Parkinsonin taudille tyypillinen patologinen muutos odotettua yleisempi

Parkinsonin taudille tyypillinen patologinen muutos, Lewyn kappale, esiintyy aivokuorella odotettua yleisemmin. Runsas Lewyn kappaleiden esiintyminen aivokuorella liittyi muistin ja muiden korkeampien aivotoimintojen heikkenemiseen. Lisäksi muutokset aivojen asetyylikoliini- ja dopamiinivälittäjäainejärjestelmässä olivat voimakkaampia niillä Parkinson-potilailla, joilla oli kognitiivinen häiriö. Väitöstutkimuksessa Alzheimer-tyyppisiä neuropatologisia muutoksia todettiin 40-43 %:lla potilaista, mutta niiden läsnäolo ei ollut välttämätöntä kognitiivisen häiriön esiintymiselle.

Petri Mattila

Välilevyn pullistumista johtuvat selkäkivut ja varhaista nivelrikkoa aiheuttava rustosairaus

Tämän väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli selvittää tyypin IX kollageenin merkitystä perinnöllisissä rusto- ja selkäsairauksissa. Tyypin IX kollageenin alfa2(IX) ketjua koodaavan geenin, COL9A2, rakennevirheiden tiedetään aiheuttavan ihmisillä multippelin epifyseaalisen dysplasian (MED) taudinkuvan. Se on suhteellisen harvinainen rustosairaus, jonka oireita ovat lievä lyhytkasvuisuus ja nivelrikon tyyppiset oireet. Aiemmat tutkimukset siirtogeenisillä hiirillä ovat myös osoittaneet, että tyypin IX kollageenin rakennevirheet voivat aiheuttaa selkänikamien välilevytyynyjen tyrämuutoksia ja ennenaikaisen rappeutumisen. Ihmisellä mahdollista IX kollageenin osuutta välilevytaudin synnyssä ei ole aiemmin selvitetty. Potilasanalyysejä varten kerättiin näytteitä 186 kontrollihenkilöltä, 171 selän välilevytautia sairastavalta potilaalta, 83 primaarista nivelrikkoa sairastavalta ja useilta erilaisia ruston ja luuston tauteja sairastavilta potilailta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030