Ylipainehappihoidon osuus ongelmahaavojen hoidossa

Ylipaineista happea on käytetty jo vuosia erilaisten huonosti paranevien ongelmahaavojen tukihoitona. Tavallisimpia ylipainehappihoidon kohteita ovat olleet diabeettiset tai muut haavat, joissa iskemialla ja/tai infektiolla on merkittävä osuus. Ylipainehappihoito stimuloi kollageenisynteesiä ja uudiskapillaarien muodostumista sekä parantaa infektiopuolustusta. Hoidon vaikuttavuudesta on kuitenkin julkaistu varsin vähän hyviä kontrolloituja tutkimuksia. Asiaan on kuitenkin tulossa korjausta EU:n käynnistämässä laajassa monikansallisessa tutkimusprojektissa. Ylipainehappihoidolla on perusteltu sijansa ainakin iskeemistyyppisten diabeettisten alaraajahaavojen ja tiettyjen sädehoidon jälkeisten kudosvaurioiden hoidossa.

Vesa Juutilainen

Meluvammojen hoito ylipainehappihoidolla

Pysyvän kuulovamman voi saada voimakkaasta ja äkillisestä tai matalammasta, mutta pitkäkestoisesta ääni-impulssista. Meluvammassa osa sisäkorvan aistin- ja tukisoluista tuhoutuu lopullisesti eikä niiden toimintakyvyn palauttamiseksi ole mitään tehtävissä. Osan toiminta pystytään hyvissä olosuhteissa palauttamaan. Hoitotoimenpiteet kohdistuvat juuri tähän soluryhmään. Äkillisen kuulovamman hoitona on Keskussotilassairaalassa käytetty ylipainehappihoitoa, josta on saatu hyviä kokemuksia. Hoito aloitetaan mahdollisimman pian vammautumisen jälkeen ja yleensä sitä annetaan kerran päivässä 5-10 päivän ajan.

Seppo Savolainen

Eräitä näkökohtia masennuksen psykoterapeuttisesta hoidosta

Psykodynaamisesta näkökulmasta masennusta tarkasteltaessa nousevat keskeiseen asemaan ne merkitykset ja sisällöt, joita henkilö erilaisille asioille antaa ja on antanut. Usein masentuneen ongelmana on vaikeus hyväksyä oman henkilökohtaisen rajallisuuden, oman kuoleman todellisuus. Sureminen ei onnistu. Toisinaan keskeistä on aggression integroitumisen vaikeus muuhun persoonallisuuteen ja siitä seuraava tyhjyyden tunne. Kolmas näkökulma on todellisen inhimillisen vastavuoroisen vuorovaikutuksen vaikeus. Kaikista näistä näkökulmista katsoen masentuneen psykoterapeuttinen hoito pyrkii saamaan aikaan potilaassa psyykkistä työtä ja psyykkistä integraatiota sekä lisäämään mielen vapautta ja psyyken autonomiaa.

Timo Niemi

Influenssarokotus kaikille 65vuotta täyttäneille Kansanterveyslaitoksen influenssarokotussuositus syksyllä 2002

Influenssarokotukset laajenevat huomattavasti syksyllä 2002. Rokotetta ryhdytään tarjoamaan maksutta kaikille 65 vuotta täyttäneille. Samalla rokotuskattavuus pyritään nostamaan 80 prosenttiin. Influenssarokotukset tulisi antaa loka-marraskuun aikana. Kunnat ja Kansanterveyslaitos huolehtivat tiedottamisesta rokotettaville. Lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluvat alle 65-vuotiaat rokotetaan kuten ennenkin.

Tapani Hovi, Tapani Kuronen, Satu Rapola, Terhi Kilpi Ja Kansanterveyslaitoksen Rokotussuositustyöryhmä

Kasvohermon kookkaan schwannooman oireet, kuvantamisdiagnostiikka ja leikkaushoito - likvorvuodon sulku akrylaattiliimalla

Kasvohermon schwannooma on kolmanneksi yleisin kallonsisäinen schwannooma kuulo-tasapainohermon ja kolmoishermon schwannooman jälkeen. Se voi olla lähtöisin aivosillan ja foramen stylomastoideumin väliltä mistä tahansa kasvohermon osasta, mutta yleisin paikka on ganglion geniculatum, mistä kasvain voi työntyä eteen ja ylöspäin keskikuopan alueelle. Se saattaa kasvaa välikorvaan tai kallioluun läpi ponskulmaan aiheuttaen takakuoppaoireita ja erotusdiagnostisia ongelmia.

