Onko verenpaineen vuorokausirekisteröinnistä hyötyä sydäntapahtumien ja -kuolleisuuden ennustamisessa? Kohonneen verenpaineen diagnoosi ja hoidon seuranta perustuvat verenpaineen yksittäismittauksiin, mutta diagnostiikassa ja hoitovasteen arvioinnissa käytetään yhä useammin myös verenpaineen 24 tunnin rekisteröintiä potilaan normaalissa elinympäristössä. Yksiselitteisiä viitearvoja ja tulkintakriteerejä vuorokausirekisteröinnillä mitattujen verenpainearvojen soveltamisesta diagnoosi- ja hoitoratkaisujen perustaksi ei ole käytettävissä. Tärkeintä sekä yhteiskunnan että yksilön kannalta olisi tietää, millä tavalla mitattu verenpainetaso kuvastaa parhaiten kohde-elinvaurioiden ja sydäntapahtumien vaaraa. Jaana Jokiniitty, Mika Kähönen, Silja Majahalme, Martti Tuomisto, Väinö Turjanmaa Lehti 1: Katsausartikkeli 1/2003 Kommentteja
Sisäilman sieni-itiöt ja mykotoksiinit Viime vuosina home on saanut huonoa mainetta julkisuudessa puhuttaessa rakennusten kosteusvaurioista ja ihmisten altistumisesta. Rakennusmateriaaleista mikrobiologisissa tutkimuksissa löydetyt mikrobit on tulkittu kannanotoilla löytyy hometta, ja tämän perusteella on usein tehty pitkällekin meneviä johtopäätöksiä homeitiöiden aiheuttamista terveysvaikutuksista niin työpaikalla kuin kotiympäristössä. Osa lääkäreistä joutuu työssään usein arvioimaan näiden mikrobien terveysvaaraa. Tässä katsauksessa tarkastellaan homesienten mahdollista terveyshaittaa nykytiedon valossa. Eeva-Liisa Hintikka, Tapani Tuomi, Tom Johnsson, Kari Reijula Lehti 1: Katsausartikkeli 1/2003 Kommentteja
Missä vanhustenhoidossa näyttöä? Missä sudenkuopat? Sosiaali- ja terveydenhuollon varoista käytetään kaksi kolmasosaa vanhustenhoitoon. Valtaosa tästä summasta menee erilaisiin vanhusten laitoshoidon ja hoivan kustannuksiin. Suurin osa iäkkäistä haluaisi kuitenkin elää kotonaan mahdollisimman pitkään. On siis sekä yhteiskunnan että yksilöiden etu ylläpitää ikääntyvän väestön toimintakykyä ja heidän edellytyksiään selviytyä kotona. Vanhustenhoidoista alkaa olla näyttöä sekä toimintakyvyn ylläpidon että laitoshoidon lykkäämisen suhteen. Kaisu Pitkälä, Timo Strandberg Lehti 1: Katsausartikkeli 1/2003 Kommentteja
Reflektorinen sympaattinen dystrofia Tunnista ajoissa suhteettoman kipeän, huonoliikkeisen, turvonneen käden sairaus Reflektorinen sympaattinen dystrofia (RSD) eli complex regional pain syndrome-1 (CRPS I) on raajan kipuoireyhtymä, johon liittyy toiminnan huononeminen ja autonomisen hermoston säätelyhäiriö. RSD liittyy yleensä vammoihin, usein distaaliseen radiusmurtumaan. Oireyhtymässä kipu lisääntyy suhteettoman suureksi vamman laatuun nähden, käden nivelet turpoavat, niiden liike vaikeutuu ja iho on lämmin, kuiva ja punoittava. Paras tapa hoitaa RSD:tä on estää se varmistamalla mahdollisimman aikainen ja riittävä mobilisaatio, kipulääkitys ja lääkinnällinen kuntoutus. Vaikeissa tapauksissa tarvitaan aina sairaalahoitoa. Martti Vastamäki Lehti 51-52: Katsausartikkeli 51-52/2002 Kommentteja
