Luottamuspula, epäoikeudenmukaisuus ja riittämättömät resurssit nousevat esiin, kun kysyimme kolmelta asiantuntijalääkäriltä, miten he näkevät suomalaisen terveydenhuollon tilan.

Arkkiatri Päivi Hietasen mielestä Suomessa eletään talousajattelun ja hyödyn aikakautta, mikä syrjäyttää kohtaamisen, toivon ja luottamuksen merkitystä ja niistä puhumista.

– Ihmiset voivat saada teknisesti hyvää hoitoa ja hyviä lääkkeitä, mutta se ei riitä. Moni potilas kokee terveydenhuollossa luottamuspulaa, mikä vaikeuttaa hoitoa ja siihen hakeutumista.

Hietasen mukaan luottamuspulasta ei voi syyttää henkilökuntaa, josta moni kokee olevansa kutsumusammatissa ja yrittää parhaansa kiireen ja paineen keskellä. Talousajattelu on johtanut tilanteeseen, jossa potilaiden ja työntekijöiden ääni kuuluvat liian vähän. Jyrän alle jäävät ne, jotka kokevat aidosti myötätuntoa ja osaavat välittää.

Hietasen mielestä yksi ongelma terveydenhuollossa on hoitosuhteiden jatkumattomuus erikoissairaanhoidossa, jossa hoidetaan vaikeimmin sairaita. Samalla erikoissairaanhoito rakentuu pitkälti erikoistuvien lääkäreiden varaan. Tämä on erityisesti suomalainen käytäntö. Monissa muissa maissa erikoissairaanhoidossa on enemmän kokeneita ammattilaisia.

– Erikoissairaanhoito ei ole rakentunut jatkuvien hoitosuhteiden varaan, vaan suurimman osan työstä tekevät erikoistuvat, jotka vaihtuvat usein. Tämä tilanne vaikeuttaa potilaan ja hoitavan lääkärin välistä luottamussuhdetta.

Liian kapeaa ajattelua

Hietanen näkee erikoissairaanhoidon ongelmana myös sen, että vaikka tekninen osaaminen on huippua, ihmistä katsotaan helposti hyvinkin kapeasta näkökulmasta tilanteessa, jossa potilaina on vakavasti sairaita, ja kuoleman läheisyys on päivittäin läsnä. Hän ehdottaakin vuorovaikutuskoulutuksen järjestämistä erikoislääkäreille.

– Mikään taho ei järjestä lääkäreille vuorovaikutuskoulutusta peruskoulutuksen jälkeen. Peruskoulutuksessa se kuuluu yliopistoille. Kun erikoistutaan, se ei ole enää minkään tahon agendalla, vaikka siihen tarvittaisiin systemaattista koulutusta ja työn ohjausta.

Kun erikoissairaanhoidon potilaina on paljon iäkkäitä, elämän kokonaisuuden tai arvojen ymmärtäminen voi jäädä liian vähälle huomiolle. Hietanen ehdottaa ratkaisuksi tähän tiiviimpää yhteistyötä perusterveydenhuoltoon.

– Omalääkärijärjestelmä mahdollistaisi potilaalle tutun lääkärin, jota erikoissairaanhoito voisi tarvittaessa konsultoida. Joissakin maissa erikoissairaanhoidon ja potilaan välissä on saattajalääkäri, joka voi viedä viestejä ja jopa seurata potilasta erikoislääkärin vastaanotolle, kertoo Hietanen.

Tehokas ja epätasa-arvoinen

Hietanen muistuttaa, että Suomessa on eurooppalaisessa vertailussa tehokas terveydenhuolto, mutta järjestelmä ei ole alueellisesti tasa-arvoinen. Erot esimerkiksi hoitoon pääsyssä ja julkisen terveydenhuollon jonoissa vaihtelevat suuresti eri puolilla maata. Tasa-arvo-ongelmaa synnyttää myös se, että toisilla on hyvin toimiva työterveyshuolto, ja toiset jonottavat julkisiin palveluihin.

Arkkiatri kuitenkin muistuttaa, että hoidoissa ja tutkimuksessa on tapahtunut paljon edistystä, ja myös koulutus on parantunut valtavasti. Hän mainitsee esimerkkinä kouluttajalääkärit, joita ei hänen opiskeluaikanaan ollut. Myös vuoropuhelu kouluttajien ja lääketieteen opiskelijoiden välillä on lisääntynyt. Se näkyy myös hoidon demokratisoitumisena.

– Nuoret lääkärit suhtautuvat potilaisiin tasa-arvoisemmin kuin ennen. Minun opiskeluaikanani koulutuksessa puhuttiin vielä asiallisesta arvokkuudesta suhteessa potilaisiin. Siihen sisältyi hierarkkisuus.

Hietanen haluaisi tuoda terveydenhuoltoon lisää ihmisarvoa, tasa-arvoa, totuuden vaalimista ja syrjimättömyyttä. Hän muistuttaa kuitenkin, että arvot ovat tyhjiä, jos niitä ei toteuteta käytännössä.

Koulutetuimmat ja varakkaat hoidetaan hyvin

Pakolaisten ja paperittomien omalääkärinä Helsingin Kalasatamassa työskentelevä Valentina Oroza on huolestunut yhteiskunnallisesta keskustelusta liittyen terveydenhuoltoon. Erityisen huolestuttavana hän pitää ihmisten kokemuksia siitä, että he eivät saa tarvitsemaansa palvelua, vaikka se on eurooppalaisessa vertailussa huipputasoista.

Suomalainen terveydenhuolto on Orozan mukaan kansainvälisesti verrattuna epätasa-arvoista, koska koulutetuimmat ja varakkaat saavat hyvää hoitoa samalla, kun vähiten koulutettuja ja köyhimpiä hoidetaan heidän tarpeisiinsa nähden vähemmän. Esimerkiksi töissä käyvällä opiskelijalla on varaa valita, meneekö työterveyteen, ylioppilaiden terveydenhuoltoon vai julkiseen terveydenhuoltoon. Tämä johtaa siihen, että terveimmät ja nuorimmat käyttävät palveluita kevyisiinkin ongelmiin samalla, kun vakavasti sairaat eivät aina pääse palveluiden piiriin. Ongelma on myös lääkärikunnan sisäinen.

– Yksityisessä terveydenhuollossa on tuhansia vapaita aikoja, ja moni lääkäri odottaa sinne potilaita. Monilla julkisilla terveysasemilla taas olisi töitä lääkäreille, mutta virkoja ei saada täytettyä ja potilaat odottavat jonoissa.

Mitä sinulle kuuluu, jää kysymättä

Perusterveydenhuollon jonojen paineessa vaikeastikin sairaita potilaita tavataan Orozan mukaan harvoin ja iso osa kontakteista on etäkontakteja.

– Tällaisessa mallissa on vaikeaa luoda luottamuksellista hoitosuhdetta, jossa ehdittäisiin kysyä tärkeä kysymys: mitä sinulle muuten kuuluu? Tämä kysymys voi viedä todellisen ongelman ääreen sen sijaan, että tehdään uusia tutkimuksia tai lähetteitä.

Oroza muistuttaa, että 14 prosenttia perusterveydenhuollon käynneistä liittyy pelkästään tuki- ja liikuntaelinkipuun. Suuri osa kivusta on pitkittynyttä oireilua, johon on useita, ensisijaisesti lääkkeettömiä hoitomuotoja.

– Omalääkärimalli voisi riittävällä panostuksella vähentää turhia interventioita ja kohdistaa voimavaroja potilaan kohtaamiseen ja yhteisen ymmärryksen luomiseen oireista. Parhaassa tapauksessa potilas, lääkäri ja esimerkiksi toiminta- ja fysioterapeutti muodostavat tiimin, jossa potilaasta tulee aktiivinen toimija ja kuntoutuja sen sijaan, että hän pyörii ahdistuneena päivystyksessä ja erikoissairaanhoidon tutkimuksissa.

Itsenäisyyden vaatimus suuri

Nykyisessä järjestelmässä edellytetään ja oletetaan, että potilaat osaavat toimia hyvin itsenäisesti erilaisten digialustojen ja etäasioinnin kautta.

– Suurelta osalta se toki onnistuukin, mutta samaan aikaan esimerkiksi iso osa vanhenevasta väestöstä on eksyksissä eikä pärjäisi ilman omaisten tukea.

Maahanmuuttajalle, joka ei pysty asioimaan ruotsiksi tai suomeksi, terveydenhuoltojärjestelmämme on Orozan mukaan todellinen labyrintti. Luku- ja kirjoitustaidottomat, joita kuitenkin asuu Suomessa tuhansia, ovat erityisessä riskissä jäädä alihoidetuiksi ja esimerkiksi pudota tärkeästäkin seurannasta.

– Tulkkeja varataan liian harvoin, ja edelleen on joitakin poliklinikoita, jonne tulkkipotilaat eivät ole tervetulleita.

