Tarvitaanko aluepolitiikkaa terveydenhuollossa?

Muutama viikko sitten toimittaja kierteli televisiokameran kanssa pitkin Marian sairaalan ahtaita käytäviä ja haastatteli odottavia potilaita. Odotusajat olivat käsittämättömiä. Lääkärit ja hoitajat työskentelivät asiallisesti ja rauhallisesti. Seuraavana aamuna käytiin keskustelua tilanteeseen johtaneista syistä ja haettiin ratkaisuja. Erääksi syyksi esitettiin helsinkiläisten vääristynyttä tapaa käyttää erikoissairaanhoidon palveluita. Kukaan ei vaatinut todellista aluepolitiikkaa, joka tukisi ihmisten toimeentuloa muualla kuin ruuhka-Suomessa tai muutamassa kasvukeskuksessa.

Edellinen suuri selvitystyö tehtiin Helsingin terveydenhuollossa. Suurten yksikköjen perustaminen ja niihin keskittäminen ei näytä ratkaisseen mitään, pikemminkin päinvastoin. Rahaa kuluu samaan tahtiin, palvelutaso heikkenee ja potilaat tuntevat itsensä huonosti kohdelluiksi. Suomalainen potilas valittaa järjestelmästä sangen harvoin. Potilaat ovat kiitollisia saatuaan hoitoa.

Seuraava selvitysoperaatio on alkamassa. Mitä ilmeisimmin jonkinlaisena johtoajatuksena siinäkin on toimintojen keskittäminen ja yksikkökoon kasvattaminen. Palveleeko keskittäminen harvaanasuttuja seutuja? Peruspalveluiden saaminen lähellä asuinpaikkaa on suomalaisen potilaan oikeus, silloin kun kansalaisten tasa-arvo pidetään mielessä. Meillä on varmasti liikaa sairaanhoitopiirejä, joten pienimpien sulattaminen yhteen ja toimintojen rationalisointi ovat paikallaan. Muutaman lääkärin terveyskeskukset ovat haavoittuvia. Mutta pelkkä yhteen liittäminen ei tuo asiaan ratkaisua, vaan tarvitaan myös porkkana lääkärimiehityksen säilyttämiseksi. Paras porkkana lienee kunnolliset työolosuhteet ja työmäärän kohtuullistaminen - ja se taas onnistuu vain riittävällä miehityksellä.

Tarvitsemme aluepolitiikkaa myös terveydenhuollossa. Pienten kuntien on yhdistettävä voimavarojaan, jotta pärjätään nykyisessä tilanteessa. Perusterveydenhuolto jää nykyisin häviäjän osaan, jos kunnanjohto ei osaa ja pysty hallitsemaan tilannetta. Sairaala kehittää toimintojaan ikään kuin liikelaitoksena ja sanelee helposti perusterveydenhuollolle ehtonsa. Kun nyt siirrytään myymiseen ja tuottamiseen ilman kokonaisstrategiaa, tuloksena on varsin kummallinen yhtälö. Sairaalassa tuotetaan omistajakunnille palveluita, jotka sairaala itse pitää tarpeellisina ja muu jää syrjään tai siirretään perusterveydenhuollon niskoille. Samalla ryhdytään myymään palveluita ruuhka-Suomen kunnille. Tarvitsemme paikallisen koordinoijan, joka voi olla kokeneen osaavan lääkärin johtama ostajaorganisaatio.

Tulevia muutoksia pohdittaessa pääkaupunkiseudun ongelmat eivät toivottavasti peitä alleen maan muiden alueiden problematiikkaa, joka onkin aivan erilaista kuin tiheään asutuilla seuduilla. Elämisen mahdollisuudet on säilytettävä joka puolella Suomea. Tarvitaan työtä ja palvelujärjestelmä, jonka mahdollistaa ihmisten normaalin elämän myös harvaan asutulla seudulla. Pelkkä rahan sijoittaminen terveydenhuoltoon ei ole ratkaisun avain, vaan jatkossa tarvitaan oikeaa aluepolitiikkaa. Voisimme ottaa oppia Norjasta, jossa sekä palkkauksessa että verotuksessa huomioidaan äärialueet ja tuetaan ihmisten asumista näillä seuduilla.