Opiaattiriippuvuuden näyttöön perustuva hoito ja lääkärin etiikka Lääkärinvala velvoittaa käyttämään tutkimustiedon ja kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä, kunnioittamaan potilaan tahtoa ja täyttämään lääkärin velvollisuuden jokaista kohtaan. Tiedon lisääntyessä valan noudattamisen pitäisi olla entistä helpompaa, mutta esteenä ovat usein asenteet ja rahan puute. Lyhyet vieroitushoidot on osoitettu opiaattiriippuvaisen potilaan kokonaiskuntoutumisen kannalta tehottomiksi, mutta silti niitä käytetään suomalaisessa päihdehoidossa. Toisaalta korvaushoitoon opiaattiagonisteilla on meillä suhtauduttu torjuvasti, vaikka tieteellinen näyttö sen tehosta on vahva. Asenteiden ja tieteellisen näytön välinen kuilu on johtanut eettiseen ongelmaan, joka ulottuu yksittäisistä potilastapauksista asiantuntijoihin, virkamiehiin ja päätöksentekijöihin. Mikko Salaspuro Lehti 51-52: Katsausartikkeli 51-52/2002 Kommentteja
Aleksitymian pysyvyys - uutta tietoa Aleksitymiaa, kyvyttömyyttä tunnistaa ja kuvata omia tunteita, pidettiin alun perin pysyvänä persoonallisuudenpiirteenä. Tämä käsitys on kuitenkin pohjautunut varsin lyhyisiin seurantoihin ja pieniin sekä valikoituneisiin aineistoihin. Tuoreimmat yleisväestöstä ja depressiopotilaista tehdyt seurantatutkimukset kyseenalaistavat käsityksen aleksitymian pysyvyydestä. Niiden perusteella kyky tunnistaa ja kuvata tunteita voi korjaantua mm. masennuksen onnistuneen hoidon kautta. Kirsi Honkalampi, Johannes Lehtonen, Heimo Viinamäki Lehti 51-52: Katsausartikkeli 51-52/2002 Kommentteja
Rasvahiivojen luokitus täsmentyy Jo vuosisadan ajan on tiedetty, että pityriasis versicolor eli savipuoli on ihmisen iholla elävien rasvahiivojen aiheuttama. Rasvahiivat voivat myös pahentaa atooppisen ja seborrooisen ekseeman oireita sekä aiheuttaa folli-kuliittia ja joskus jopa systeemisiä infektioita. Nykytietämyksen mukaan rasvahiivalajeja on seitsemän ja niitä kaikkia esiintyy suomalaisissa potilasnäytteissä. Malassezia globosa on yleinen pityriasis versicolorin aiheuttaja Euroopassa, kun taas systeemisiä infektioita aiheuttavat etupäässä Malassezia furfur ja Malassezia pachydermatis. Eri rasvahiivalajien ekologiaa iholla ja osuutta eri tauteihin ei vielä tunneta riittävästi, mutta uusien lajien erottaminen helpottanee niiden aiheuttamien tautien tutkimusta. Hanna Ranta, Jouni Issakainen, Päivi Lintu Lehti 49-50: Katsausartikkeli 49-50/2002 Kommentteja
Akuutin eteisvärinäkohtauksen hoito Eteisvärinä on yleisin pitkäkestoinen rytmihäiriö. Akuutti eteisvärinäkohtaus aiheuttaa monia oireita, jotka saavat potilaan herkästi hakeutumaan lääkärin hoitoon. Eteisvärinän hoidossa ryhmän IC rytmihäiriölääkkeet ovat syrjäyttäneet aiemmin varsin yleisesti käytetyn kinidiinin, ja sähköiseen rytminsiirtoon käytetään yhä yleisemmin bifaasisia defibrillaattoreita. Ruokatorven kautta tehtävä sydämen kaikukuvaus on muuttanut käsityksiämme eteisvärinäkohtauksen antikoagulaatiohoidosta. Katsauksessa esitellään akuutin eteisvärinäkohtauksen uusia hoitovaihtoehtoja ja annetaan käytännönläheisiä vinkkejä eteisvärinän akuuttihoitoon. M J Pekka Raatikainen Lehti 49-50: Katsausartikkeli 49-50/2002 Kommentteja
