Kommentti Suom Lääkäril 2025;80:e45341, www.laakarilehti.fi/e45341

Pääsisinkö vastaanotolle?

Ellen Huttunen

Viimeisen parin viikon aikana terveydenhuolto on ollut taas otsikoissa. Eurostatin tuoreiden tilastojen mukaan suomalaisten kokemus hoitoon pääsystä on Euroopan huonoimpia. 12,4 prosenttia suomalaisista vastaajista koki, että eivät pääse vastaanotolle joko kustannusten, pitkien jonojen tai etäisyyden vuoksi.

Luku on huolestuttava. Useampi kuin joka kymmenes kokee, että ei saa tarvitsemaansa hoitoa.

Kun tilastoa tutkii tarkemmin, huomaa vielä huolestuttavamman seikan: köyhyysriskissä olevista suomalaisista reilu viidennes kokee, että ei saa tarvitsemaansa hoitoa.

On tiedossa, että huono taloudellinen tilanne lisää terveyshuolia ja pitkittää sairauksia. Lääkeköyhyys on todellinen ongelma, joka saattaa jäädä vastaanotolla piiloon. Kuntouttavatkaan toimet eivät monesti ole ilmaisia, ja jo terveydenhuollon pariin pääseminen tietää suurimmalle osalle potilaista matkakuluja. Vaikka niissä avustetaankin muun muassa Kela-taksien muodossa, voivat omavastuuosuudet silti muodostua kynnyskysymykseksi, jos rahaa ei vain ole.

Eriarvoistavaa hoitoa?

Suomea kritisoitiin jo muutama vuosi sitten siitä, että työterveyshuolto nykymuodossaan eriarvoistaa potilaita, eivätkä lisääntyneet terveyskuluvakuutukset varmastikaan kavenna näitä eroja.

Ratkaisuna ei kuitenkaan voi olla se, että työterveyshuoltoa heikennetään, vaan sen ulkopuolella olevien potilaiden hoitoon pääsyä tulisi parantaa. Tuntuu, että useimpien hyvinvointialueiden ratkaisu tilanteeseen on lisätä digipalvelujen määrää. Nekään eivät kuitenkaan ole saavutettavia kaikille, etenkään ikääntyneille potilaille, jotka tarvitsevat perustervettä nuorta kokonaisvaltaisempaa arviota.

Kun lääkäriin viimeinkin pääsee, saattaa lopputuloksena olla vastaanottoaika yhdeksän tulosyyn kanssa. Vaikka aikaa olisikin varattu tunti, tulee siitä laskennallisesti alle seitsemän minuuttia per ongelma. Kun lasketaan mukaan vielä lääkelistan päivittäminen, vaatteiden riisuminen statustamista varten sekä itse kirjaamiseen menevä aika, tulee kokeneimmallekin lääkärille kiire.

Ei houkuttele

Toistaiseksi läheisistä ystävistäni yksikään ei halua jäädä työskentelemään terveyskeskukseen pakollisen 9 kuukauden jakson jälkeen.

Suurimmaksi syyksi keskusteluissa nousee se, että työtä ei ole mahdollista tehdä hyvin aikataulujen puitteissa. Kun lääkärit vaihtuvat tiuhaan ja kokeneempien aika menee konsulttivuoroissa sekä nuorempia ohjatessa, on omalääkärijärjestelmälle vain vähän edellytyksiä, vaikka se helpottaisikin potilaiden hoitoa ja lopulta hoitoon pääsyä – jokainen tietää, että omille jäljille on mukava tulla jatkamaan.

Mikä tilannetta voisi helpottaa?

Se onkin vaikeampi kysymys, mutta olen melko varma, että ratkaisuna ei ole koulutusmäärien nosto eikä yli 65-vuotiaiden Kela-korvauskokeilu. Ensimmäinen keino on hidas ja järjetön, toinen taas heikentää hoidon jatkuvuutta ja mahdollistaa lähinnä akuuttien vaivojen hoitoa sekä saattaa jäädä vaikuttavuudeltaan melko vähäiseksi suhteutettuna käytettyyn rahasummaan.

Monen hyvän ratkaisun esteenä on raha. Hyvät ratkaisut vaatisivat pääsääntöisesti alkuinvestoinnin, jonka seurauksena jatkossa hoitoon oikeasti pääsisi sekä pitkällä aikavälillä säästöäkin saattaisi syntyä. Alkuinvestointeja on kuitenkin mahdotonta tehdä tilanteessa, jossa henkilökuntaa lomautetaan säästökeinona ja palveluverkkojen supistaminen vain jatkuu.

Jos raha kasvaisi puussa, olisi terveydenhuollon ongelmien ratkaisu paljon helpompaa.

Kirjoittaja on tuore lisensiaatti sekä NLY:n terveyspolitiikan projektivastaava, jonka lapsenomainen into lääketieteeseen ei ole vieläkään sammunut.

Kirjoittaja

Ellen Huttunen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkärilehden työpaikat