Lyhyesti: Influessarokotus ehkäisee myös yli 75-vuotiaiden kuolleisuutta

Influenssarokotuksen vaikutus kuolleisuuteen on ollut toistaiseksi epäselvä. Brittiläiseen perusterveydenhuollossa tehtyyn tutkimukseen otettiin lähes 25000 yli 75-vuotiasta henkilöä, joiden rokottaminen selvitettiin. Kuolleisuusseuranta ajoitettiin influenssasesonkeihin vuosina 1996-2000. Samoille ajanjaksoille laskettiin viikoittainen influenssaindeksi. Tulokset osoittavat, että rokottamattoman ryhmän kokonaiskuolleisuus oli voimakkaasti yhteydessä influenssan esiintymiseen väestössä. Yhteys oli suurinta kuolleisuuteen hengitystie-elinten tauteihin, mutta se havaittiin myös sydäntautikuolleisuudessa. Rokotetuilta näitä yhteyksiä ei löytynyt. Tutkimusasetelmalla pystyttiin eliminoimaan monet sekoittavat tekijät, joten nämä tulokset ovat aikaisempia, ristiriitaisia tutkimustuloksia luotettavampia.

Aulikki Nissinen

Lyhyesti: Bivalirudiini sopii pallolaajennuksen yhteyteen

Antitromboottisen hoidon kehittyminen on parantanut sepelvaltimoiden pallolaajennuksen turvallisuutta. REPLACE-2-tutkimuksessa verrattiin suoraa trombiinin estäjää, bivalirudiinia, hepariinin ja glykoproteiininestäjän yhdistelmään yli 6 000 pallolaajennuspotilaan aineistossa. Valtaosa potilaista sai lisäksi klopidogreelia ennen elektiivistä toimenpidettä. Iskeemisiä tapahtumia esiintyi molemmissa hoitoryhmissä yhtä paljon sekä sairaalavaiheessa että vuoden seurannan aikana, mutta bivalirudiinihoito aiheutti vähemmän vakavia vuotoja. Ensi vuonna valmistuvassa AQUITY-tutkimuksessa selvitellään bivalirudiinin tehoa pallolaajennuksen tärkeimmässä indikaatiossa, äkillisessä sepelvaltimotautikohtauksessa.

Juhani Airaksinen

Onnistunut raskaus munasarjakudoksen siirron jälkeen

Voimakkaan solunsalpaajahoidon tai sädehoidon kaltaiset tehokkaat syöpähoidot johtavat usein ennenaikaiseen menopaussiin ja infertiliteettiin. Tämän takia on tutkittu, onko mahdollista säilyttää fertiliteetti ottamalla munasarjakudosta talteen ennen hoitoja ja siirtämällä pakastettuna säilytetty kudos takaisin onnistuneen hoidon jälkeen. Eläinkokeissa ja myös ihmisellä on todettu lantion sivuseinään tai ihon alle transplantoidun, yksilön oman munasarjakudoksen alkavan toimia pitkänkin pakastusajan jälkeen. Nyt lisääntymiskyky on onnistuttu ensimmäisen kerran palauttamaan. Potilas sai voimakkaan sytostaatti- ja sädehoidon Hodgkinin tautiin ja menetti samalla munasarjojensa toiminnan. Munasarjapaloja oli otettu laparoskopiassa pakastukseen ennen hoitojen aloittamista. Potilas toipui syövästä ja noin viiden vuoden kuluttua hänelle siirrettiin laparoskooppisesti omaa munasarjakudosta lantion sivuseinään. Samalla todettiin, että munasarjat olivat surkastuneet eivätkä sisältäneet primordiaalifollikkeleja. Viiden kuukauden kuluttua voitiin todeta ovulatoristen kiertojen olemassaolo ja follikkeli- ja keltarauhasmuodostus siirteen alueella. Säännöllinen menstruaatio alkoi myös. 11 kuukautta siirron jälkeen todettiin raskaus, joka eteni normaalisti ja päätyi terveen lapsen syntymään.

Pertti Kirkinen

Neuvosta otetaan kyllä vaarin...

