Terveydenhuolto

Kilpailukiellosta on maksettava korvaus

Kilpailukieltosäännöt muuttuivat vuoden alussa.

Hertta Vierula
Kilpailukiellolle pitää olla erityisen painavat syyt.

Onko työsopimuksessasi kilpailukielto? Työsopimuslain kilpailukieltosäännöt muuttuivat vuoden alussa niin, että kaikista työsuhteen päättymisen jälkeisistä kilpailukielloista pitää maksaa korvaus. Aiemmin korvausta oli maksettava vain, jos kilpailukielto oli yli puolen vuoden mittainen.

Uuden lain mukaan kilpailukiellon maksimipituus on yksi vuosi.

Laissa on vuoden siirtymäaika ennen vuodenvaihdetta sovituille vanhoille kilpailukielloille. Siirtymäaikana työnantaja saa irtisanoa kilpailukiellot ilman irtisanomisaikaa, jota työnantajan täytyy muuten jatkossa noudattaa.

Keitä uudistus koskee? Virkasuhteessa olevilla lääkäreillä kilpailukieltoja ei ole, vaan laki koskee työsuhteisia lääkäreitä. Kuitenkin esimerkiksi osakeyhtiöiden toimitusjohtajat katsotaan yleensä toimielimiksi, joiden kohdalla noudatetaan eri sääntöjä. Myös yrittäjät jäävät harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta uudistuksen ulkopuolelle.

Kilpailukiellolle pitää olla erityisen painavat syyt. Tällaiset syyt voivat liittyä esimerkiksi liikesalaisuuden säilyttämiseen tai työnantajan järjestämään erityiskoulutukseen.

Käytännössä siis kilpailukielto voi olla yksityisen sektorin johtavilla lääkäreillä. Mikään automaattinen asia kilpailukielto ei heilläkään saa olla.

Perusteettomia sopimuksia halutaan vähentää

Kilpailukiellolla rajoitetaan työntekijän oikeutta siirtyä työsuhteen päättymisen jälkeen työnantajan kilpailijan palvelukseen tai harjoittaa kilpailevaa toimintaa omaan lukuunsa ammatinharjoittajana tai yrittäjänä.

Lakimuutoksen tavoitteena on vähentää perusteettomia kilpailukieltosopimuksia.

Lue myös

­– Näitä sopimuksia alkoi olla todella paljon eri aloilla ja eri tehtävissä. Osa hyvin kevyillä perusteilla, sanoo johtava asiantuntija Miia Kannisto Akavasta.

Työnantajan on maksettava enintään kuuden kuukauden kilpailukiellosta 40 prosenttia työntekijän palkasta vastaavalta ajalta. Jos rajoitusajaksi on sovittu yli kuusi kuukautta, työnantajan on maksettava 60 prosenttia palkasta.

Kilpailukielloista tulee silloin tällöin kysymyksiä Lääkäriliiton juristeille. Yleisohjeena on, että kilpailukieltoehto on hyvä luetuttaa juristilla ennen sopimuksen allekirjoittamista.

Kirjoittaja

Hertta Vierula

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030