Teleopetus terveydenhuollossa

Teleopetus on Suomessa melko uusi käsite. Medline-tietokanta luettelee noin 60 tällä vuosikymmenellä julkaistua artikkelia hakusanalla "distance learning". Kirjallisuuden tarkastelu herättää kysymyksen, onko teleopetus sama asia kuin etäopetus vai jotakin muuta.

Monessa artikkelissa on arvioitu etäopetuksen vaikuttavuutta käytettäessä kirjallista materiaalia, jota on jaettu opintoryhmille. Viime aikoina oli julkaistu raportteja CD-levyistä, joihin on talletettu opintomateriaalia, ja opiskelijat ovat sitten omin päin saaneet tutustua interaktiivisesti tietokoneen avustuksella tarjottuun aineistoon. Vain muutama julkaisu käsittelee tilanteita, joissa on käytetty kahdensuuntaista videokonferenssitekniikkaa (two-way interactive video TWIW tai two-way interactive television IATV) (1). Teleopetuskäsitettä olisikin syytä rajoittaa tilanteisiin, joissa on aitoa vuorovaikutusta eri toimintayksiköiden välillä.

TELEOPETUS JA TELELÄÄKETIEDE

Teleopetus on parhaimmillaan kahdensuuntaista vuorovaikutusta, jossa ääni ja kuva yhdistyvät. Teleopetus kuuluu jopa telelääketieteeseen määritelmän mukaan. Van Goor and Christensen ovat 1992 esittäneet määritelmän, jonka mukaan telelääketieteellä tarkoitetaan "potilaiden tutkimista, seuraamista ja hoitamista, sekä potilaiden ja hoitohenkilökunnan kouluttamista käyttäen järjestelmiä, jotka mahdollistavat helpon pääsyn asiantuntijaneuvoihin, riippumatta potilaan sijainnista" (2). Voidaan siis todeta, että koulutusta on pidetty aivan keskeisenä telelääketieteen osa-alueena.

Vuonna 1995 julkaistiin JAMAssa artikkeli, jossa tri Perednia väittää, että alle 25 % telelääketieteen laitteiden kapasiteetista on otettu konsultaatiokäyttöön (3). Muu osa siitä on ollut koulutusta tai on tyydytetty hallinnon tarpeita. Lukumääräisesti videokonsultaatioiden määrä voi kuitenkin kasvaa suureksi, jos laitteita vain on käsillä. Vuonna 1993 esimerkiksi Tromssan keskussairaala Pohjois-Norjassa antoi 546 konsultaatiota käyttäen IATV-tekniikkaa (4).

MONIPISTEYHTEYDET YHDISTÄVÄT USEITA OSAPUOLIA

Videokonferenssitekniikkaa voidaan käyttää sekä tavanomaisessa ryhmätyöskentelyssä että luentomuotoisena opetuksena. Myös kahdenkeskistä opastusta ja ohjausta voidaan antaa. Vaikkakin videonauhalla voidaan lähettää eräitä nauhoitettuja opetustilanteita, tällaista video-opetusta ei varsinaisesti voida pitää teleopetuksena. Teleopetuksessa on mahdollisuus kahdensuuntaiseen vuorovaikutukseen, video-opetuksessa ei.

Teleopetuksen tekee erityisen arvokkaaksi se, että siinä voidaan kytkeä useita osapuolia saamaan opetustilanteeseen ns. siltaa käyttäen, jolloin syntyy monipistevideokonferenssi. Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa on jo jonkin aikaa käytetty puhelinta opetusvälineenä samalla periaatteella ja kokemukset ovat olleet pääosin myönteiset. Kun tähän vielä lisätään kuva, paranevat opiskelun edellytykset olennaisesti. Ihminen, joka viestittää, tulee lähemmäksi, ja sitä kautta viesti tulee helpommin ymmärretyksi ja sen arvo kasvaa.

Nordisk Medicin -lehti julkaisi viime syksynä teemanumeron telelääketieteestä. Yhdessä artikkelissa selostettiin Ruotsin kokemuksia videokonferenssitekniikan käytöstä kuulonhuollon opetuksessa (5). Monipisteneuvotteluissa oli samanaikaisesti mukana kolme paikkakuntaa. Jokaisella paikkakunnalla oli kahdeksan opiskelijaa. Tällaisessa videokonferenssijärjestelmässä lähtevän kuvan signaali voidaan ohjelmoida siten, että se reagoi ääneen ja lähetys tulee siltä paikkakunnalta, josta ääntä kuuluu. Tämä voi alussa tuntua hankalalta, mutta kun siihen on tottunut, onnistuu kommunikointi oikein hyvin. Keskustelusta muodostuu todellinen vuoropuhelu eikä päällekkäispuhelu, jota normaali kanssakäyminen valitettavan usein on. Vaikka voisi odottaa, että tämä tekniikka jarruttaisi osallistujien intoa tehdä kysymyksiä ja ottaa osaa keskusteluun, niin kokemukset eivät ole antaneet tukea tällaiselle käsitykselle.

