Kaksostutkimus kertoo ylipainon vaikutuksesta aineenvaihduntaan Kun identtiset kaksoset ovat samanpainoisia, he ovat identtisiä myös aineenvaihduntansa osalta. Jos toinen kaksosista lihoo, eroja ilmaantuu myös aineenvaihduntaan. Anne Seppänen Lehti 14: Väitös 14/2019 Kommentteja
Väitökset 14/2019 Tähystys- ja robottikirurgia samanvertaisia lantion takaosan laskeumien hoidossa Lehti 14: Väitös 14/2019 Kommentteja
Geenitiedon käyttö laajenee Useita kansansairauksille altistavia geenejä pystytään jo tunnistamaan, kirjoittavat Tiina Laatikainen ja Matti Hero. Tiina Laatikainen, Matti Hero Lehti 14: Pääkirjoitus, tiede 14/2019 Kommentteja
Sähköinen resepti voi lisätä lääkehaittoja Reseptien uusiminen on helpompaa, mutta voi jopa lisätä lääkkeiden väärinkäyttöä, osoittaa tutkimus. Tuomas Keränen Uutiset 4.4.2019 Kommentteja
Perinnöllinen syöpäalttius Perinnöllinen syöpäalttius on tärkeää tunnistaa, koska geenivirheen kantajien syöpäriskiä voidaan pienentää. Suvi Sariola Uutiset 4.4.2019 Kommentteja
Geneettinen ero lapsen puolustusjärjestelmässä altistaa infektioille Osa lapsista on muita alttiimpia bakteeritartunnalle tavallisen flunssan aikana. Näin myös riski virusinfektioiden jälkeisille bakteeritaudeille on suurempi. Tuomas Keränen Uutiset 3.4.2019 Kommentteja
Muuttuuko suomalainen tautiperintö? Geenitutkimusten halventuminen ja yleistyminen ovat nopeuttaneet ja tarkentaneet tautiperintöön kuuluvien tautien diagnostiikkaa. Suvi Sariola Uutiset 3.4.2019 Kommentteja
Alkoholin kallistuminen vähensi tapaturmaisia aivovammakuolemia Kuolleisuus väheni vuosittain keskimäärin 4,1 prosenttia, selviää turkulaistutkimuksesta. Tuomas Keränen Uutiset 2.4.2019 Kommentteja
Aivojen paksupoimuisuus on uusi suomalaisen tautiperinnön tauti Suomesta on löytynyt peittyvästi periytyvä aivosairaus, joka aiheuttaa lievää tai keskivaikeaa älyllisen kehityksen viivästymistä. Ulla Toikkanen Uutiset 2.4.2019 Kommentteja
Nivelrikon kehittyminen voidaan ennustaa tietokonemallinnuksen avulla Painonpudotuksen havaittiin hidastavan nivelrikon etenemistä, selviää väitöstutkimuksesta. Tuomas Keränen Uutiset 2.4.2019 Kommentteja
Vastaanotolla kaikki lähtee liikkeelle kommunikaatiosta Lääkäri ei voi enää olla auktoriteetti valkoisen takin takana. Tuomas Keränen Uutiset 1.4.2019 Kommentteja
Vihdoinkin tehoa Peyronien taudin paikallishoitoon Leesiokohtaan injisoitava Clostridium histolyticum -kollagenaasi hyväksyttiin Peyronien taudin arpikovettuman eli plakin paikallishoitoon vuonna 2013. Tavoitteena oli vähentää leikkausta tarvitsevien potilaiden määrää. Valmisteen turvallisuus ja teho osoitettiin kahdessa laajassa faasin III satunnaistetussa, kaksoissokkoutetussa ja lumekontrolloidussa tutkimuksessa. Suurin tähänastinen analyysi osoitti, että valmisteella ja siihen liitetyllä peniksen venytys- ja muovaushoidolla saadaan aikaan plakin aiheuttaman käyristymän merkittävä pieneneminen. Ossi Lindell Lehti 13: Lääketieteen maailmasta 13/2019 Kommentteja
Mikä ennakoi omaishoitajan kuormittuneisuutta? Omaishoitoon liittyy fyysinen, psyykkinen ja emotionaalinen kuormitus. Omaishoitajat ovat muita ikäisiään alttiimpia sairastamaan, ja he altistuvat yksinäisyydelle. Yhdysvalloissa tutkittiin omaishoitajien kuormittuneisuutta ja sille altistavia tekijöitä. Kaisu Pitkälä Lehti 13: Lääketieteen maailmasta 13/2019 Kommentteja
