Aivoverenkiertohäiriöihin liittyvät päänsäryt

Suuresta päänsärkypotilaiden joukosta tulisi päivystyksessä kyetä seulomaan esiin ne, joille on olemassa spesifi syynmukainen hoito. Subaraknoidaalivuoto, iskeeminen aivoinfarkti, aivoparenkyymivuoto, aivovaltimon dissekoituma, aivolaskimon tromboosi (sinustromboosi), aivovaskuliitit, mukaan lukien temporaaliarteriitti, ja aivojen verisuonimalformaatiot ovat tärkeitä tunnistaa, jotta oikeat potilaat ohjataan jatkotutkimuksiin. Yhtä tärkeää on hyvänlaatuisten primaarien päänsärkyjen tunnistaminen, jotta vältytään turhalta tutkimuskierteeltä. Asianmukainen diagnostiikka ja hoito parantavat potilaiden ennustetta ja säästävät rahaa.

Mikko Kallela

Legionelloosin seuranta ja torjunta tehostuvat

Legionellan aiheuttamaan keuhkokuumeeseen liittyy asianmukaisesta hoidosta huolimatta suuri kuolleisuus. Valtakunnalliseen tartuntatautirekisteriin ilmoitetaan vuosittain 7-20 legionelloositapausta. Tauti on Suomessa todennäköisesti alidiagnosoitu. Nopeiden diagnostisten virtsatestien käytön yleistyttyä ja matkailuun liittyvien tapausten tehostuneen seurannan ansiosta useissa Euroopan maissa on todettu aikaisempaa enemmän legionelloositapauksia. Viime vuosina on esiintynyt myös mittavia ja laajaa julkisuutta saaneita legionelloosiepidemioita. Legionelloosin nopea tunnistaminen ja tapausten raportointi ovat avainasemassa epidemioiden ehkäisemisessä.

Mari Kanerva - Silja Mentula - Outi Lyytikäinen - Petri Ruutu - Jaana Kusnetsov - Pekka Nuorti

Vanhusten depressioiden ja niiden seurausten ehkäisy

Iäkkäiden henkilöiden lievät ja keskivaikeat masennustilat ovat yleisiä ongelmia perusterveydenhuollossa. Sosiaalinen ja terapeuttinen tuki estävät masennusoireiden puhkeamista leskeksi jääneiden ja omaishoitajien keskuudessa. Lievien tai keskivaikeiden masennustilojen paranemista edistävät sosiaalisen osallistumisen ja toiminnallisuuden tukeminen. Näitä primaari- ja sekundaariprevention muotoja tulee yleislääkärien käyttää. Toistuvasti vakavia depressioita sairastavien masennustilojen uusiutumisen ehkäisemisessä pitkäkestoisesta masennuslääkehoidosta sekä psykoterapeuttisesta tuesta on hyötyä.

Sirkka-Liisa Kivelä

Vanhemman kuljettajan kognitio ja ajokyky

Ikääntyneiden kuljettajien ajokykyä arvioitaessa on tärkeää tutkia ajamista ohjaavaa kognitiivista tiedonkäsittelyä. Autolla ajamisessa tarvitaan tahdonalaisen toiminnanohjauksen piiriin kuuluvaa harkintakykyä, aktiivisen havainnoinnin laaja-alaisuutta ja työmuistissa tapahtuvaa päätöksentekoa. Liikennenäön ja kognition ongelmat ilmenevät toisistaan riippumatta, jonka vuoksi ne on selvitettävä erikseen. Käytännön ajokoe on tärkeä, jotta saadaan käsitys pitkän ajokokemuksen kompensoivasta vaikutuksesta heikentyneeseen toimintakykyyn. Suppeat kognition tasolaskun seulontaan tarkoitetut testit eivät riitä, kun ajokyvyn kuntoutustarpeen arvioinnissa tarvitaan ajokyvyn heikkojen ja hyvien osa-alueiden laaja-alaista kuvausta.

Pekka Kuikka - Timo Mäkinen

Milloin epäilen gynekologista syöpää vuotohäiriön taustalla?

