Terveydenhuolto

STM: Kansallinen lääkekehityskeskus Oy on perustettu

Syöpäkeskukselle myönnettiin 2,85 miljoonan euron valtionavustus.

Anne Seppänen
Adobe/AOP
Kansallinen lääkekehitys Oy on perustettu ja Syöpäkeskus sai odotetut valtionavustuksensa.

Kansallinen lääkekehitys Oy:n perustaminen sinetöitiin, kun perhe– ja peruspalveluministeri Krista Kiuru allekirjoitti sen perustamissopimuksen perjantaina 4. helmikuuta.

Samassa yhteydessä Kiuru allekirjoitti myös Kansallisen syöpäkeskuksen pitkään viipyneet valtionavustuspäätökset.

Kansallinen lääkekehityskeskus ja Kansallinen syöpäkeskus ovat osa terveysalan tutkimus– ja innovaatiotoiminnan kasvustrategiaa.

Kansallisen lääkekehityskeskuksen perustamisella pyritään edistämään kilpailukykyistä lääkekehitystä. Tavoitteena on alan toimintaedellytysten ja osaamisen vahvistaminen sekä varhaisen vaiheen lääkekehityksen rahoituksen mahdollistaminen.

Pitkällä tähtäimellä lääkekehityskeskuksella on rooli myös lääkkeiden saatavuuden häiriötilanteisiin varautumisessa kansallisella tasolla. Lääkekehityskeskus palvelee koko maan tutkijoita esimerkiksi yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa ja sairaaloissa.

Lääkekehityskeskuksen kotipaikka on Turku. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin kauppaneuvos Jyrki Liljeroos

Syöpäkeskukselle 2,85 miljoonaa

Kansalliselle syöpäkeskukselle myönnettiin yhteensä 2,85 miljoonan euron valtionavustus.

Lue myös

Lokakuussa 2019 perustettu Kansallinen syöpäkeskus muodostuu kansallisesta koordinoivasta yksiköstä ja viidestä alueellisesta syöpäkeskuksesta. Jokaiselle alueelliselle keskukselle myönnetään avustusta 0,5 miljoonaa euroa, ja koordinoivalle yksikölle 0,35 miljoonaa euroa.

Kansallinen syöpäkeskus koordinoi palvelujärjestelmän voimavarojen tarkoituksenmukaista käyttöä syövän hoidossa sekä kansallista syöpätutkimusta. Kansallisella ohjauksella turvataan syöpäpotilaille yhdenvertainen hoito asuinpaikasta riippumatta, edistetään alan tutkimusta, hoitojen laatua ja kustannusvaikuttavuutta.

Syöpäkeskusten valtionavustuksia odotettiin pitkään. Lääkärilehti kirjoitti asiasta kesäkuussa.

Kirjoittaja

Anne Seppänen

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030