75-84-vuotiaiden suomalaisten toiminnanvajeiden muutokset 1993-2005

Toimintakyvyn ylläpitäminen mahdollisimman pitkään on tärkeää niin ihmisten elämänlaadulle, julkiselle taloudelle kuin kansanterveystyöllekin. Vanhusväestön toimintakyvystä on tietoa niin Suomesta kuin muistakin maista. Kansanterveyslaitoksessa vuodesta 1985 lähtien kahden vuoden välein toteutettujen Eläkeikäisten terveyskäyttäytymiskyselyiden (1) ja niistä tehtyjen jatkotutkimusten mukaan (2,3) eläkeikäisistä yhä useampi selviytyy nykyään ilman suuria vaikeuksia jokapäiväisistä askareista ja liikkumiskykyä vaativista tehtävistä verrattuna samanikäisiin pari vuosikymmentä sitten. Myös vuosina 2000-2001 toteutetun Terveys 2000 -tutkimuksen tulosten vertailu vuosien 1978-80 Mini-Suomi-tutkimuksen tuloksiin osoittaa toimintakyvyn vajeiden vähentyneen (4,5). Näiden väestötasoisten tutkimusten lisäksi useat suomalaiset alueellisesti rajatut poikkileikkaus- ja seurantatutkimukset (6,7,8,9) sekä muissa maissa totutetut tutkimukset (10-16) ovat osoittaneet toimintakyvyn kohentuneen.

Fyysistä toimintakykyä on yleisesti mitattu kysymällä ihmisiltä heidän kyvystä suoriutua erilaisista päivittäistoiminnoista (ADL-toiminnot). Nämä toiminnot voidaan jakaa mm. liikkumiskykyyn, perustoimintoihin (BADL) ja asioidenhoitamiskykyyn (IADL). Perustoimintoja ovat esimerkiksi kyky pukeutua, peseytyä, nousta sängystä ja syödä. Asioidenhoitamiskykyä kuvaavat taas sellaiset toiminnot, jotka mahdollistavat itsenäisen arjesta selviytymisen. Tällaisia ovat mm. ruoanlaitto, kaupassakäynti ja kotitöiden tekeminen.

Toiminnanvajeiden määrä on suurempi vanhemmilla kuin nuoremmilla eläkeikäisillä (6,17,18,19,20). Suomessa parin viime vuosikymmenen aikana etenkin 65-74-vuotiaiden päivittäistoiminnoista suoriutuminen on kohentunut (2,3,4,5). Tosin tuoreimpien Eläkeikäisten terveyskäyttäytymiskyselyihin perustuvien analyysien mukaan toiminnanvajeiden, erityisesti perustoimintoihin kohdistuvien, määrän on todettu pienentyneen myös 75-84-vuotiailla (21). Toisaalta muutamasta alueellisesta tutkimuksesta on saatu päinvastaisia havaintoja (22,23).

Tässä tutkimuksessa keskitytään kuvaamaan liikkumiskyvyn ja päivittäisistä toiminnoista selviytymisen muutoksia. Tutkimuksen kehityssuuntien tarkastelussa kuvataan niitä eläkeikäisiä, jotka ilmoittavat kykenevänsä suoriutumaan päivittäistoiminnoista yksin, vaikka se on hankalaa, sekä niitä, jotka ilmoittavat kykenevänsä suoriutumaan päivittäistoiminnoista autettuina tai jotka ilmaisivat, etteivät edes autettuina suoriudu niistä.

Aineisto ja menetelmät

Kansanterveyslaitoksessa on tehty vuodesta 1985 alkaen joka toinen vuosi Eläkeikäisen väestön terveyskäyttäytymistutkimusta (EVTK); poikkeuksellisesti vuonna 1991 aineistoa ei kerätty. Postikyselynä toteutettuun tutkimukseen kerätään tietoa eläkeikäisten elämäntavoista, terveydestä, toimintakyvystä sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöstä. Alun perin tutkimukseen valittiin 65-79-vuotiaat, mutta vuodesta 1993 lähtien mukaan otettiin myös 80-84-vuotiaat.