Vuoto on yksi yleisimmistä oireista, jonka vuoksi nainen hakeutuu gynekologille. Seulonta-aineiston perusteella vuoto ei sovellu suuren syöpäriskin ennustetekijäksi, koska sen osuus oli vain 5,9 %. Selvä syöpäriski on yhdynnän jälkeisillä ja postmenopausaalisilla vuodoilla. Ennen vaihdevuosia vuoto on harvoin syövän aiheuttama, mutta kuukautisten loputtua syövän osuus vuodon syynä on noin 10 %. Sekä kohdunkaulan että kohdunrungon syöpä aiheuttavat vuotoa, munasarjasyöpä verraten harvoin. Jokainen vuotohäiriö on arvioitava mahdollisena syöpävuotona ja yhdistämällä kliiniset löydökset syövän riskitekijöihin, voidaan tarvittavat tutkimukset kohdentaa oikein.

Helena Sundström

Teollisuusrakennuksen kosteusvaurion seuraukset työntekijöille

Työpaikkarakennusten kosteusvauriot voivat aiheuttaa tilojen käyttäjille työperäisiä oireita ja sairauksia. Yleensä ongelmat rajoittuvat tiettyihin rakennuksen osiin, jolloin oireilevien työntekijöiden määrä jää vähäiseksi. Tässä raportissa esitetään teollisuusrakennuksen poikkeuksellisen laaja kosteusvaurio ja homeongelma, jossa kymmenet työntekijät saivat työperäisiä oireita ja osa sairastui. Työntekijöistä 75 hakeutui työterveysasemalle työperäiseksi oletettujen oireiden takia. Heistä 52 lähetettiin jatkotutkimuksiin. Kosteusvaurioon liittyvä ammattitauti todettiin 12 työntekijällä (23 %). Yhdeksän työntekijää ei korjauksien jälkeenkään voinut palata työpaikalle siellä ilmenevän voimakkaan oireilun takia.

Kari Reijula - Kaarina Huuskonen - Ritva Piipari - Vuokko Hupli - Tari Haahtela

Esteettisen elämyksen luonteesta

Taiteellisesti vaikuttavaa elämystä kutsutaan esteettiseksi. Yksilön kyvyllä tuottaa ja nauttia esteettisistä elämyksistä näyttäisi olevan yhteyttä hänen varhaisiin kokemuksiinsa samalla tavalla kuin unien näkemiskyky ja varhaisten vuorovaikutussuhteiden kehitys ovat sidoksissa toisiinsa. Vuoren, kumpuilevan maiseman tai korkean rakennuksen on katsottu unessa kuvaavan kehittynyttä muotoa univalkokankaasta, joka puolestaan edustaa rauhaa ja tyydytystä tuovaa olotilaa. Eräät runokielessä esiintyvät runokuvat vaikuttavat olevan luonteeltaan arkaaisten unisymbolien kaltaisia. Artikkelissa kuvataan kaunokirjallisuuden tuottaman esteettisen elämyksen psykologisesti varhaista luonnetta ja merkitystä.

Pirjo Saarinen

Geenitestit - miksi, kenelle, miten ja missä?

Yhden geeniparin virheiden aiheuttamissa sairauksissa on geenitesti tarkin diagnostinen menetelmä Se on usein myös nopein, yksinkertaisin ja edullisin. Geenitesti on potilaalle helppo, koska tutkimukseen tarvitaan vain yksi verinäyte ilman esivalmisteluja. Se säästää sekä lääkärin että potilaan ja hänen perheensä aikaa ja vähentää tutkimusten aiheuttamaa rasitusta ja niiden kustannuksia. Geenitestejä käytetään diagnostiikassa selvästi aiempaa enemmän. Haasteena ovat nyt monitekijäiset kansantaudit, joiden syntyyn vaikuttavat sekä perintötekijät että ympäristö ja/tai elintavat. Riskialleelien tunnistamiseen tarvittavat menetelmät ovat jo olemassa.

Arto Orpana - Irma Järvelä

Miten helpottaa naisen vaihdevuosioireita?

Haittaavista vaihdevuosioireista, kuumista aalloista ja hikoilusta, kärsii 80 % naisista. Oireet ovat voimakkaimmillaan juuri kuukautisvuotojen loppuessa, mutta voivat kestää lievempinä pitkäänkin. Kaikki eivät tarvitse oireisiin hoitoa, mutta osalla naisista oireet haittaavat merkittävästi normaalia elämää. Estrogeeni on edelleen paras hoito, ja sitä aloitettaessa punnitaan hoidon hyödyt ja haitat yksilöllisesti. Hankalat oireet kestävät usein enintään pari vuotta, ja lyhytkestoista hoitoa estrogeenilla voi pitää turvallisena. Muiden valmisteiden, kuten kasviestrogeenien tai serotoniinin takaisinoton estäjien, pitkäaikaistehoa ei ole osoitettu.

