Hyvät virkasisaret ja -veljet. Nuoret opiskelijat ja vanhat konkarit. Kaikki yhdessä. Yhtä kaikki. Tämä on vanhan arkkiatrin kahdeskymmenes ja viimeinen pääkirjoitus Lääkärilehdessä. Mielessäni on kolme asiaa: vanhuus, hoidon jatkuvuus sekä tiede ja taide.

Vuosi vanhan vanhentaa. Vanhat ihmiset ovat eri-ikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia. Niin kuin kaikki kanssakulkijat, mutta keskenään erilaisempia kuin nuoret. Pitkä taival ja sen varrella kertynyt elämänkokemus ovat hioneet itse kunkin persoonallisuutta.

Perillä ollaan, kun elimistön sisäisen tasapainon, entropian säätely sammuu. Minun vanhuuden kuvassani on surumielinen häivä levollisessa katseessa. Se kertoo elämän salaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä.

Mitä kauemmin ihminen on saanut elää, sitä enemmän hänen muistiinsa on tallentunut arkisia kokemuksia ja monella tavalla koeteltua tietoa. Tätä vuosien varrella karttunutta henkistä pääomaa kutsutaan vanhuuden hiljaiseksi tiedoksi.

Yhdessä. Kolmekymmentä vuotta sitten, vuonna 1994 läksin eläkkeelle 64-vuotiaana. Silloin Suomessa oli noin viisitoistatuhatta työikäistä lääkäriä. Näistä kuusisataa vailla työtä. Kun pakollinen terveyskeskuspalvelu kytkettiin lisensiaatintutkintoon, töitä löytyi kaikille. Nyt pakka on mennyt sekaisin niin kuin venttipelissä.

Viidestä yliopistollisesta sairaanhoitopiiristä on rakennettu kaksikymmentäyksi erinäköistä ja -kokoista hyvinvointialuetta. Tavoitteena oli parantaa perusterveydenhuollon palveluja huolehtimalla hoidon jatkuvuudesta. Toisin kävi.

Kaksi kolmesta terveyskeskuslääkäristä on pätkätöissä valmistautumassa lisensiaatintutkintoon. Kyynikko kysyykin, mikä oli pilkkomisen todellinen motiivi. Niin tai näin. Tuomas Koskelan ja Juha Auvisen laatima kirjoitus hoidon jatkuvuusmallista on lukemisen arvoinen (1).

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto. Kun lääkäri lupaa valassaan palvella lähimmäisiä ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen, enempää ei voi luvata. Missään tehtävässä. Vaatimukset ovat suuren suuret.

Albert Einsteinin sanoin koulutuksen tavoitteena on kasvattaa ”riippumattomasti ajattelevia ja toimivia yksilöitä, jotka näkevät yhteisön palvelemisessa elämän korkeimman saavutuksen”.

Vaikka elämä on luonnonlakien säätelemä biologinen tapahtuma, ihminen itse on jokaisessa suhteessa uniikki yksilö. Kopioita ei ole. Jotta oppisi ymmärtämään elämän monimuotoisuutta ja ihmisten erilaisuutta, katseet olisi käännettävä tieteen ja taiteen avaraan maailmaan. Tiede etsii totuutta. Taide avaa elämälle mielen.

Pienikin havainto potilaan vuoteen äärellä voi avata uusia näkökulmia ja herättää kauas kantavia luovia ajatuksia. Sattuma tervehtii valmistautunutta mieltä. Tieteen julkisen rahoituksen tyly pienentäminen jättää pitkät jäljet. Äly hoi. Älä jätä.

Taide asuu lääkärin kätten työssä, kuuntelemisen ja kohtaamisen taidossa. Taide on luovan mielikuvituksen ehtymätön lähde. Yksi syvähenkinen elämys taiteen – musiikin, kuvaamataiteen tai kirjallisuuden – parissa tuottaa parhaimmillaan puhdistumisen kokemuksen ja herättää kaipuun tavoitella ihmisyyden korkeinta tasoa.

Hyvät ammattisisaret ja -veljet. Tässä me nyt olemme, risaisessa maailmassa etsimässä parannusta. Toivo on totuudessa ja uskossa, että hyvää on olemassa. Lääkärit ilman rajoja näyttää meille tien.