tarvetta entisessä määrin perustaa sellaisia virkanimikkeitä, joiden tehtävänä on vain tietty toimintasektori.

6. Linjaukset erikoissairaan- hoidon virkarakenteista

Erikoissairaanhoitolain myötä on poistunut lainsäädännöllinen peruste jakaa sairaaloita yliopistollisiin keskussairaaloihin, keskussairaaloihin, aluesairaaloihin, keskusmielisairaaloihin ja muihin mielisairaaloihin. Voimassa oleva lainsäädäntö määrittelee sairaalanimikkeinä ainoastaan Helsingin yliopistollisen keskussairaalan, yliopistollisen sairaalan, sairaalan ja valtion mielisairaalan. Käytännössä kuitenkin osa vanhoista sairaaloiden nimikkeistä edelleen säilynee käytössä. Aikaisemmin muotoutuneita hoidonporrastusjärjestelmiä tullaan myös edelleen noudattamaan. Jako perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja erityistason erikoissairaanhoidon välillä ei kuitenkaan enää ole hallinnollinen, vaan ensisijaisesti toiminnallinen. Sama tuottajaorganisaatio voi toimia porrastuksen eri tasoilla.

Virkanimikkeet

Erikoissairaanhoidossa käytetään tällä hetkellä ainakin seuraavia virkanimikkeitä:

johtajaylilääkäri, johtava ylilääkäri, johtava lääkäri, hallintoylilääkäri, ylilääkäri, osastonylilääkäri, hallintolääkäri, hallinnollinen apulaisylilääkäri, apulaisylilääkäri, osastonlääkäri, avohoidon erikoislääkäri, erikoislääkäri, apulaislääkäri ja orientoivan vaiheen apulaislääkäri. Samoja nimikkeitä tultaneen käyttämään jatkossakin orientoivan vaiheen apulaislääkäriä lukuunottamatta. Jatkossa voitaisiin kuitenkin miettiä harvempien nimikkeiden käyttöä. Samassa yhteydessä tulisi uudistaa koulutuksessa olevien lääkärien nimikkeistö.

Erikoisalan ylilääkärit

Perinteisesti Suomen erikoissairaanhoidossa on jokaisen kliinisen pääerikoisalan osalta ollut voimassa suositus, jonka mukaan ensimmäisen viran nimikkeenä jokaisella erikoisalalla tulee olla ylilääkäri. ETA-ratkaisun myötä 1.1.1994 Suomessa siirryttiin järjestelmään, jossa meillä on vain erikoislääkäreitä, joilla on eripituinen koulutus. Asetus erikoislääkärin tutkinnosta ei enää tunne suppean alan erikoislääkäreitä.

Ylilääkärinimike on oltava ainakin niillä erikoislääkäreillä, jotka toimivat erikoisalan esimiehenä tai johtavat toimintaa tai toimintayksikköä.

Palkkausjärjestelmiä on jatkossa kehitettävä siten, että ne huomioivat riittävässä määrin työn vastuullisuuden ja tuloksellisuuden virkanimikkeistä riippumatta.

Liitto katsoo, että ammatillinen esimiesvastuu erikoisalalla voidaan määrätä ainoastaan ylilääkäreille tai osastonylilääkäreille niissä sairaaloissa/avohoitoyksiköissä, joissa näitä nimikkeitä käytetään.

Ammatillinen esimies - ylilääkäri

Kuten hallinnon linjauksissa todettiin, voidaan erikoissairaanhoidon organisaatioita järjestellä ns. blokkijärjestelmän muodossa (useita erikoisaloja koskeva yhteinen hallinto). Virkanimikkeiden osalta blokkijärjestelmässä tulee kuitenkin huomioida, että edellä olevan mukaisesti lääketieteen kliinisellä erikoisalalla on ylilääkäri, joka vastaa oman erikoisalansa toiminnasta ja toimii alalla toimivien muiden lääkärien ammatillisena esimiehenä. Ammatillisen esimiehen tehtäviä ei näissäkään tilanteissa voida määrätä osastonlääkäreille tai erikoislääkäreille.

Minkälaisia nimikkeitä jatkossa tullaan käyttämään erikoissairaanhoidossa esimerkiksi sairaaloiden johdossa tai tulosyksikköjen johdossa tai blokkien johdossa olevista ylilääkäreistä, jää jatkossa aikaisempaa enemmän paikallisen tason päätettäväksi.

Palkkausjärjestelmän tulee olla sellainen, että se riittävässä määrin ottaa huomioon työn vaativuuden ja tuloksellisuuden virkanimikkeistä riippumatta. Täten palkkausjärjestelmiä tulee kehittää sellaisiksi, että pelkästään palkkauksellisista syistä ei ole tarvetta käyttää tiettyjä virkanimikkeitä.

Erikoissairaanhoito erikoissairaanhoitoa järjestäjästä riippumatta

Jatkossa saatetaan enenevässä määrin siirtää perinteisiä erikoissairaanhoidon toimintoja peruskuntien tai kansanterveystyön organisaatioiden tehtäviksi. Järjestäjästä riippumatta edellä olevat periaatteet ovat voimassa niin hallinnon kuin virkarakenteidenkin osalta.

7. Periaatteiden soveltaminen muilla sektoreilla

Periaatteelliset kannanotot on tehty ajatellen ensisijaisesti kuntasektorin julkista terveydenhuoltoa.Periaatteelliset kannanotot ovat kuitenkin sellaisenaan sovellettavissa esim. valtion järjestämään terveydenhuoltoon niin hallintomallien kuin virkarakenteiden osalta.

Yksityisen sektorin terveydenhuoltoon suositusta voidaan käyttää soveltuvin osin niin hallinnon kuin virkarakenteidenkin osalta. Virkarakenteita mietittäessä yksityisellä sektorilla tulee kuitenkin yksiselitteisesti päättää, toimivatko lääkärit työsuhteisina vai vapaina ammatinharjoittajina ja täten yrittäjäasemassa.