Aila Tiitinen

Perheneuvonnan vaikutukset sepelvaltimotaudin riskitekijöihin lasten ja nuorten keskuudessa

Kainuussa työikäisten sepelvaltimo- ja sydäninfarktisairastuvuus ja -kuolleisuus ovat olleet maamme korkeimpia 1970-luvulta lähtien. Kainuun Sydänyhdistys käynnisti 90-luvun loppupuolella yhteistyössä alueen terveyskeskusten sekä Kainuun keskussairaalan kanssa perhekeskeisen sydänsairauksien ehkäisyohjelman, joka kohdistettiin sydänsairauksien riskisukujen lapsiin ja nuoriin. Neuvonta vaikutti erittäin myönteisesti lasten ja nuorten ravitsemuskäyttäytymiseen. Terveysneuvontaryhmän lasten ja nuorten kolesteroliarvoissa ja verenpaineen kehityksessä havaittiin myös myönteisiä muutoksia, kun taas tupakointiin ja alkoholin käyttöön neuvonnalla ei pystytty vaikuttamaan.

Marika Salminen - Sirkka-Liisa Kivelä

Fyysinen kunto ja sepelvaltimotauti

Huono fyysinen kunto ja vähäinen liikunta-aktiivisuus ovat nykyisen tutkimustiedon perusteella sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä. Epidemiologissa tutkimuksissa huono fyysinen kunto on todettu vähintään yhtä tärkeäksi sydän- ja verisuonisairauksia ennustavaksi tekijäksi kuin kohonnut verenpaine, tupakointi, lihavuus, korkea kolesteroli tai diabetes. Maksimaalinen hapenkulutus tai kuormituskokeen avulla arvioitu fyysinen suorituskyky kelpaavat käytännössä komplisoimatonta sepelvaltimotautia sairastavien kunnon ja ennusteen mittareiksi. Samoilla tiedoilla voidaan suunnitella sopivan liikunnan teho ja määrä.

Jari Laukkanen - Raimo Kettunen

Muuttuuko kohonneen verenpaineen lääkehoito uusien tutkimustuloksien mukaan?

Uusien tutkimusten perusteella voidaan komplisoitumattoman kohonneen verenpaineen aloituslääkkeeksi suositella mitä tahansa viiden päälääkeryhmän lääkettä. Valinta tehdään yksilöllisesti ottaen huomioon potilaan ominaisuudet ja muut riskitekijät sekä hoidon kustannukset. Useimmiten tarvitaan yhdistelmähoitoa tavoitteen saavuttamiseksi. Tutkimusten perusteella varsinkin ACE:n estäjän/ angiotensiini II -antagonistin ja diureetin yhdistelmä vaikuttaa edulliselta. Myös verenpainepotilaan kohonneiden lipidiarvojen hoitaminen statiinilääkityksellä näyttää edulliselta.

Ilkka Kantola

DNA-näytteet epidemiologisissa tutkimuksissa

DNA-tutkimuksiin suhtaudutaan usein ennakkoluuloisesti. Eettisten toimikuntien käsitykset niiden edellytyksistä eivät ole vakiintuneet, ja tutkijoidenkin toimintasäännöt ovat epäselvät. Väestötutkimuksien DNA-tutkimukset voidaan yleensä rinnastaa muihin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Lainsäädännön tarkoitus on suojella fyysistä koskemattomuutta ja yksityisyyttä. Suurten väestöryhmien DNA-tutkimuksia koskevaa lainsäädäntöä ei ole. Pääsääntö on, että yksityisyyden suojaamisen tarve säilyy, vaikka aikaisemmin otettuja näytteitä käytettäessä fyysiseen koskemattomuuteen ei enää puututa. Uusi suostumus tarvitaan, jos tutkimuksen varsinainen tarkoitus on muuttunut.

Arpo Aromaa - Veikko Launis - Salla Lötjönen

Malaria - voittamaton uhka?