SÄÄSTÖÄ MATKAKUSTANNUKSIIN

Opetusyksiköiden ja terveydenhuollon organisaatioiden yhteistoiminnalla olisi mahdollista kehittää järjestelmä, jossa asiantuntijat voivat luennoida kotipaikkakunnallaan eikä terveydenhuollon työntekijöiden tarvitse käyttää päiviä matkustamiseen. Matkakustannukset voitaisiin minimoida ja kiireisten opettajien työaikaa voitaisiin käyttää järkevästi.

Ulkomailla on tehty joitakin kyselytutkimuksia opiskelijoiden suhtautumisesta teleopetukseen. On selvitelty mm. jatko-opiskelijoiden motivaatiota matkustaa koulutukseen (6). Näyttää siltä, että opetustapahtuman täytyy olla ainutlaatuinen, jos osallistuminen edellyttää yli tunnin ajomatkaa. Nämä kokemukset puoltavat teleopetuksen kehittämistä siten, että sitä pystytään seuraamaan lähellä omaa työ- tai kotipaikkaa.

NYKYTEKNIIKAN RAJOITUKSIA

Videokonferenssi on melko tiivis tapahtuma eikä kohtuudella voi odottaa, että kaikki jaksaisivat seurata televisioruutua yhtä tiiviisti kuin jos opetustapahtuma olisikin samassa huonetilassa. Näin ollen teleopetustapahtumat ovat yleensä lyhyempiä kuin normaalit opetustilanteet. Teleopetuksessa on jouduttu lähettämään materiaalia etukäteen opiskeluryhmille - ja tämä voi edelleen jämäköittää luentojen sisältöä. Teleopetustapahtuma vaatii siis opettajilta jonkin verran tavallista huolellisempaa ennakkovalmistelua.

Teleopetukseen liittyy tietysti myös omat haittansa ja rajoituksensa. Aikaisemmin videokuva näytti usein epätarkalta, mikä johtui yksinkertaisesti siitä, että käytettiin liian hitaita siirtolinjoja. Tämä ongelma on käytännössä poissa, jos tiedonsiirtonopeus on 384 kbit/s (kolme ISDN-linjaa). Diakuvat ja kalvot voidaan siirtää erillisen kameran kautta ja silloin kuvan tarkkuus on hyvä. Ruotsissa osanottajat pitivät häiritsevänä sitä, että ääni jäi vähän jälkeen. Joskus osallistujat jopa välttivät tekemästä kysymyksiä, koska tekniikka tuntui niin häiritsevältä. Tällöin käytettiin sellaista linjakapasiteettia, joka vastasi vain kahta puhelinlinjaa osallistuvaa paikkakuntaa kohti.

Viime vuosina Suomessa on hankittu kokemuksia myös satelliitin välityksellä annettavasta teleopetuksesta (7). Tällöin voidaan kehittää järjestelmiä, jotka eivät ole sidottuja nykyisiin kiinteisiin linjaratkaisuihin. Opetusohjelmia on saatavissa säännöllisinä lähetyksinä, jotka on suunnattu nimenomaan lääkäreille. Toistaiseksi tämä tekniikka ei ole kuitenkaan yleistynyt selvästi korkeampien kustannusten takia.

MAHDOLLISUUDET AVAUTUMASSA

Teleopetuksella voidaan saavuttaa säästöä matkakustannuksissa ja matka-ajoissa. Samalla voidaan tarjota maan parhaiden opettajien opetusta laajallekin piirille samanaikaisesti. Poissaolo työpaikalta jää lyhyemmäksi kuin matkustaessa vieraalle paikkakunnalle. Näin työ tehostuu, samalla kun tieto karttuu teleopetuksen kautta.

Teleopetus mullistaa lähivuosina käsityksiä koulutustapahtumista ja niiden alueellisuudesta. Kaukana ei ole visio, jossa alueelliset lääketiedetapahtumat välittyvät suoraan muiden yliopistopaikkakuntien luentosaleihin tai vaikkapa oman sairaalan luentosaliin tai terveyskeskuksen kokoustiloihin. Teleopetuksen kehittämisessä on mahdollisuuksia moneen.

KIRJALLISUUTTA