Tapani Tikkakoski, Peter Nieminen, Roger Asplund, Kyösti Laitakari, Esa Heikkinen, Topi Siniluoto

Äkillinen munuaisten vajaatoiminta - haaste avoterveydenhuollon lääkärille

Äkillisen munuaisten vajaatoiminnan esiintymisessä ja etiologisissa tekijöissä on tapahtunut muutoksia viime vuosikymmenien aikana. Usein potilaalla on monta altistavaa tekijää samanaikaisesti. Tulehduskipulääkkeiden ja ACE:n estäjien käytössä pitää noudattaa varovaisuutta erityisesti vanhuksilla ja niillä potilailla, joiden perussairauteen liittyy lisääntynyt munuaissairauksien riski. Potilas, jolla on todettu äkillinen munuaisten vajaatoiminta, on syytä lähettää päivystysluonteisesti sairaalahoitoon. Munuaisten äkillisen vajaatoiminnan ehkäisyssä on oleellista riskipotilaiden tunnistaminen ja seuranta.

Ilpo Ala-Houhala

Syöpäkivun hoidon perusperiaatteet

Syöpätauteihin tiedetään liittyvän paljon erilaisia oireita, joista sekä laadullisesti että määrällisesti kipu on tärkein. Myös potilaat ja yleisö pelkäävät syövässä eniten kipua. Vaikka monipuolisia menetelmiä ja riittävästi tietoa on saatavilla, ei syöpäkivun hoito Suomessa edelleenkään toteudu toivotulla tavalla. Jokaisella syöpäpotilaalla on oikeus parhaaseen mahdolliseen kivun hoitoon. Tämä ei ole ylellisyyttä, turhamaisuutta tai kallista. Kivun hoitamatta jättäminen tai puutteellinen hoito on aina hoitovirhe. Kyseessä on paitsi haaste terveydenhuoltojärjestelmälle, myös eettinen ongelma, joka voidaan liittää keskusteluun priorisoinnista, terveydenhuollon säästöistä ja eutanasiasta.

Eero Vuorinen

Kohdunkaulan syövän epidemiologia

Kohdunkaulan syövän epidemiologia ja siihen vaikuttavat tekijät ovat mielenkiintoinen tutkimuskohde, sillä tämän syöpätyypin esiintymiseen pystytään laajasti vaikuttamaan seulonnoin. Joukkoseulonnan laadun ylläpitäminen on jatkuva haaste, sillä Suomessakin nuorten naisten vähäinen osallistuminen seulontoihin on johtanut kohdunkaulan syövän lisääntymiseen. Ihmisen papilloomaviruksen osuus syövän synnyssä on vahvistunut, ja tutkimuksia HPV-seulonnan merkityksestä ollaan käynnistämässä. Tulevaisuudessa kohdunkaulan syöpää yritetään torjua myös rokottein.

Pekka Nieminen, Ahti Anttila

Masennuspotilaan toimintakyvyn arviointi

Masennustila on ny-kyään Suomessa merkittävin toiminta- ja työkyvyttömyyttä aiheuttava mielenterveyden häiriö. Artikkelissa esitetään, miten WHO:n ICF-järjestelmä ja Amerikan psykiatriyhdistyksen DSM-IV-järjestelmään kuuluva SOFAS-arviointiasteikko voidaan yhdistää arvioitaessa masennuspotilaan toimintakykyä. Artikkelin tarkoituksena ei ole toimia B-lausuntojen perusteella tehtävien ratkaisujen tulkintaohjeena vaan pikemminkin parantaa masennuspotilaiden toiminta- ja työkyvyn arviointia, päätösten tasoa ja potilaiden oikeusturvaa.

Pertti Heikman, Heikki Katila, Kimmo Kuoppasalmi

Muistihäiriö: normaalia ikääntymistä vai dementiaa?

Lievä ajattelutoimintojen muutos on ikääntymisessä normaalia. Muistivaikeudet voivat kuitenkin olla merkki dementiaa aiheuttavasta sairaudesta, vaikka arkielämän selviytyminen ei vielä olekaan heikentynyt. Neuropsykologisilla testeillä pystytään toteamaan ns. lievä kognitiivinen heikentyminen (MCI), joka varsin suurella todennäköisyydellä ennakoi dementiaa. Muistivaikeuksista kärsiviä ikääntyneitä tuleekin terveydenhuollossa seurata nykyistä tarkemmin. Siten dementian hoito päästään aloittamaan riittävän varhain ja pystytään vähentämään sairauden aiheuttamia haittoja lääkityksellä sekä potilaiden neuvonnalla ja omaishoidon tukitoimilla.

