Mihin jäi sokerivero?
Säästöt ajoivat hallituksen kehysriihessä terveyden edelle valtavalla arsenaalilla, mutta terveysveroista sentään saatiin rohkaiseva signaali. Makeisten, suklaan, tupakan ja virvoitusjuomien vero nousee.
Puolitiehen kuitenkin jäätiin.
Tutkijat ovat erimielisiä, onko makeisverolla myönteisiä terveysvaikutuksia lainkaan.
Veroprofessori Tuomas Kososen mukaan makeisvero ei vähennä kulutusta, koska korvaavat tuotteet puuttuvat (1). Ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm puolestaan arvioi, että terveysvero voi haitata pienituloisten terveyttä. Säästäminen tehtäisiin terveellisistä tuotteista (2).
Lääketieteen puolelta professori Pertti Mustajoki kumosi väitteet (3).
Laajoissa tutkimuksissa on hänen mukaansa todettu, että verot ohjaavat pienituloisia terveellisempiin valintoihin – jopa tehokkaammin kuin suurituloisia. Hän vetosi myös Maailman terveysjärjestön WHO:n selvitykseen Unkarista. Kolme vuotta makeisveron jälkeen kulutus väheni siellä yhä.
Oli miten oli, terveysvero olisi tullut laajentaa sokeriin – ja porrastaa.
Porrastuksessa kuluttajalla olisi ostokselleen luonnollinen vaihtoehto, sama tuote vähemmällä sokerilla. Ja koska vero nostaisi hintoja kautta linjan, se vähentäisi sokerituotteiden kulutusta.
Virvoitusjuomissa tämän on todettu toimivan. Ne on jaettu sokeripitoisuuden perusteella kuuteen veroluokkaan.
Olennaista terveysveroissa on myös teollisuuden reagointi. Tasavero – jollainen arvonlisäveron korotus on – ei kannusta kehittämään vähemmän sokeroituja uutuuksia, saati karsimaan sokeria nykytuotteista.
Tärkeintä on nyt, ettei hallitus jätä terveysveroja tähän. Valmisteluun pitää saada sokeria, suolaa ja huonoja rasvoja koskeva laaja-alainen terveysvero. Samalla tulee harkita terveellisten ruokien verotuksen keventämistä.
Verojen toteutus on epäilemättä hankalaa. Mutta mahdollista. Pakolliset pakkausmerkinnät ovat Suomessa niin kattavia, että pitoisuudet selviävät helposti. EU-sääntelykään ei estä laajaa terveysveroa.
Yhtälön luulisi siten olevan valtiolle selvä.
Vero tuo rahaa. Sillä voi kattaa terveydenhuollon menoja. Väestön tautitaakka pienenee.
Win-win-win.
Suomen naisista 30 ja miehistä 27 prosenttia on lihavia. Vaikutukset ovat valtavia sydämen, verisuonien ja aineenvaihdunnan lisäksi tukielimiin, kuten tämän numeromme tiedeteema kertoo.
Maailman arvostetuimpiin lääketieteellisiin julkaisuihin kuuluvat Lancet ja New England Journal of Medicine ovat pääkirjoituksissaan nostaneet lihavuuden maailman keskeiseksi terveysongelmaksi.
Yhdeksi ratkaisuksi ne tarjoavat sokeriveroa.
Lääkärilehti tekee samoin.
- 1
- https://www.laakarilehti.fi/terveydenhuolto/makeisvero-ohjaa-kulutusta-vain-jos-loytyy-terveellisempi-vaihtoehto/
- 2
- https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000010320528.html
- 3
- https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010349977.html