Malarian kontrolli on puutteellista ja malariakuolleisuus lisääntyy. Tauti onkin käynyt entistä uhkaavammaksi, mutta sen vähentäminen on mahdollista. Monissa maissa käytetään tehottomiksi todettuja lääkkeitä. Siksi tarvitaan uusia lääkkeitä ja käyttökelpoisia rokotteita. Nykyisten menetelmien kuten impregnoitujen hyttysverkkojen, nopeiden diagnoosimenetelmien ja artemisiini-pohjaisten yhdistelmähoitojen hyödyntämistä on tutkittava kiireellisesti. Toivottavasti tutkimusten antama näyttö eri menetelmien kustannus-hyötysuhteesta saa päättäjät ja lahjoittajat lisäämään tukeaan maailmanlaajuiselle malariakampanjalle.

Hannu Kyrönseppä

Ohutsuolen kapseliendoskopia

Ohutsuolen kapseliendoskopialla voidaan tähystää koko ohutsuoli. Kolonoskopiassa ohutsuolesta nähdään vain terminaalinen ileum ja enteroskopiassa jejunumin yläosa, yhteensä noin kolmasosa. Ns. sokeaa aluetta onkin tarkasteltu röntgentutkimuksilla, joiden haittoja ovat epäherkkyys ja säderasitus. Kapseliendoskopiaa käytetään jatkotutkimuksena silloin, kun oireiden syy ei paljastu muilla tutkimuksilla. Sen etuja ovat potilasystävällisyys ja säteettömyys, haittoja korkea hinta ja pitkä kuvien käsittelyaika. Löysimme selityksen epäselvään mahasuolikanavan vuotoon neljäsosassa tapauksista, joissa syy ei ollut selvinnyt muilla tutkimuksilla.

Hannu Nuutinen

Antikoagulaatiohoito sydämen vajaatoiminnassa

Sydämen vajaatoiminnan lääkehoito on kehittynyt parinkymmenen viime vuoden aikana merkittävästi. Angiotensiinin estäjien ja beetasalpaajien ennusteellinen hyödyllisyys on osoitettu lukuisissa kontrolloiduissa tutkimuksissa, mutta antikoagulaatiohoidon vaikutuksesta embolioihin ei ole luotettavia tutkimustuloksia. Antikoagulaatiohoidon aiheellisuuden pohtiminen on tavallinen pulma vaikean vajaatoiminnan yhteydessä. Eteisvärinän liittyessä vajaatoimintaan hoidon aihe on selkeä. Sinusrytmissä oleville pitkäaikaisen antikoagulaatiohoidon hyöty veritulpan eston suhteen on epävarma. Antikoagulaatiohoito on kuitenkin asetyylisalisyylihapon vaihtoehto sydän- ja verisuonitapahtumien sekundaaripreventiossa.

Matti Halinen

Manian lääkehoito

Manian esiintyvyys yleisväestössä on noin 0,4-1,6 %. Vuosina 1989-2001 sairaalarekisteriemme perusteella sekä maniahoitojaksojen että hoidettujen potilaiden määrä yli kaksinkertaistui ja myös tautisykli lyheni. Toisaalta viime vuosina manian lääkehoitovaihtoehdot ovat monipuolistuneet ja käytössä on useita joko monoterapiana tai yhdistelmähoitona käytettäviä lääkkeitä manian hoitoon. Tämä artikkeli on näyttöön pohjautuva katsaus manian lääkehoidosta.

Marko Sorvaniemi - Juhani Aer - Kirsi Suominen

Angioödeeman diagnostiikka ja hoito

Hereditaarinen angioödeema (HAE) on harvinainen perinnöllinen tauti, joka aiheuttaa ajoittaisia ihon, kurkunpään ja suoliston alueen turvotuksia. HAE johtuu komplementti- ja kiniinijärjestelmiä estävän C1-estäjän puutteesta. Suomessa on 50-100 potilasta. Vaikka tauti on harvinainen ja turvotukset menevät yleensä itsestään ohi, on kohtausten hoito tärkeä osata, koska kurkunpään turvotuksiin liittyy tukehtumisvaara. Tässä katsauksessa käymme läpi taudin kliinisen kuvan, diagnostiikan ja hoidon.

Hanna Jarva - Seppo Meri

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030