Hypnoosin hermostolliset mekanismit ja kliininen käyttö Uusia tutkimustuloksia Hypnoosin kliininen käyttö lienee hitaasti vapautumassa historiallisista rasitteistaan - mystiikan ja liikaa lupailevien markkinahypnotisoijien vaikutuksesta. Positroniemissiotomografia ja herätevastetutkimukset ovat viime vuosina antaneet lisää tietoa hypnoosin vaikutusmekanismeista. Eri hoitomuotoja vertailevat systemaattiset tutkimukset taas ovat antaneet hypnoosista hyvin myönteisen kuvan monissa operatiivisissa, yleislääketieteellisissä ja psykiatrisissa käyttötarkoituksissa. Hypnoosin mielekäs oikeudellinen käyttö on sen sijaan hyvin vähäistä. Hannu Lauerma Lehti 49-50: Katsausartikkeli 49-50/2002 Kommentteja
Itsemurhaan altistavat kognitiiviset mallit Pelkkä mielialan mataluus tai ahdistava elämäntilanne ei johda itsemurhaan. Negatiivisilla, omaa minää, muita ihmisiä tai tulevaisuutta käsittelevillä ajatussisällöillä on huomattava merkitys mielialan ja käyttäytymisen säätelyssä. Varhain kehittyneet kielteiset sisäiset mallit aktivoituvat kriittisissä elämänvaiheissa. Ajatukset, tunteet, käyttäytyminen ja taustalla olevat kognitiiviset skeemat vaikuttavat vastavuoroisesti toisiinsa. Erityisesti toivottomuusajattelu, negatiivinen minäkäsitys, yleistykset ja kognitiivinen jäykkyys altistavat itsemurhalle. Kognitiivisten vääristymien tunnistaminen ja ratkaisuvaihtoehtojen löytäminen jopa estävät itsemurhia. Päivi Meretoja, Juhani Laakso Lehti 49-50: Katsausartikkeli 49-50/2002 Kommentteja
Tipanlaittotaito ajan tasalle Laskimokanyylin laitto kuuluu lääkärin perustaitoihin. Vaikka suoritus on periaatteessa yksinkertainen, voi toimenpiteestä vaikeutuessaan tulla pitkällinen, kivulias ja sekä potilaalle että lääkärille epämiellyttävä koitos. Epäonnistunut suoritus voi jäädä potilaan mieliin pitkäksi aikaa ja aiheuttaa etukäteen pelkoa vastaavassa tilanteessa. Toisaalta hyvä suoritus lisää entisestään potilaan luottamusta lääkäriinsä. Päivi Annila, Hanna Viitanen Lehti 48: Katsausartikkeli 48/2002 Kommentteja
Vanhusten mielenterveyshäiriöiden varhainen toteaminen ja hoito Psyykkiset häiriöt ovat vanhuksilla varsin yleisiä. Suomalaisen väestön ikärakenne vanhenee lähivuosikymmeninä voimakkaasti, ja tämän myötä ainakin iäkkäiden henkilöiden mielialahäiriöiden ja dementiaan liittyvien erilaisten käytösoireiden määrän voidaan odottaa lisäävän merkittävästi hoitokuormitusta. Hannu Koponen Lehti 48: Katsausartikkeli 48/2002 Kommentteja
Prostanoidit ja typpioksidi tulehduksessa ja tulehduskivussa Tulehduksen oireista kipu koetaan yleensä vaikeimpana, se häiritsee, ärsyttää, lamaa ja invalidisoi. Analgeetit ovat maailmanlaajuisesti eniten käytettyjä lääkkeitä; joka kymmenes suomalainen ottaa tänäänkin jotakin kipulääkettä. Syklo-oksigenaasi- ja typpioksidisyntaasijärjestelmät tuottavat tulehduksen ja tulehduskivun välittäjäaineita. Niiden estäjiä on aktiivisesti kehitetty tulehdustautien hoitoon. COX-2-selektiiviset lääkkeet tulivat hiljattain perinteisten tulehduskipulääkkeiden rinnalle apteekin hyllyyn. Typpioksidisyntaasin estäjät ovat vasta kokeellisessa vaiheessa, mutta niihin on jo asetettu paljon toiveita. Eeva Moilanen Lehti 48: Katsausartikkeli 48/2002 Kommentteja