Hyvä perusterveydenhuollon lääkärimäärä vähentää kuolleisuutta Vahvaa perusterveydenhuoltoa ja pääsyä yleislääkärin vastaanotolle pidetään toimivan terveydenhuollon tunnusmerkkinä. Stanfordin yliopiston tutkijat pureutuivat rekisteritietoihin ja totesivat, että yleislääkärien tiheydellä on yhteys väestön kuolleisuuteen. Helena Liira Lehti 13: Lääketieteen maailmasta 13/2019 Kommentteja
Syövän sairastaneiden itsemurhariski suurentunut Syöpää sairastavilla on ahdistusta ja masennusoireita enemmän kuin vertailuväestöllä. Joissakin tutkimuksissa jopa puolet potilaista on oireillut. Stressi ja masennus altistavat itsemurha-ajatuksille. Yhdysvalloissa syövän sairastaneiden itsemurhariski on nelinkertainen vertailuväestön riskiin nähden. Se on tuplaantunut noin kymmenessä vuodessa. Sirkku Jyrkkiö Lehti 13: Lääketieteen maailmasta 13/2019 Kommentteja
Kuntoutuspsykoterapia tukee työssä pysymistä LÄHTÖKOHDAT Kelan rahoittaman kuntoutuspsykoterapian tavoite on kohentaa tai ylläpitää opiskelu- tai työkykyä. Rekisteritutkimuksessa selvitettiin kuntoutujien työmarkkinatilannetta ennen terapiaa ja sen jälkeen. Annamari Tuulio-Henriksson, Tuula Toikka, Pekka Heino, Tanja Laukkala Lehti 13: Alkuperäistutkimus 13/2019 Kommentteja
Psykososiaalisia selitysmalleja psykoosi-ilmiön ymmärtämisen ja integratiivisen hoidon tueksi Psykoosi-ilmiön epäyhtenäisyys on vaikeuttanut tarkoin määriteltyjen hoitomenetelmien kehitystä. Tomi Bergström Lehti 13: Katsausartikkeli 13/2019 Kommentteja
Tuuppaamalla terveyttä: vihjeet vaikuttavat valintoihin Käyttäytymistieteistä juontava toimintamalli tuuppaus (nudging) auttaa suuntaamaan elintapoja terveemmiksi. Marjukka Kolehmainen, Kaisa Poutanen, Pilvikki Absetz, Leila Karhunen Lehti 13: Katsausartikkeli 13/2019 Kommentteja
Haave kirurgiaan erikoistumisesta innosti väittelemään Tommi Järvisen kasvua lääkäriksi ovat siivittäneet paitsi lääketieteen opinnot, myös väitöskirjaprosessi, jonka hän aloitti opiskeluaikana. Anne Seppänen Lehti 13: Väitös 13/2019 Kommentteja
Väitökset 13/2019 Uutta tietoa stenttihoidon käytöstä ruokatorvisyövässä Lehti 13: Väitös 13/2019 Kommentteja
Lääketieteen tutkinto jaettiin kahtia Terveydenhuolto Lääketieteen tutkinto jaettiin kahtia Uudet opiskelijat tekevät ensin kandidaatin tutkinnon – se ei pätevöitä työelämään. Avoin artikkeli
"Lääkärin toimittava hätätilanteessa kentällä ja katsomossa" Terveydenhuolto "Lääkärin toimittava hätätilanteessa kentällä ja katsomossa" Nuorten jalkapallomaajoukkueen lääkäri Antti Kuhmola on matkoilla valmiudessa ympäri vuorokauden. Avoin artikkeli
Nuorten käsityksiin kestävästä ruokavaliosta voi vaikuttaa Lääketieteen maailmasta Nuorten käsityksiin kestävästä ruokavaliosta voi vaikuttaa Kouluilla ja vanhemmilla on keskeinen rooli.
Gazassa yli puoli miljoonaa ihmistä on nälänhädässä Terveydenhuolto Gazassa yli puoli miljoonaa ihmistä on nälänhädässä Tuore raportti arvioi olosuhteiden leviävän lähialueille. Avoin artikkeli
Tukes varoittaa: Ylipainehappihoidossa terveydelle vaarallisia riskejä Terveydenhuolto Tukes varoittaa: Ylipainehappihoidossa terveydelle vaarallisia riskejä Palveluntarjoajat ovat käyttäneet laitetta "omin säädöin". Avoin artikkeli
Yhdysvaltain terveysministeri vaatii tiedelehteä poistamaan tanskalaistutkimuksen, lehti kieltäytyy Tiede Yhdysvaltain terveysministeri vaatii tiedelehteä poistamaan tanskalaistutkimuksen, lehti kieltäytyy Tutkimus lasten rokotuksista on kohun keskellä.