Väestön keskusrekisteristä poimittiin ositetulla otannalla sukupuolen ja iän mukaan otos 5-vuotisikäryhmittäin, kuhunkin ikäryhmään 300 miestä ja naista. Näin ollen 1980-luvun aineistojen lähtöotos on ollut 1 800 henkilöä. Tämän jälkeen otoskooksi on vakiintunut 2 400 henkilöä. Tähän tutkimukseen valittiin tarkasteltavaksi 75-84-vuotiaat vastaajat. Vuosina 1993-2005 heidän määränsä oli 6 475 (3 291 miestä ja 3 184 naista), eli vastausaktiivisuus oli 77 % (1).

Toimintakykyä on tutkittu monilla mittareilla (24,25,26, 27). Tässä tutkimuksessa toimintakyvyn kuvaamiseen oli käytettävissä neljä päivittäistoimintoa, joita oli kyselty vuosina 1993-2005: kyky kulkea portaissa ja ulkona sekä kyky pukeutua ja peseytyä. Tutkimukseen vastanneita pyydettiin arvioimaan suoriutumistaan näistä toiminnoista ja ilmaisemaan tasonsa valitsemalla paras omaa tilannetta kuvaavista vaihtoehdoista: "en kykene edes autettuna", "kyllä, jos joku auttaa", "kyllä, yksin mutta se on vaikeaa", "kyllä, yksin ilman vaikeuksia". Tutkimuksessa tarkasteltiin toimintakyvyn vajeita yhdistämällä kaksi ensimmäistä vastausluokkaa sekä tarkastelemalla niitä, jotka ilmoittivat kykenevänsä suoriutumaan yksin, vaikkei ilman vaikeuksia. Kysymyksen muoto on säilytetty samana eri vuosien välillä.

Toimintakyvyn vajeiden muutoksia tarkasteltiin seitsemässä aikapisteessä, aina kahden vuoden välein. Koska otanta suoritettiin ositettuna, tehtiin aineistolle ikävakiointi. Näin tutkimuksessa esitetyt kokonaistulokset saatiin Suomen 75-84-vuotiasta väestöä edustaviksi. Vakiointi toteutettiin suoralla menetelmällä käyttäen pohjana vuoden 2004 lopun väestölaskentaa. Kaikkien tutkimusvuosien ikävakioinnit suoritettiin tämän väestöpohjan mukaisesti vertailukelpoisuuden säilyttämiseksi. Toimintakyvyn kehityssuuntia tarkasteltiin prosenttiosuuksina. Kehityssuuntiin lisättiin regressiosuorat ja regressiokertoimet kuvaamaan ajan vaikutuksen voimakkuutta toimintakyvyn muutokseen. Miesten ja naisten kehityssuuntien mahdollisia eroja tarkasteltiin interaktiotestillä.

Tulokset

Miehistä niiden vastaajien osuus, jotka ilmoittivat kykenevänsä liikkumaan portaissa yksin, vaikka hankalasti, väheni hieman, mutta naisilla osuus pysyi ennallaan (kuvio 1). Samanaikaisesti pieneni niiden miesten ja naisten osuus, jotka kykenivät vain autettuina tai ei ollenkaan liikkumaan rapussa. Miesten ja naisten ulkonaliikkumiskyvyn vajeissa oli nähtävissä vähenevä kehityssuunta (kuvio 2). Tämä koski sekä niitä, jotka kykenivät liikkumaan yksin vaikkakin vaikeasti, että niitä, jotka eivät kyenneet liikkumaan ulkona lainkaan tai pystyivät liikkumaan vain autettuina.

Peseytymisen ja pukeutumisen vajeiden osuuksissa oli selvä positiivinen kehityssuunta niin miehillä kuin naisillakin (kuviot 3 ja 4). Niin niiden naisten osuus, jotka kykenivät hankalasti suoriutumaan yksin, kuin niidenkin osuus, jotka kykenivät suoriutumaan vain autettuina tai ei ollenkaan, puolittui välillä 1993-2005. Interaktiotestin perusteella (testituloksia ei ole esitetty) miesten ja naisten toimintakyvyn vajeiden ajalliset muutokset olivat yhtäläiset.