Iäkkäiden delirium ja sen seuraukset - mitkä ovat ehkäisyn mahdollisuudet? Kolmannes sairaalaan otetuista iäkkäistä potilaista kärsii äkillisestä sekavuustilasta. Hoidon, kuntoutuksen ja tukitoimien kohdentamisen deliriumin vaaratekijöihin on todettu vähentävän sen ilmaantuvuutta. Kognitiivisen toimintakyvyn seuraaminen deliriumin väistyttyä tarjoaa mahdollisuuden varhaiseen dementoivien sairauksien diagnosointiin ja hoitoon. Tehostetulla kuntoutuksella ja kotihoidon tukemisella voidaan pidentää deliriumin sairastaneiden iäkkäiden kotihoidon kestoa. Terhi Rahkonen, Sirkka-Liisa Kivelä, Raimo Sulkava Lehti 47: Katsausartikkeli 47/2002 Kommentteja
Epävakaan persoonallisuushäiriöpotilaan hoito Yhteenveto APA:n hoitosuosituksesta American Psychiatric Association (APA) julkaisi vuoden 2001 lokakuussa epävakaan persoonallisuushäiriön hoitoa koskevan suosituksen. Se on kahdestoista APA:n laatima psykiatrisen hoidon suositus ja samalla ensimmäinen persoonallisuushäiriöiden ryhmää koskeva. Psykoterapeuttisen lähestymistavan merkitys painottuu APA:n suosituksessa, sillä tuoreissa tutkimuksissa on saatu näyttöä psykoterapeuttisten hoito-ohjelmien tuloksellisuudesta juuri epävakaan persoonallisuushäiriön kohdalla. Suositus antaa myös yksityiskohtaista tietoa näyttöön perustuvasta lääkehoidosta. Risto Antikainen, Ulrich Tacke Lehti 47: Katsausartikkeli 47/2002 Kommentteja
Nuoruusiän psyykkisten häiriöiden juuret ja kulku Nuoruusikä on kehityksellisesti tärkeä vaihe, jossa yksilön psyykkisten ongelmien korjaaminen on helpompaa kuin aikuisuudessa. Vaikka monet ongelmat kärjistyvät nuoruusiässä ja jatkuvat myöhemmin elämässä, mielenterveyden häiriöiden juuret ovat usein perinnöllisessä alttiudessa sekä varhaisissa somaattisen ja psyykkisen kehityksen ongelmissa. Osa häiriöistä puhkeaa jo lapsuudessa, muuntuu kehityksen edetessä ja altistaa samankaltaisille tai uusille häiriöille myöhemmin elämän aikana. Hanna Ebeling Lehti 47: Katsausartikkeli 47/2002 Kommentteja
Perinnöllinen alttius rintasyöpään Viime vuosina on saatu paljon lisää tietoa periytyvästä rintasyöpäalttiudesta. Tähän mennessä on tunnistettu geenit BRCA1 ja BRCA2, joiden mutaatiot altistavat rintasyövälle. Samat geenimutaatiot voivat altistaa myös munasarjasyövälle ja joillekin muillekin syöville. Nykyään voidaan laboratoriodiagnostiikan avulla tunnistaa monien riskisukujen jäsenet, jotka ovat perineet syövälle altistavan geenimutaation ja tarjota heille tarkempaa seurantaa ja syövän syntyä ehkäiseviä toimenpiteitä. Katsauksessa tarkastellaan tunnettuja rintasyöpäalttiusgeenejä ja niiden kliinistä merkitystä erityisesti suomalaisissa rintasyöpäsuvuissa. Hannaleena Eerola, Kristiina Aittomäki, Heli Nevanlinna Lehti 46: Katsausartikkeli 46/2002 Kommentteja
Psykoosien varhainen toteaminen ja hoito Viime vuosina on kehitetty hoito-ohjelmia, joilla pyritään ehkäisemään psykoosien ja erityisesti skitsofrenian puhkeamista. Esioireisiin puuttumalla saatetaan pystyä ehkäisemään psykoosin puhkeaminen. Vakuuttavia todisteita skitsofrenian ehkäisyn onnistumisesta ei kuitenkaan toistaiseksi ole, mutta joidenkin tutkimusten tulokset ovat lupaavia. Psykoosien ehkäisy onkin lähivuosien suuri haaste. Vaikka psykoosien ehkäisyn onnistumisesta ei ole tarpeeksi tieteellistä näyttöä, niin varsinaisten psykoottisten oireiden varhaisella hoidolla on voitu vaikuttaa sairausjaksoon. Birgitta Alakare, Juha Veijola Lehti 46: Katsausartikkeli 46/2002 Kommentteja
