Alttiuden aritmetiikka

Kun tein ensimmäisiä ulkomaanmatkojani, olin hyvin arka. Häpesin paljon, ajattelin, että aiheutan vaivaa Montmartrella menemällä kahvilaan ja tilaamalla croissantin sekä kahvin. Jo tuolloin tajusin silti, että eksyminen oli seikkailu: kun löysi perille, löysi samalla itsensä hiukan uutena, nyrjähtäneenä - ehkä janoisena ja nälkäisenä - mutta jollain tavalla muuttuneena. Voitonriemuisena siitä, että on uskaltanut asettua alttiiksi.

Riikka Pulkkinen

Määrää laadun kustannuksella

Mikä on se, mitä toinen osapuoli haluaa koko ajan lisää ja toinen panostaisi mieluummin laatuun? Ei, se ei ole se toinen kuuluisa aihe mitä ehkä luulitte. Kyse on lääkäreiden määrän lisäämisestä ja siitä käydystä keskustelusta, jota olen mielenkiinnolla seurannut, nyt kun toisaalta on vielä konkreettinen kosketus opetukseen ja toisaalta toinen jalka jo työelämässä. Keskustelu näyttäytyy lähinnä asemasotana: poliitikot (ja kansa) haluavat lisää lääkäreitä ja lääkärit ja heidän etujärjestönsä vastustavat (itsekkäästi). Pitäisi kuitenkin olla valmis keskustelemaan myös tarpeesta, resursseista ja ratkaisukeinoista. Tekeekö määrä autuaaksi?

Maria Heliste

Onnellinen perhekuva

Kaikki 30 vuotta sitten kurssillamme lääketieteen tai hammaslääketieteen opinnot aloittaneet oli kutsuttu, noin kolmannes oli tullut. Monet olivat muuttuneet hämmästyttävän vähän. Professorit, dosentit, ylilääkärit ja ammattitaidostaan ylpeät yleislääkärit olivat samoja opiskeluaikaisia kavereita, jotka silloin olin tuntenut. Jotkut pojat - sillä kurssikaverit pysyvät ikuisesti poikina ja tyttöinä - olivat menettäneet tukkansa, mutta monen tytön hiukset olivat samalla tavalla kuin ennenkin.

Pertti Saloheimo

Monikykyisten kantasolujen haasteisiin vastataan vauhdilla

Ensimmäiset monikykyiset ihmisalkion kantasolulinjat johdettiin 13 vuotta sitten. Tänä lyhyenä aikana kehitys on ollut valtava. Aivan uuden lääketieteellisen hoidon kehittäminen vie yleensä vuosikymmeniä. Aikuisen kantasoluja on käytetty yli 40 vuotta. Veren kantasolut ovat tänä aikana osoittaneet kykynsä, mutta muiden kudosperäisten solujen terapiat ovat vasta juuri tulossa yleiseen käyttöön. Kantasoluhoitojen lupauksia on myös käytetty perusteettomasti.

Outi Hovatta

Pohjoinen ja etelä

Lauantaina, Italian pääministeri Berlusconin eroiltana, jouduin sattumalta Rooman Via Corsolla mielenosoittajien ympäröimäksi. Iso-B:n eroa odotettiin, tunnelma oli tiheä. Kännykät surisivat korvilla, huudot repivät ilmaa, ihmiset hyppelivät levottomina nähdäkseen viestintuojan hallintorakennuksen ikkunassa. Riemu ratkesi, kun tieto vallan vaihtumisesta lopulta tuli. Halasimme kaikki toisiamme kuin parhaan jalkapallo-ottelun voiton huumassa.

Laura Kolbe

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030