Lontoolaisella ensiapupoliklinikalla selvitettiin, kuinka polikinikalle tulevien juopuneiden määrää voisi vähentää. Henkilökunta koulutettiin tunnistamaan alkoholin suurkäyttäjät ns. Paddingtonin testin avulla. Se on sekä nopea, herkkä että tarkka. Mukaan seulottiin jokainen mies, joka vähintään kerran viikossa joi vähintään 8 alkoholiannosta putkeen, naisilla rajana oli 6 annosta. Kaikille kerrottiin, että alkoholinkäyttö alkaa jo vaarantaa terveyttä. 5 240 seulotusta lopulta vain 599 satunnaistettiin mukaan. Perusongelman laadusta johtuen aineiston hävikki oli suurenpuoleinen. Koko vuoden seurattuja oli yhteensä 384. Verrokeille annettiin valistuslehtinen viinan vaaroista ja interventioryhmä tapasi sen lisäksi sairaalan kokeneen alkoholineuvojan. Ensiapupalvelujen käyttöä seurattiin ja alkoholinkäyttö selvitettiin 6 ja 12 kuukauden kuluttua.

Seppo Yt Junnila

Sopiiko endovaskulaarihoito vatsa-aortan aneurysmaan?

Vatsa-aortan aneurysman hoito proteesikirurgialla on erittäin hyvin dokumentoitu ja tehokas hoito. Kyseessä on kuitenkin iso leikkaus, potilaat ovat usein vanhoja ja heillä on paljon leikkausriskiä lisääviä liitännäissairauksia. Endovaskulaarinen toimenpide on oleellisesti kevyempi kuin perinteinen Y-proteesileikkaus, mutta pienempää toimenpidekuolleisuutta ei ole tähän asti osoitettu. Satunnaistetussa monikeskustutkimuksessa verrattiin endovaskulaarista ja avointa kirurgista hoitoa 345 elektiivisen potilaan hoidossa (DREAM trial). Aneurysman läpimitta oli vähintään 5 cm. Avoimen kirurgian ryhmässä oli merkitsevästi suurempi 30 päivän kuolleisuus kuin endovaskulaarihoitoryhmässä (4,6 % vs. 1,2 %). Kombinoitu leikkauskuolleisuus ja vakavan komplikaation riski oli myös suurempi avoimen kirurgian ryhmässä kuin endovaskulaariryhmässä.

Hannu Manninen

Lyhyesti: Munuaistuumorin luokituksen vaikutus jälkiseurantaan

Norjalaistutkijat totesivat 305 potilasta käsittäneen retrospektiivisen tutkimuksensa perusteella, että munuaiskarsinooman takia tehdyn, radikaalina pidetyn (pT1-4N0M0/pT1-4NxM0) nefrektomian jälkeen tauti metastasoi 29%:lla potilaista, keskimäärin 25 kuukauden kuluttua leikkauksesta. Metastasointi oli merkittävästi yleisempää perinefrisiin kudoksiin (pT3) ulottuvissa tuumoreissa verrattuna munuaiseen rajoittuviin tuumoreihin (pT1-T2). Yli 10 vuotta seuratuista 66 potilaasta tauti residivoi 9,1 %:lla. Metastaasi paljastui rutiiniseurannassa 35%:lla ja oireitten perusteella 65%:lla potilaista. Yleisimmät metastasointikohteet taudin paikallisen residivoinnin ohella ovat keuhkot, luusto, maksa ja aivot.

Ossi Lindell

Lyhyesti: Mikä on imatinibin optimaalinen annos GIST-potilaille?

GIST-tuumorit (gastrointestinal stromal tumours) ovat harvinaisia vatsan alueen syöpiä. Perinteiset solunsalpaajahoidot eivät tehoa niihin. Muutama vuosi sitten suomalaistutkijat huomasivat, että imatinibi, joka on tyrosiinikinaasin estäjä, tehoaa GIST-tuumoriin hyvin. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, mikä olisi paras lääkkeen annos. GIST-potilaat (n = 946) satunnaistettiin saamaan joko 400 mg imatinibia kerran päivässä tai kahdesti päivässä. Potilaita seurattiin kaksi vuotta. Molemmissa ryhmissä puolella potilaista kasvaimet pienenivät hyvin, mutta kahdesti päivässä lääkettä saaneilla aika taudin etenemiseen oli noin 5 kk pitempi. Imatinibi aiheuttaa kaikille potilaille jonkin verran sivuvaikutuksia, joista tavallisimmat ovat anemia, neutropenia, turvotus, väsymys, pleuraalinen kipu, ripuli ja ihottuma. Kahdella päivittäisellä annoksella on enemmän sivuvaikutuksia. Kolmasosalla potilaista annosta piti pienentää sivuvaikutusten takia. Viidellä potilaalla katsottiin imatinibin olleen syynä kuolemaan. Kirjoittajat suosittelevat, että imatinibi aloitetaan kerran päivässä ja annosta nostetaan, jos sivuvaikutukset ovat vähäiset ja tavoitteena on mahdollisimman pitkä taudin remissio.

Sirkku Jyrkkiö

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030