Olipa kerran maa – ei kaukana, ei kauan sitten, vaan vain yhden sukupolven päässä – valtio, jonka tärkein tehtävä oli turvata kansalaistensa yhteiset edellytykset. Se mahdollisti sen, että yhteiskunta toimi myös pitkällä aikavälillä. Oikeusjärjestys, perusinfrastruktuuri, koulutus, peruspalvelut, kriisinkestävyys ja institutionaalinen vakaus olivat sen tekemisen keskiössä.

Vaurastuvassa maailmassa valtio pystyi täyttämään velvollisuutensa vaikeidenkin aikojen yli, ja sen kansalaisista tuli hiljalleen maailman onnellisin kansa. Pitkäjänteinen työ näkyi siinä, että kansalaisia yhdistivät vahva luottamus yhteiskuntaan, toimivat instituutiot, sosiaalinen tuki, turvallisuus ja mahdollisuus elää ennakoitavaa elämää. Kansalaiset rakastivat maataan ja olivat maailman kärkeä halukkuudessaan puolustaa sitä.

Tässä valtiossa asui tyttö. Sen tytön huulet olivat mustat, ja hän tahtoi yhdessä muiden kanssa pelastaa maailman. Monessa muussa valtiossa tytöllä ei olisi ollut mahdollisuutta kuunnella popmusiikkia, opiskella niin pitkälle kuin kyvyt kantavat ja kuvitella, että maailma olisi myös hänen paikkansa. Tässä valtiossa oli.

Tytön ei ehkä olisi kuulunut pärjätä, saati menestyä, mutta hänellä oli kirjastokortti ja opettajia, jotka tunsivat hänet nimeltä ja auttoivat löytämään polun maailmanpelastamiseen. Oli vaikeita hetkiä, jolloin pärjääminen ja toimeentulo olivat valtion varassa, mutta asiat järjestyivät. Opintolainaakin tuli otettua ja aikanaan maksettua. Iltatöitä piti tehdä opintojen ohessa, mutta niitä löytyi. Tyttö löysi ammatin, jossa maailmaa voi pelastaa edes vähän.

Se tyttö meni naimisiin, sen pojan kanssa naimisiin. Vaikka he eivät löytäneet sitä jotain, mitä olivat toisistaan etsineet, heidän tyttärensä nimi on Johnny, ja tytönkin silmät kiiluvat. Tytärkin haluaa pelastaa maailmaa.

Mutta Johnnyn valtio on unohtanut tehtävänsä.

Ei huomannut muuttuneen

Valtio ei joutunut pitkään aikaan tekemään vaikeita valintoja eikä tarkistamaan suuntaansa, koska se ei huomannut maailman ympärillään muuttuneen. Kun se lopulta oli pakotettu huomaamaan sen, se ei pysähtynyt kirkastamaan perustehtäväänsä: mikä on sellaista, mitä ilman yhteiskunta ei pitkällä aikavälillä kestä?

Oikeusjärjestys, perusinfrastruktuuri, koulutus, peruspalvelut, kriisinkestävyys ja institutionaalinen vakaus eivät ole menoja muiden joukossa. Ne ovat perusta.

Valtio oli pakotettu säästämään rajusti, mutta säästöt kohdistuivat juuri siihen pohjaan, jolle tulevaisuus rakennetaan. Vaikka koulutuksen ja peruspalvelujen merkityksestä on ylisukupolvista näyttöä, rahaa haluttiin ohjata hankkeisiin, joiden pitkän aikavälin vaikuttavuus on paljon epäselvempi. Tunnin junasta tuli tärkeämpi kuin vuosien työurasta nuorille.

Päätöksiä perusteltiin ajatuksella, ettei mitään saa tulla vastikkeetta. Työttömyyttä katsottiin liiaksi yksilön puutteena, liian vähän yhteiskunnan epäonnistumisena. Koulutuksesta alettiin puhua kuluna silloinkin, kun sen pitäisi olla investointi.

Perintöverosta jaksettiin keskustella pidempään kuin siitä, mitä päätökset tekevät kansan koulutustasolle ja tulevaisuuden osaamiselle. Töitä ei kuitenkaan ollut edes ahkerille, eikä kouluttamattomuuden varaan rakenneta yhdenkään valtion menestystä.

Halu pelastaa maailma

Johnny muutti pois kotoa ja kävi iltalukiota. Johnnyllakin on opettajia, jotka haluavat auttaa tyttöä pelastamaan maailmaa.

Johnny ei kuitenkaan löytänyt opintojen oheen töitä: samoihin paikkoihin oli satoja muitakin hakijoita. Hän haki opintolainan, ja kun se oli käytetty, hän haki muita tukia. Tukien ehtona oli opintojen keskeyttäminen ja ilmoittautuminen työnhakijaksi. Ensisijaiseksi tueksi tuli työttömyyskorvaus.

Johnny on kaksikymmentävuotias ja kysyy, miten maailmaa pelastetaan työttömänä, jos vaihtoehtona olisi kouluttautua ja olla rakentamassa tulevaa.

Johnnyn äidillä on mahdollisuus auttaa, joten tulevaisuutta rakennetaan kyllä. Johnnyllä on myös veljiä, jotka hekin haluavat pelastaa maailmaa. Heitäkin autetaan.

Mutta Johnnyllä on monta kaveria, joiden äidit ja isät ovat myös kuunnelleet popmusiikkia ja halunneet pelastaa maailmaa. Heillä kaikilla ei ole mahdollisuutta auttaa siinä, mikä ennen turvattiin valtion toimesta.

Olipa kerran valtio, jossa asui maailman onnellisin kansa.

Ja tämä on totta, niin totta.

Kuin Paskajärven kaunis Charlotta.

Kirjoittaja toimii palvelutehtävässä Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtajana.