Lista täynnä potilaita. Edellisen kanssa onkin venähtänyt tai puhelin on soinut, joten ajat ovat nyt reilusti myöhässä. Vähän hikoiluttaa, potilaat piikittelevät koska ovat joutuneet odottamaan.

Syömään pitäisi ehtiä, mutta viestipiikki hälyttää punaisena – onko jollain maligniteetti vai onko taas tullut kriittinen viesti koska sihteerillä on eri käsitys kriittisyydestä?

Pakko tarkistaa, mutta kyllähän lounaan voi imaista työpöydän ääressä. Päivään pitäisi kuulua kahvitauko iltapäivästä, mutta hyvä jos ehtii käväistä vessassa.

Potilastietojärjestelmä kaatuu kesken päivän kolmannen kerran, ja ei kun käynnistämään tietokonetta taas kerran.

Jatkuvat keskeytykset

Jokainen varmasti tunnistaa yllä olevan kuvauksen jostain työpäivästään. Lääkärit ovat tunnollisia, sillä huolimattomuudella saattaa vahingoittaa potilasta. Potilaille on helppo puhua työpäivän tauottamisesta ja kognitiivisesta ergonomiasta työssä samalla, kun oman työpäivän jälkeen hengästyttää ympäriinsä juoksentelun jälkeen.

Jatkuvat keskeytykset kuormittavat, mutta monen on vaikea päästä niistä eroon. Jo päätös siitä, voiko asia odottaa ensi viikon toimistoajalle, on keskeytys.

Kun tiiviiseen työtahtiin on tottunut, alkaa inhimillisempi työlista tuntua laiskottelulta. Omassa työssäni lääkärit saavat suunnitella oman työlistansa, ja huomaan jatkuvasti varautuvani siihen, että joku palanen pettää. Kun työlista toteutuukin suunnitellusti ja olen ehtinyt rauhassa tehdä suunnittelemani asiat, iskee hieman huono omatunto – olisinhan saanut päivään potilaan tai pari enemmänkin, koska ajoille on kysyntää. Kiire hiipii osaksi työpäivää, ja muuttuu uudeksi normaaliksi.

Liian suuri työkuorma

Eilen Lääkärilehden yksi pääotsikoista kuulutti nuorten lääkärien liian suurta työkuormaa. Ongelma ei varmastikaan rajoitu vain nuoriin, mutta myöhemmin ratkaisuja saattaa olla enemmän tarjolla. Myös rohkeus avata suunsa ja vaatia ratkaisuja vaatii monesti työkokemusta ja kilometrejä alle.

Työpaikan kulttuuri ja käytännöt vaikuttavat työn kuormittavuuteen suuresti – kun kiirevastaanotolla hoitajat ja lääkärit lisäsivät yhteistyötä merkittävästi, kokonaiskuormitus väheni ja ylitöitä ei tarvinnut pelätä samalla tavalla. Selkeästi sovitut käytännöt muun muassa konsultaatioihin vähentävät keskeytyksiä ja siten myös parantavat työpaikan kognitiivista ergonomiaa.

Moni pärjää kiireen kanssa, mutta halu paineettomaan työympäristöön ei tee kenestäkään huonoa lääkäriä. Akuuteissakin tilanteissa kiireen tuntu tuottaa enemmän ongelmia siitä huolimatta, että asioilla on oikeasti kiire. Se usuttaa hosumaan ja kääntyy nopeasti itseään vastaan.

Kiire on jossain määrin aina ollut osa lääkärintyötä, ja päivystysajalla on varmasti jatkossakin. Sekä työntekijöiden että potilaiden puolesta kuitenkin varmasti kaikki toivoisivat, että sen ei tarvitsisi olla osana jokaista työpäivää ja vastaanottoa.

Olen siinä onnellisessa tilanteessa, että voin sujuvasti varata potilaalle uuden vastaanoton kuukauden sisään, jos asiat jäävät kesken, mutta läheskään kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta. Paine hoitaa kaikki kerralla saattaa olla todella suuri, ja eettinen stressi purkkaratkaisujen vuoksi on osa liian monen kollegan arkea.

Kirjoittaja on tuore lisensiaatti ja NLY:n terveyspolitiikan projektivastaava, jonka lapsenomainen into lääketieteeseen ei ole vieläkään sammunut.