Pohdinta

Tämä tutkimuksen mukaan 75-84-vuotiaiden suomalaisten miesten ja naisten toimintakyky on kehittynyt suotuisasti 12 viime vuoden aikana. Erityisesti kyky suoriutua peseytymisestä ja pukeutumisesta on kohentunut.

Tutkimuksen hyvä vastausaktiivisuus ja väestötasoinen otos vaikuttavat tulosten yleistettävyyteen. Tulokset saattavat antaa tilanteesta hieman liian positiivisen kuvan, sillä vastaamatta jättäneet kärsivät vastaajia useammin toimintakyvyn vajeista. Pieni osa kadosta on laitoksissa asuvia huonokuntoisia henkilöitä. Suuren kadon on todettu vaikuttavan mm. toimintakykyä koskeviin tuloksiin (28), mutta tässä tutkimuksessa kato oli varsin vähäinen eikä siinä esiintynyt kovin suurta vaihtelua vuosien välillä. Näin ollen voimme olettaa toimintakyvyn esitettyjen trendien heijastelevan hyvin koko Suomen 75-84-vuotiaiden toimintakyvyn kehitystä.

Objektiiviset toimintakykymittaukset antavat tarkemman kuvan yksilöiden varsinaisesta toimintakyvystä kuin itse ilmoitetut tulokset. Tästä huolimatta itse ilmoitettu toimintakyky on tärkeä mittari arvioitaessa yksilön kykyä suoriutua päivittäisessä ympäristössään. Lisäksi näiden kahden mittaustavan välillä on todettu olevan positiivinen yhteys (29), tosin joissakin tutkimuksissa heikko (30).

Suomesta ei ole aiempia usean aikapisteen mittaustuloksiin perustuvia tietoja yli 75-vuotiaiden toimintakyvyn osa-alueiden kehitystrendeistä väestötasolla. Positiiviset kehityssuunnat etenkin niiden eläkeikäisten osuuksista, jotka kykenevät suoriutumaan päivittäistoiminnoista ainoastaan avustettuna tai eivät kykene suoriutumaan ollenkaan, ovat rohkaisevia. Tulokset antavat olettaa, että 75-84-vuotiaiden joukossa on yhä vähemmän henkilöitä, joiden toimintakyky on niin heikko, että heidän on vaikea selvitä arkielämästä ilman apua. Vaikka miesten kyky liikkua portaissa ja ulkona ovat edelleen hieman parempi kuin naisten, havainnot kehityssuunnista ovat yhtäläisen myönteiset. Miesten hieman parempi liikkumiskyky saattaa hyvin selittyä siitä, että naiset elävät pidempään toimintakyvyltään heikentyneinä (31).

Erityisen merkittävä tulos eläkeikäisten tutkimuksissa on ollut perustoimintavajeiden (BADL-vajeet) selvä vähentyminen kymmenen viime vuoden aikana (21). Tulos on merkittävä ikäihmisten itsenäisen selviytymisen kannalta, koska lähes kaikilla perustoimintojen vajaukseen liittyy myös liikkumiskyvyn vaje. Näin ollen myös useammista samanaikaisista vajeista kärsivien määrä on vähentynyt. Jos tämä trendi jatkuu, on selvää, että tulevat eläkeikäiset kykenevät itsenäiseen selviytymiseen yhä paremmin.

Toimintakyvyn kohentumisen syitä voi olla useita syitä. Yhtenä tekijänä voidaan pitää kohorttivaikutusta. Aiemmissa väestöryhmittäisissä analyyseissä on maataloustyön parissa työskennelleillä todettu olevan huonompi toimintakyky kuin muiden ammattiryhmien edustajilla (2). Myös alempaan koulutusryhmään kuuluvien toimintakyky on huonompi kuin ylempään ryhmään kuuluvien (21). Sekä maataloustyötä tehneiden että alempaan koulutusryhmään kuuluvien määrä on kuitenkin merkittävästi vähentynyt kymmenen viime vuoden aikana, ja tämä on osaltaan vaikuttanut väestön toimintakyvyn yleiseen kehityssuuntaan. Myönteiset muutokset suomalaisen väestön terveyskäyttäytymisessä ja kroonisten tautien riskitekijöissä ovat olennaisesti parantaneet väestön sydän- ja verisuoniterveyttä ja vähentäneet myös monien muiden kroonisten tautien yleisyyttä. Tämä on epäilemättä vaikuttanut väestön toimintakyvyn paranemiseen ja raihnaisen vaiheen siirtymiseen yhä myöhäisempään ikään.