Dementian diagnosoinnista etenevän muistihäiriön varhaiseen tunnistamiseen - neuropsykologinen näkökulma Lievien, ikääntymiseen liittyvien kognitiivisten muutosten erottaminen aivosairauden aiheuttamasta kognition etenevästä taantumisesta on haasteellinen tehtävä. Potilaan muistihäiriöksi nimittämät käytännön vaikeudet ja heikko suoriutuminen yksittäisessä muistitestissä voivat tutkimuksissa paljastua enemmänkin toiminnanohjauksen tai kognitiivisten perustoimintojen häiriöistä johtuviksi, ja oirekuvan tarkentumisella on erotusdiagnostista merkitystä. Riskitekijöiden hallinnan ja sairauden etenemistä hidastavan lääkityksen aloituksen kannalta hoitavan lääkärin on pyrittävä tunnistamaan tilanne mahdollisimman varhain. Laura Hokkanen, Tuomo Hänninen, Veijo Pulliainen, Erja Poutiainen, Juhani Salo, Raija Ylikoski, Marja Hietanen, Pekka Kuikka, Satu Winqvist, Matti Laine, Raija Portin, Timo Erkinjuntti Lehti 45: Katsausartikkeli 45/2002 Kommentteja
Depression varhainen toteaminen ja hoito Depression tunnistamista vaikeuttavat käsitteen epämääräisyys ja oireiden monimuotoisuus. Depressioon viittaavat usein pitkään jatkuneet, epämääräiset psyykkiset tai fyysiset oireet. Potilaan perusteellinen haastattelu on erittäin tärkeää. Siinä pyritään selvittämään keskeiset oireet, niiden kesto ja vaikeusaste, itsemurhavaara ja sairausloman tarve. Depression hoito on syytä aloittaa mahdollisimman varhain biologisia ja psykoterapeuttisia hoitomuotoja yhdistäen. Lääkehoito on keskeinen keskivaikeissa ja vaikeissa depressioissa, mutta lievään depressioon ei välttämättä lääkitystä tarvita. Anne Herva Lehti 45: Katsausartikkeli 45/2002 Kommentteja
Vetoomus: Tupakkatuotteiden myynti tulisi lopettaa Lidlissä Terveydenhuolto Vetoomus: Tupakkatuotteiden myynti tulisi lopettaa Lidlissä Esimerkkinä Hollanti, jossa niitä ei saa ruokakaupoista. Avoin artikkeli
Uusi lasten diabetestutkimus alkoi Pirkanmaalla Tiede Uusi lasten diabetestutkimus alkoi Pirkanmaalla Tutkimuslääke voi hidastaa sairauden etenemistä.
Raskausajan suoliston mikrobistolla yhteys äidin masennus- ja ahdistusoireisiin Tiede Raskausajan suoliston mikrobistolla yhteys äidin masennus- ja ahdistusoireisiin Tulehdusta edistävien bakteerilajien määrä oli suuri voimakkaista masennus- ja ahdistusoireista kärsivillä.
Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijät suosittelevat omaa yksikköään työpaikkana Terveydenhuolto Pirkanmaan hyvinvointialueen työntekijät suosittelevat omaa yksikköään työpaikkana Tuoreessa kyselyssä arvo oli ensimmäistä kertaa positiivinen koko hyvinvointialueen tasolla. Avoin artikkeli
Terveydeksi-ohjelman hankkeista tukea elintapamuutoksiin Terveydenhuolto Terveydeksi-ohjelman hankkeista tukea elintapamuutoksiin Alueelliset hankkeet keskittyvät väestöryhmiin, joilla on kohonnut riski terveys- ja hyvinvointiongelmiin. Avoin artikkeli
Apteekeista yhä enemmän terveysneuvontaa Terveydenhuolto Apteekeista yhä enemmän terveysneuvontaa Se on matalan kynnyksen paikka kohdata terveydenhuollon ammattilainen. Avoin artikkeli