Hilkka Soininen, Tuomo Hänninen

Virusinfektiot raskauden aikana

Raskaudenaikaisen virustulehduksen tekee ongelmalliseksi viruksen mahdollinen siirtyminen sikiöön tai vastasyntyneeseen. Sikiön ennusteen kannalta vaarallisimpia ovat teratogeeniset virukset, jotka saattavat infektoida sikiön kohdussa hematogeenisesti äidin viremian seurauksena. Näistä suuri osa kuuluu herpesvirusten ryhmään. Myös parvovirus saattaa päästä sikiön puolelle raskauden aikana, ja vaikka se ei olekaan teratogeeninen, se saattaa aiheuttaa sikiön kuolemaan johtavan anemian. Virustulehdukset, tärkeimpinä sukuelinherpeksen lisäksi hepatiitit B ja C sekä HIV, saattavat tartuttaa vastasyntyneen myös synnytyksen yhteydessä kontaktista emättimen eritteisiin tai äidin vereen.

Anna Alanen

Hyvänlaatuisen asentohuimauksen diagnosointi ja hoito perusterveydenhuollossa

Noin joka neljäs huimauspotilas kärsii hyvänlaatuisesta asentohuimauksesta, jonka aiheuttaa tasapainoelimen kaarikäytävään kertynyt sakka. Diagnoosi perustuu anamneesiin ja statustutkimuksen yhteydessä suoritettaviin testeihin. Sairaus paranee ajan myötä, mutta paranemista voidaan nopeuttaa yksinkertaisella fysioterapiaan perustuvalla hoidolla. Yleisyytensä vuoksi hyvänlaatuinen asentohuimaus on osattava tunnistaa perusterveydenhuollossa, ja myös edullinen ja melko helposti opittavissa oleva hoito voidaan toteuttaa avohoidossa fysioterapeutin ja lääkärin hyvässä yhteistyössä. Jos hoito ei tehoa tai ilmenee liitännäisoireita, on syytä hyvin herkästi turvautua erikoissairaanhoidon konsultaatioon.

Jouni Lohi

Refluksitaudin kehittyvä lääkehoito - mitä protonipumpun estäjien jälkeen?

Refluksitaudin keskeisenä syntymekanismina on ruokatorven alemman sulkijalihaksen lyhytkestoisten avautumisjaksojen, transienttien relaksaatioiden, aikana tapahtuva lisääntynyt suolahapon takaisinvirtaus ruokatorveen. Vaikka protonipumpun estäjät ovat tällä hetkellä tehokkaimmat lääkkeet refluksitaudin hoidossa, ne eivät ole refluksitaudin etiopatogeneesin mukaisia lääkkeitä ja johtavat epäfysiologiseen ventrikkelin hypoklorhydriaan ja bakteeriylikasvuun. Lisäksi protonipumpun estäjien teho on rajallinen alkaliseen duodenogastriseen refluksiin, joka liittyy mm. refluksitaudin komplikaatioitten, kuten Barrettin esofaguksen syntyyn.

Martti Färkkilä

Yksilön toimintakyvyn neuropsykologinen arviointi - milloin ja miten

Me suomalaiset elämme tänään kauemmin, terveempinä ja toimintakykyisempinä kuin yksikään sukupolvi meitä ennen. Tästä huolimatta jäämme pois aktiivisesta työelämästä keskimäärin 58 vuoden ikäisinä. Vain yksi kymmenestä työntekijästä jaksaa ahertaa vanhuuseläkeikään saakka. Syyt ovat moninaiset. Työkyvyttömyyden yleisin syy on mielenterveyden ongelma. Psykiatristen sairauksien määrä ei ole samanaikaisesti lisääntynyt, joten kysymyksessä on muu henkinen huonovointisuus, jota pyritään mm. neuropsykologian keinoin selvittämään.

