Lehti 4: Liitto toimii 4/2004 vsk 59 s. 324 - 325

Terveyskeskusten lääkärivaje vuonna 2003 ilmoitettua pienempi: Terveyskeskusten lääkärivajeen kasvu on hidastunut

Lääkäriliiton viime marraskuussa julkaistun selvityksen mukaan lääkärivaje oli kasvanut 15,8 prosenttiin maamme terveyskeskuksissa. Uusitussa analyysissa on osoittautunut, että tilanne ei ole niin huolestuttava kuin ensi tiedot osoittivat: kokonaisvaje oli todellisuudessa 12,1 prosenttia. Virhe johtui siitä, että tilastoaineiston analyysissa oli tarkistamattomia lukuja. Lääkäriliitto pahoittelee aiemmin antamaansa väärää informaatiota. Korjatut taulukot julkaistaan oheisena.

Lääkäriliitto selvittää vuosittain terveyskeskusten lääkäritilanteen yhden päivän poikkileikkauksena. Selvitys kohdistui 1. lokakuuta 2003 tilanteeseen. Vastaukset kyselyyn saatiin kaikista maamme terveyskeskuksista. Tulokset julkaistiin Suomen Lääkärilehden numerossa 48/2003 ja lääkärivajeen kasvu herätti huomiota myös muussa mediassa.

Kaikkiaan maamme terveyskeskuksissa oli laillistetun lääkärin virkoja tai toimia viime lokakuun alussa yhteensä 3 492, joista oli hoidettuna 3 071. Näin ollen lääkäriä ei saatu 421 virkaan tai toimeen. Vuonna 2002 niitä oli hoidettuna 3 004 ja ilman lääkäriä oli 381.

Vuonna 2002 vajausta oli 11,3 prosenttia, vuonna 2001 9,3 ja sitä edellisenä vuonna 6,8 prosenttia. Vajeen kasvu on nyt hidastunut.

Suurin vaje Länsi-Pohjassa, pienin Pirkanmaalla

Lääkärivaje oli viime vuonna suurinta Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueen terveyskeskuksissa. Siellä viroista tai toimista on hoitamatta 27,9 prosenttia.

Seuraavaksi suurimmat vajeprosentit olivat Keski-Pohjanmaan (27,6%), Kainuun (22,8 %) ja Vaasan (22,1 %) sairaanhoitopiirien alueilla.

Lääkäritilanne oli paras Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueen terveyskeskuksissa. Siellä viroista tai toimista oli viime vuoden lokakuussa hoidettuna 96,2 prosenttia eli lääkäriä ei saatu 3,8 prosenttiin viroista.

Terveyskeskusten täyttöaste parempi omalääkärijärjestelmässä

Terveyskeskusten lääkärikyselyn perusteella työpaikkojen täyttöaste on selvästi parempi ns. omalääkärijärjestelmässä olevissa terveyskeskuksissa. Omalääkäriterveyskeskuksissa lääkäriä ei saatu 8,8 prosenttiin viroista tai toimista, kun muissa terveyskeskuksissa vaje oli 18,8 prosenttia.

Lääkäripula ei ole asennevirhe

Helsingin Sanomat julkaisi ilmi tulleen tilastovirheen 17.1.2004. Toimittaja Marjut Lindberg luonnehti terveyskeskustyötä ammatillisen arvostuksen mutakuopaksi ja tulkitsi kommentissaan lääkäripulan asennevirheeksi, joka lisää paniikkia kunnissa sekä johtaa rahakkaisiin markkinoihin lääkäreiden reppufirmoille ja maaseutukuntiin lähteville nuorille lääkäreille.

Lue myös

Lääkäriliitto sanoutuu jyrkästi irti tämänkaltaisista tulkinnoista. Terveyskeskusten toiminnan järjestelyissä on monia ongelmia, mutta niissä toimivien yleislääkärien työ on erittäin vaativaa ja laaja-alaista osaamista edellyttävää sekä sen vuoksi arvostettua niin lääkärien kuin potilaidenkin keskuudessa.

Lääkäriliitossa toimii parhaillaan työryhmä, joka pohtii terveyskeskuksissa tapahtuvan lääkärintyön erilaisia järjestämistapoja. Liitto tehostaa myös terveyskeskustyötä koskevaa tutkimustoimintaansa. Tavoitteena on löytää keinoja, joilla voidaan turvata lääkärityövoiman saatavuus ja pysyvyys terveyskeskuksissa. Liitto pitää hyvänä myös sitä, että sosiaali- ja terveysministeriö paneutuu vakavasti perusterveydenhuollon ongelmien ratkaisuun kansallisen terveyshankkeen jatkotoimilla ja esimerkiksi käynnissä olevan laajan kenttäkierroksen avulla.


