Viisaampaa olisi tunnistaa väestöryhmien aiheuttamat kustannukset kansallisella tasolla.

Hyvinvointialueiden määrää ja rahoitusta tulee korjata, päätteli alivaltiosihteeri Erholan ryhmä joulukuussa (1).

Norja teki sote-uudistuksen vuonna 2001, Tanska vuonna 2007. Molemmat päätyivät viiteen alueeseen, ja molemmissa perusterveydenhuollon tuotannosta vastaavat ammatinharjoittajana toimivat lääkärit.

Ruotsissa on 21 maakäräjäaluetta ja 10,7 miljoonaa asukasta.

Kaikissa kolmessa maassa järjestäminen ja tuotanto on suunnitelmallisesti eriytetty palvelujen saatavuuden ja kustannustehokkuuden parantamiseksi, potilaan parhaaksi.

Suomessa on kaikissa asiantuntija-arvioissa todettu sopivaksi alueiden määräksi 5–12. Erholan työryhmä esitti 5–11 alueen mallia. Päätös 21 hyvinvointialueesta perustui Sipilän hallituksen tahtoon rakentaa aluehallinto.

Suomen väestömäärä on vain puolet isosta metropolista, joten yksikin alue riittäisi. Mitä useampaan alueeseen maa jaetaan, sitä suurempi on kustannuksen euromääräinen hajonta – ja sitä kalliimpaa hallinta.

Väestö- ja elinkeinorakenteen vaihtelun vuoksi järjestäminen on kuitenkin syytä jakaa muutamalle alueelle.

Kuoppa syvenisi

Hyvinvointialueiden laskennallinen rahoitus määrittyy nyt pitkälti tarveperusteisesti ja pohjautuu diagnooseihin.

Malli ei ota riittävästi huomioon diagnoositiedon puutteellisuutta. Syntyy mahdollisuus manipulointiin. Diagnooseilla voi kikkailla korvauksia suuremmiksi.

Lisäongelmia syntyy siitä, että malli edellyttää potilas- tai asiakaskäynnistä diagnoosikirjausta silloinkin, kun diagnoosi ei määritä käyntiä. Lääkäri ja hoitaja joutuvat näppäilemään turhia kirjauksia, ja alueen talous jää riippumaan niiden "tarkoituksenmukaisuudesta".

Tilastoinnin tarkentaminen ei siten ratkaise ongelmaa. Se kaivaisi kuoppaa syvemmäksi.

Parempi malli

On parempikin malli.

Suomalaisen keskimääräinen sote-kustannus vuodessa on tarkasti tiedossa. Kelan, THL:n ja muiden keskeisten virastojen tiedoista voimme laskea väestöryhmien kustannukset sote-järjestelmälle. Saamme selville, millainen kustannuskerroin on työikäisellä työkykyisellä tai työttömällä. Samoin vaikka 65-vuotiaalla tai yli 85-vuotiaalla eläkeläisellä.

Kelan lääkekorvaustiedoista puolestaan tiedämme, miten pitkäaikaissairauksien sairastavuus painottuu eri puolille Suomea.

Kun nämä tiedot yhdistetään, saamme väestöpohjan perusteella tarkan käsityksen alueen odotettavissa olevasta vuotuisesta sote-palvelujen käytöstä. Ratkaisu yhdistää Etelä-Suomen huolen asukasmäärän lisääntymisestä ja reuna-Suomen huolen sairastavuuden kuormasta.

Rahoituksen on siten mahdollista pohjautua väestöryhmien kansallisella tasolla aiheuttamiin kustannuksiin. Lääkärit ja muut ammattihenkilöt voisivat keskittyä varsinaiseen työhönsä.

Terveyspalveluiden käyttö alueilla vaihtelee vuosittain, mutta vaihtelu pienenee väestömäärän kasvaessa – siis alueiden lukumäärän vähetessä.

Aluepoliittinen tarkoituksenmukaisuus vaatinee silti jatkossakin enemmän alueita kuin ennustettava taloudenpito edellyttäisi.

Alueille lainoja?

Useat poliitikot ovat vaatineet ratkaisuksi osittaista verotusoikeutta alueille.

Koska sote-menojen luontainen rajoite kaikissa järjestelmissä on raha, kyseenalaistamme käsitteen tarveperustainen terveysmeno. Lääkärimäärän, BKT:n ja tarjonnan kasvu lisäävät terveysmenoja sairastavuudesta riippumatta. Lamassa kysyntä puolestaan suorastaan romahtaa.

Helppo raha, jota verotusoikeus alueille edustaisi, ei siten saa tulla korjaamaan huonoa taloudenpitoa.

Verotusoikeuden sijaan tulisi harkita, voisiko hyvinvointialue omalla päätöksellään ottaa lainaa kattaakseen yksittäisen vuoden budjettiylityksen. Edellytys olisi, että alue maksaa itse lainansa takaisin tehostamalla tuotantoa tai verottamalla alueensa väestöä. Yksittäinen alue ei voi maksattaa löperyyttään toisilla!

Luottamus palautettava

Sote-uudistus edellyttää korjausta ja on hyvä, että sitä vihdoin tehdään parlamentaarisesti.

Tehtäköön se tällä kertaa järjestelmän tarpeet edellä. Toimivassa järjestelmässä väestöpohja on suuri, ja järjestäjä käyttää resursseja kustannustehokkaasti.

Olemme mukautuneet sote-kustannusten tasaiseen kasvuun sotien jälkeen, mutta emme hallitse nyt tarvittavaa peruuttamista. Alueiden rahoituspohjan tulee olla ennalta tiedossa, vakaa ja sen tulee perustua palvelujen tarpeeseen.

Palveluiden laatua parantaa asiakkaan mahdollisuus valita palvelunsa tuottaja, kuten omalääkäri tai erikoissairaanhoidon tuottaja. Valinnanvapaus vahvistaa saatavuutta ja yleistä tyytyväisyyttä järjestelmään.

Lääkäriliiton eduskuntavaalien keskeisen tavoitteen mukaisesti: Luottamus palvelujärjestelmään on palautettava!

Lue lisää: "Sote-rahoituksen tarvelaskennan perustuttava tietoihin sairastavuudesta"

Lue lisää: Ministeri: "Meidän ei ole mahdollista tehdä hyvinvointialue- ja rahoitusmalliin täyskäännöstä"

Lue lisää: Lisäaika alijäämien kattamiseen tervetullut