Taina Nybo, Tiina Telakivi, Juhani Wikström

Tahdistinhoidon arviointi terveyskeskuksessa

Tahdistinhoito on kehittynyt paljon siitä, kun ensimmäinen sydämentahdistin implantoitiin vuonna 1958. Samalla sen käyttöaiheet ovat laajentuneet, ja nykyään tahdistimella voidaan pyrkiä mm. rytmihäiriöiden estoon ja vaikean vajaatoiminnan lievittämiseen. Hoidon monimutkaistuessa ei voida olettaa tahdistinhoidon kontrolloinnin tapahtuvan terveyskeskuksessa. Tahdistinpotilaita käy kuitenkin terveyskeskuksessa hoidon yleistyessä yhä enemmän. Tämän vuoksi nykyisen tahdistinhoidon perusteiden tunteminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta tahdistimen toimintahäiriöt tunnistettaisiin.

Juhani Koistinen

Työperäisten syöpien korvaaminen ammattitautina ja toimenpiteet ammattisyöpäepäilytapauksissa

Työperäisten syöpien korvaus tapahtuu käytännössä tapaturmavakuutus- ja ammattitautilainsäädännön perusteella. Lakia sovelletaan Tapaturmavakuutuslaitosten liiton Ammattisyöpätyöryhmän esittämien periaatteiden mukaan. Erityisen tarkasti työryhmä on määrittänyt asbestin aiheuttamien syöpien korvauskäytännön. Nämä periaatteet on annettu tiedoksi vakuutusyhtiöihin ja valitusasteisiin ja ne on omaksuttu yleisesti hyväksyttäväksi käytännöksi. Työterveyslaitoksen asbestiohjelma ja etenkin sen yhteydessä toteutettu seulontatutkimus ovat edesauttaneet asbestisairauksien ja asbestisyöpien saamista korvattaviksi ammattitaudeiksi.

Kari Koskinen

Olkanivelen kiertäjäkalvosimen repeämä - älä viivyttele hoidossa!

Olkanivelen kiertäjäkalvosimen repeämä on tavallisimpia olkanivelen kivun, voimattomuuden ja liikerajoituksen syitä. Kiertäjäkalvosimen suuri repeämä on tärkeä tunnistaa heti, koska sellaisen hoito on kirurginen ja hoitotulos heikkenee oleellisesti, jos leikkaus viivästyy yli 4-6 kuukautta. Diagnoosin tekoa helpottaa kun muistaa, että suuressa kiertäjäkalvosimen repeämässä olkavarren ulkokierron ja 30 asteen sivunoston lihasvoima on aina heikentynyt.

Martti Vastamäki

Interleukiini 1:n reseptoriantagonisti nivelreuman hoidossa

Vaikeaa nivelreumaa ja muitakin tulehduksellisia tauteja voidaan hoitaa uusilla biologisilla lääkeaineilla ja täsmälääkkeillä. Suomessakin hoidetaan vaikeaa, muuhun hoitoon reagoimatonta nivelreumaa TNF-modulaattoreilla. Toinen tärkeä ja pitkään tunnettu nivelreumassa vaikuttava sytokiini on interleukiini IL-1beeta. Sen vaikutus voidaan estää tehokkaasti rekombinantti-DNA-tekniikalla tuotetulla synteettisellä reseptoriantagonistilla (IL-1Ra). Suomessakin on aloitettu ensimmäiset IL-1Ra-hoidot nivelreumaa sairastaville, ja lääke on saanut vastikään myyntiluvan EU-maiden keskitetyssä hakumenettelyssä.

Dan C. E. Nordström, Visa Honkanen, Jami Mandelin, Heikki Valleala, Markku Kauppi, Seppo Santavirta, Yrjö T. Konttinen

Kardia- ja esofagus-karsinoomat - lisääntyvä ongelma?

Miesten ruokatorven rauhassyöpä lisääntyy voimakkaasti monissa länsimaissa, myös Suomessa. Näissä maissa yhä suurempi osa ruokatorvisyövistä on rauhassyöpiä. Ruokatorven ja mahalaukun raja-alueen rauhassyöpien luokittelumuutosten sekä määritelmä- että paikantamisongelmien vuoksi tilastollisen harhan mahdollisuus on suuri. Tämän vuoksi ruokatorven ja kardian rauhassyöpien ilmaantuvuuden muutokset tulisi käsitellä yhdessä. Näin laskettuna miesten ruokatorven ja kardian rauhassyöpien lisääntyminen Suomessa vastaa eturauhassyövän tai naisten rintasyövän lisääntymistä.

Eero Sihvo, Jarmo Salo

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030