Taulukot
Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2003. Lääkärin virat ja toimet ja niiden hoito. __________________________________________________ Sairaanhoitopiiri Virat ja Lääkäriä Virkoja Viranhaltija Sijaisia Lääkäriä Virka toimet ei saatu täyttämättä poissa ei haettu hoidettu lkm*) lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % __________________________________________________ HUS-piiri 823,0 53,5 6,5 62,5 7,6 133,5 16,2 125,0 15,2 17,5 2,1 769,5 93,5 Varsinais-Suomi 304,5 23,0 7,6 28,0 9,2 68,5 22,5 57,5 18,9 16,0 5,3 281,5 92,4 Satakunta 159,0 27,5 17,3 32,5 20,4 19,5 12,3 9,0 5,7 15,5 9,7 131,5 82,7 Kanta-Häme 116,0 13,0 11,2 15,0 12,9 21,0 18,1 21,0 18,1 2,0 1,7 103,0 88,8 Pirkanmaa 330,0 12,5 3,8 14,5 4,4 55,5 16,8 53,5 16,2 4,0 1,2 317,5 96,2 Päijät-Häme 114,0 25,0 21,9 19,0 16,7 30,0 26,3 14,0 12,3 10,0 8,8 89,0 78,1 Kymenlaakso 114,0 21,0 18,4 19,0 16,7 11,0 9,6 3,0 2,6 6,0 5,3 93,0 81,6 Etelä-Karjala 76,0 10,0 13,2 11,0 14,5 16,0 21,1 7,0 9,2 10,0 13,2 66,0 86,8 Etelä-Savo 78,0 14,0 17,9 16,0 20,5 9,0 11,5 8,0 10,3 3,0 3,8 64,0 82,1 Itä-Savo 43,0 7,0 16,3 7,0 16,3 4,0 9,3 2,0 4,7 2,0 4,7 36,0 83,7 Pohjois-Karjala 118,5 22,5 19,0 23,5 19,8 16,0 13,5 9,0 7,6 8,0 6,8 96,0 81,0 Pohjois-Savo 186,0 19,5 10,5 17,0 9,1 32,5 17,5 22,0 11,8 8,0 4,3 166,5 89,5 Keski-Suomi 206,0 23,0 11,2 24,0 11,7 30,0 14,6 20,5 10,0 10,5 5,1 183,0 88,8 Etelä-Pohjanmaa 147,0 19,0 12,9 25,0 17,0 24,0 16,3 7,5 5,1 22,5 15,3 128,0 87,1 Vaasa 104,0 23,0 22,1 18,0 17,3 20,0 19,2 8,0 7,7 7,0 6,7 81,0 77,9 Keski-Pohjanmaa 61,5 17,0 27,6 18,5 30,1 12,5 20,3 8,5 13,8 5,5 8,9 44,5 72,4 Pohjois-Pohjanmaa 299,5 48,5 16,2 44,5 14,9 43,0 14,4 27,0 9,0 12,0 4,0 251,0 83,8 Kainuu 61,5 14,0 22,8 12,0 19,5 7,0 11,4 2,0 3,3 3,0 4,9 47,5 77,2 Länsi-Pohja 43,0 12,0 27,9 14,0 32,6 10,0 23,3 7,0 16,3 5,0 11,6 31,0 72,1 Lappi 92,0 15,0 16,3 21,0 22,8 23,0 25,0 14,0 15,2 15,0 16,3 77,0 83,7 Ahvenanmaa 15,0 1,0 6,7 2,0 13,3 2,0 13,3 2,0 13,3 1,0 6,7 14,0 93,3 Kaikki 3 491,5 421,0 12,1 444,0 12,7 588,0 16,8 427,5 12,2 183,5 5,3 3 070,5 87,9 __________________________________________________ *)Lukumäärä ei sisällä "jäissä" olevia virkoja. 'Lääkäriä ei saatu' = ('Virkoja täyttämättä' + 'Viranhaltija poissa') - ('Sijaisia' + 'Lääkäriä ei haettu') Terveyskeskusten lääkäritilanne vuosina 1999-2003. Laillistetun lääkärin virat ja toimet. __________________________________________________ Vuosi Virat Lääkäriä Virkoja Viranhaltija Sijaisia Lääkäriä Virka ja toimet ei saatu täyttämättä poissa ei haettu hoidettu lkm*) lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % lkm % __________________________________________________ 1999 3 112 156 5,0 133 4,3 558 17,9 432 13,9 103 3,3 2 956 95,0 2000 3 277 223 6,8 218 6,7 645 19,7 519 15,8 121 3,7 3 054 93,2 2001 3 356 313 9,3 319 9,5 580 17,3 481 14,3 106 3,2 3 043 90,7 2002 3 385 381 11,3 354 10,5 580 17,1 431 12,7 122 3,6 3 004 88,7 2003 3 492 421 12,1 444 12,7 588 16,8 428 12,2 184 5,3 3 071 87,9 __________________________________________________ Selvitykset vuosina 1999, 2000, 2001 ja 2002 syyskuussa, vuonna 2003 lokakuussa Taulukon lukumäärätiedot on pyöristetty kokonaisluvuiksi. Pyöristyksistä johtuen taulukon summat eivät aina täsmää. *)Lukumäärä ei sisällä "jäissä" olevia virkoja. 'Lääkäriä ei saatu' = ('Virkoja täyttämättä' + 'Viranhaltija poissa') - ('Sijaisia' + 'Lääkäriä ei haettu')
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat