Terveydenhuolto

Apinarokko on vanha tauti, joka leviää nyt oudosti

Tilanne on uusi, mutta tiedon odotetaan karttuvan päivissä ja viikoissa.

Anne Seppänen

Adobe/AOP

Apinarokosta tiedetään historiallisesti ajatellen aika paljon, mutta taudin yhtäkkinen leviäminen eri puolilla maailmaa niin, ettei alkulähdettä ja tartuntaketjuja tunneta, poikkeaa aiemmasta.

Kaikilla sairastuneilla ei ole yhteyttä toisiinsa tai endeemisille alueille Afrikkaan.

– On rehellistä tunnustaa, että tilanne on uusi, leviäminen poikkeuksellista, emmekä tiedä vielä kaikkea, toteaa zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti Helsingin yliopistosta.

Hän olettaa kuitenkin tiedon karttuvan päivissä ja viikoissa, kun tartunnanjäljittäjät ja viruksen perimän sekvensoijat tekevät työtään.

Keskisessä ja läntisessä Afrikassa villieläimissä endeemisenä esiintyvä apinarokko on tunnettu 1950-luvulta. Kaikki alkoi kuitenkin jo parisataa vuotta sitten, kun rokote isorokkoa vastaan keksittiin ja tauti vähitellen hävitettiin koko maailmasta. 

Ennen isorokkorokotuksista luopumista tutkijat pyrkivät etsimään mahdollisia eläinreservoaareja, joissa isorokko voisi piileksiä. Tällaisia ei löytynyt, mutta löytyi muun muassa isorokon sukulainen apinarokko. Tauti löytyi apinoista, jotka olivat sattuneet saamaan infektion, jonka varsinaisia kantajia ovat kuitenkin jyrsijät tai muut pikkunisäkkäät. Ensimmäiset infektiot ihmisillä havaittiin 1970-luvulla. Siihen asti lähes kaikki olivat olleet siltä suojassa isorokkorokotuksen vuoksi.

– Isorokkorokotusten lopettaminen on luonut vähitellen uuden tilanteen. Isorokkoviruksen sukulaisvirukset pystyvät tarttumaan paremmin ihmisiin, joilla ei ole rokotusta, Vapalahti kertoo.

Hän mainitsee, että Suomessakin pikkunisäkkäistä tarttuu silloin tällöin ihmisiin lehmärokkoa.

Rakkulat muistuttavat vesirokkoa

Endeemisillä alueillaan apinarokko on aiheuttanut viime vuosikymmeninä jonkin verran sairastumisia, mutta tarttunut huonosti ihmisestä toiseen. Pisin tunnettu tartuntaketju on seitsemän ihmisen mittainen. 

Länsimaissa sitä on nähty yksittäisinä tapauksina matkustamisen ja eksoottisten lemmikkieläinten kaupan myötä. Tartunnat ovat kuitenkin rajoittuneet korkeintaan muutamiin kymmeniin ihmisiin. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että apinarokko voi alkaa kuumeella ja yleisellä sairauden tunteella. Muutaman päivän kuluttua sairastuneelle voi kehittyä vesirokkoa muistuttavia, rakkulamaisia ihomuutoksia erityisesti kasvoille, joilta ihomuutokset leviävät muualle keholle sekä genitaalialueelle. Toisin kuin vesirokossa, apinarokon rakkulat kehittyvät papulaksi, rakkulaksi ja märkäiseksi samassa vaiheessa.

Hoito on oireenmukaista, ja tauti paranee tavallisesti itsestään muutamassa viikossa. Vakavat taudinkuvat ovat kuitenkin mahdollisia, etenkin jos sairastuneen puolustuskyky on jostain syystä heikentynyt.

Ainakin ennen tauti on tarvinnut lähikontaktin

Portugalissa, Belgiassa ja Yhdysvalloissa potilaiden näytteistä juuri tehdyn viruksen koko genomin sekvensoinnin mukaan nyt leviävä virus on Länsi-Afrikassa, Nigerian alueella esiintyvää muotoa apinarokosta.