– Lääkärin täytyy varmistua siitä, että potilas osaa hoitaa terveysasiansa. Monille jää epäselväksi esimerkiksi se, että laboratorionäytteet otetaan eri paikassa kuin vastaanotto on ja että sinne pitää itse varata aika verkossa. Ammattilaisen on oltava valmis auttamaan usein hyvin käytännöllisissä asioissa, jotta tehty hoitosuunnitelma toteutuu.

Moni putoaa terveydenhuollosta

Maahanmuuttajataustaisten joukossa on tutkimusten mukaan enemmän alihoidettuja kuin kantaväestössä. Tämä johtuu pitkälti tiedonkulun ongelmista tilanteessa, jossa lääkäri joutuu käyttämään tulkkia voidakseen hoitaa potilasta. Vielä pahempi tilanne on, jos tulkkiakaan ei ole.

Orozan mukaan esimerkiksi maahanmuuttajataustaisten lasten riski kuolla syöpään on tutkimusten perusteella noin kaksinkertainen kantasuomalaisiin verrattuna. Näiden lasten kohdalla sosioekonomiset erot eivät selittäneet tulosta.

– Tämä on pysäyttävää! Käytän tätä tietoa keskustelun herättäjänä, kun pääsen kouluttamaan lääketieteen opiskelijoita. Heiltä tuleekin usein hyviä ehdotuksia siitä, miten voimme parantaa hoidon laatua. Aina ei tarvitse tehdä lisää, vaan pitää huolta siitä, että potilas ja hänen perheensä ovat oikeasti jyvällä terveysasioista.

Niukkuus ei ole syy poistaa

Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa etiikkaa opettavan Aleksi Pajusen mielestä terveydenhuollon ydintehtävä on muuntaa olemassa olevia resursseja inhimilliseksi hyväksi. Hän myöntää, että tehtävä on haastava.

Pajunen peräänkuuluttaa avoimuutta siitä, että ihmisille kerrotaan, mitä palveluita milläkin resursseilla saa.

– Esimerkiksi vanhustenhoidossa ihmisille tulisi sanoa ääneen, että jos valitsemme käyttää hoivaan tämän verran rahaa, joutuu omaisesi olemaan lepositeissä hoivakodissa.

Pajusen mielestä palveluita järjestäessä tulisi vähintään ajatuskokeena miettiä, mitä palveluita tarvitaan ja kuinka paljon ne maksavat.

– Vaikka tähän tasoon ei päästäisikään, pysyisi kuitenkin katse pallossa sen suhteen, mitä tavoitellaan.

Pajusen mukaan niukkuus ei ole peruste palvelun leikkaamiselle.

– Toki voimme olla tilanteessa, jossa resurssit eivät riitä kaikkeen, mutta miksi leikkaamme juuri tästä, on aina arvokysymys ja siitä tulisi olla avoin. Aina pitäisi olla puskuria siihen, että kustannukset ylittyvät, kun tulee odottamattomia käänteitä, jotka kuuluvat terveydenhuoltoon ja elämään ylipäänsä.

Lääkärin resursseja kopiopaperiin

Terveyspalveluiden keskittäminen on Pajusen mukaan kaksiteräinen miekka, joka toisaalta voi parantaa laatua, mutta samalla riskinä on, että systeemistä tulee etäisempi ja vähemmän joustava.

Pajunen näkee esimerkiksi omalääkärimallissa paljon hyvää, mutta hän kysyy, mitä tehdään hoidon jatkuvuudelle, jos omalääkäri ei olekaan saatavilla tai vaihtuu usein. Resurssien rajallisuus tulee vastaan myös nykyisessä terveyskeskustyössä.

– Lääkäri on vastaanotolla vastuussa myös muille potilaille. Jos käytetään yhteen potilaaseen liikaa aikaa, voi joku vakavampi tapaus jäädä liian vähälle hoidolle. Tässä on myös riski, että hoidetaan parhaiten niitä, jotka pitävät eniten ääntä.

Pajunen muistuttaa, että yksityisillä terveysasemilla on erikseen ammattilaiset, jotka siivoavat työpisteet ja hankkivat kopiokoneeseen paperia.

– Tämä työ ei tapahdu ilman, että joku sen tekee, joten kysymys on yksikkökustannuksista: teetetäänkö se lääkärin tuntipalkalla ja viedään samalla ydinosaamista muualle.

Lue lisää: Hyödyn aikakausi syrjäyttää syvällistä ajattelua

Lue lisää: Arvojen vaalija