Yksilön ominaisuuksien lisäksi erilaiset ympäristötekijät, kuten asuinolot, lisääntynyt palvelutarjonta sekä parantuneet liikennejärjestelyt, ovat yhteydessä toimintakykyyn (32). Nämä syytekijät ja niihin käytössä olevat vaikuttamiskeinot ovat keskeisiä toimintakyvyn ylläpitämisen ja kohentumisen kannalta myös tulevaisuudessa. Myös näissä asioissa tapahtuneet myönteiset muutokset ovat voineet vaikuttaa tuloksiin, etenkin peseytymistä ja pukeutumista koskeviin.

Vaikka tämän tutkimuksen viitekehys ei mahdollista toiminnanvajeiden tai yleisemmin sairauksien pakkaantumisteorian (33) yksityiskohtaista tarkastelua, tutkimuksen päätuloksen perusteella voidaan olettaa toimintakyvyn säilyvän yhä myöhempään ikään. Tosin elinajan odotteen jatkuva piteneminen herättää kysymyksen, pakkaantuvatko toiminnanvajeiset vuodet yhä myöhempään ikään nopeammin kuin elinajan odote kasvaa vai lisääntyvätkö avuntarpeiset vuodet elinajan odotteen pidetessä. Varmaa vastausta ei vielä ole, mutta viitteitä on siitä, että toiminnanvajeiset elinvuodet ovat ainakin joidenkin tutkimusten mukaan lyhentyneet (34,35).

Tautien ehkäisyyn ja terveyden edistämiseen tulisi suunnata yhä enemmän voimavaroja. Tulokset osoittavat, että eräät toimintakyvyn osa-alueet ovat kohentuneet selvästi, vaikka toimintakyvyn vajausten ehkäisy ei monessa suhteessa olekaan vielä saavuttanut toivottua tasoa. Terveyden edistämisen voi siis edelleen olettaa parantavan itsenäistä selviytymistä nykytasosta.

Tutkimuksen tulokset ovat erityisen merkityksellisiä sosiaali- ja terveyspoliittiselle päätöksenteolle. Terveyden- ja sosiaalihuollon palvelujärjestelmä pyrkii eri tavoin hillitsemään kustannusten kasvua. Koska huomattava osa kustannuksista kertyy kasvavan vanhusjoukon hoidosta, on vanhusten terveydentila ja toimintakyky ratkaiseva kustannusten hillitsemisen kannalta. Etenkin vakavat toimintakyvyn vajeet lisäävät kalliiseen laitoshoitoon joutumisen riskiä. Koska nämä vajeet näyttävät vähenevän, vanhusten elämänlaadun voidaan odottaa kohentuvan ja julkisen palvelutarpeen siirtyvän yhä myöhäisempään ikävaiheeseen. Tätä kehitystä voidaan selvästi tukea entisestään vahvistamalla terveyden edistämistä, terveitä elämäntapoja sekä kroonisten tautien riskitekijöiden vähentämistä koko väestössä.

Tästä asiasta tiedettiin

Suomen eläkeikäisen väestön, etenkin alle 75-vuotiaiden, toimintakyky on tutkitusti kohentunut. Eri maiden tutkimuksissa on havaittu vastaavaa.

Päivittäisistä perustoiminnoista selviytymisen vajavuuksien määrän on todettu pienentyneen myös 75-84-vuotiailla.

Tämä tutkimus opetti

75-84-vuotiaiden toimintakyvyn eritasoisten vajavuuksien määrä on vähentynyt 12 viime vuoden aikana.

Kehitys on ollut samansuuntainen miehillä ja naisilla.

Toimintakyvyn väestötasoiset positiiviset kehityssuunnat rohkaisevat odottamaan vanhusten itsenäisen selviytymisen yhä lisääntyvän.