Se on aiheuttanut Afrikassa noin 3,6 prosentin tapauskuolleisuuden, mutta tämä on todennäköisesti yliarvio. Tauti on oireiltaan lievempi kuin Kongossa esiintyvä muoto. 

Nyt sekvensoitujen viruskantojen välillä ei juuri ole eroja, mikä sopisi niiden yhteiseen alkuperään. Viruksessa ei myöskään näytä tapahtuneen juuri muutoksia aiemmin havaittuihin nigerialaisperäisiin kantoihin nähden. 

– Tämä viittaisi siihen, että virus ei aikaan ole vielä geneettisesti sopeutunut ihmistartuntoihin, eli viruksen muuntumisen sijaan epidemian mahdollistajina sopisivat olemaan supertartutustilanteet ja uudenlaiset tartuntareitit, Vapalahti otaksuu.

Apinarokkovirus on iso DNA-virus, joka muuntuu hitaasti. Muuntuminen hyppäyksenomaisesti on kuitenkin mahdollista. 

Apinarokon tiedetään leviävän lähikontaktissa. Rakkulat ovat infektiivisiä, ja tauti voi myös levitä ilmassa isoina pisaroina. Tämänhetkisen tiedon mukaan sen ei pitäisi tarttua kovin herkästi ilmateitse. Todennäköisesti tartunnan voi saada, jos virusta joutuu vaurioituneelle iholle tai limakalvolle, tai hengitysteihin.

Lue myös

Osaan nyt ilmenneistä tapauksista liittyy miesten välinen seksi. Rakkuloita on ollut erityisesti urogenitaalialueella ja suun alueella. Apinarokko voikin olla erotusdiagnostinen vaihtoehto kupalle tai herpekselle. 

– Mikäli nyt leviävä virus ei kehity tyystin poikkeavaksi siitä, miten virus on käyttäytynyt aiemmin, niin se tarvitsee lähikontaktin, Vapalahti toteaa.

Altistuneet voidaan rokottaa

Isorokkorokotuksen antama suoja tartuntaa vastaan on arvioitu olevan noin 85 prosenttia. 

– Toki immuniteetti vähän vanhenee, mutta ainakin vasta-aineet säilyvät pitkään, Vapalahti sanoo.

Saksassa on kuvattu isorokkorokotuksen saaneellakin lievä apinarokkotapaus.

Altistuneille voidaan antaa isorokkorokote inkubaatioaikana, ja se tarjoaa suojaa tartunnalta. Itämisaikana on kuudesta vuorokaudesta kolmeen viikkoon. Useimmin puhutaan yhdestä tai kahdesta viikosta. 

Diagnostiikkaan paras tapa on PCR-tutkimus ihomuutoksesta, ja siihen on valmis tutkimuskoodi (PoxPAK, Huslabissa). Laboratorioon on syytä kuitenkin syytä ottaa erikseen yhteyttä ennen näytteen ottoa ja lähettämistä.

– Tärkeintä on, että lääkäri ja potilas osaavat epäillä tätä tautia. Siihen on olemassa diagnostiikka, rokote, sitä on tutkittu vuosikymmenten aikana jonkin verran, lääkkeitä ja lääkeaihioita on olemassa, eikä tässä vaiheessa ole näyttöä, että se leviäisi muuten kuin todella läheisissä kontakteissa. Tätä on mahdollista kontrolloida, Vapalahti arvioi.

Myös uudempia, vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavia rokotteita on, mutta rajallisesti. Tartunnanjäljitys on tärkeässä osassa.

– Tietoa on kuitenkin edelleen puutteellisesti, joten on hyvä olla vielä varovainen julistamaan mitään varmaa, Vapalahti toteaa. 

Kirjoittajat

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030